Banner Before Header

Ex-taistelu­sukeltaja: Räjähde on voinut olla kaasu­putkien luona vuosi­kausia – näin se on voitu viedä paikalle

Ruotsalainen sukellus- ja sotilasasiantuntija Patrik Hulterström arvioi Nord Stream -kaasuputkiin tehdyn iskun tekotavan tai syyllisen selvittämisen olevan vaikeaa. Mahdollinen räjähde on voinut olla putken luona jo pitkään ennen sen räjäytystä kauko-ohjauksella tai ajastuksella.

– Nykytekniikalla se voi olla paikallaan vuosia, jos käytössä on oikeanlainen tiiviste, jotta se kestää vettä ja painetta, Hulterström sanoo Aftonbladetin haastattelussa.

Hänen mukaansa pommin on voinut viedä paikalle niin sukeltaja, kauko-ohjattu pienoissukellusvene kuin tavallinenkin sukellusvene.

Hulterström on entinen taistelusukeltaja, joka on viime vuosina toiminut taktiikan opettajana Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulussa. Jos hän itse saisi tehtävän iskeä kaasuputkiin, olisi toimintametodin valinta selvä.

– Asentaisin sinne luultavasti jotain, jonka voisin räjäyttää sitten myöhemmin. En haluaisi olla paikalla kun räjähtää, sanotaanko niin, Hulterström kommentoi Aftonbladetille.

Hulterström ei osaa arvioida, kuinka paljon räjähdettä tarvittaisiin liki 30 millin paksuisen ja betonilla päällystetyn teräsputken puhkaisemiseen. Ei välttämättä kuitenkaan kauhean paljoa, jos räjähdyksen voi suunnata tarkasti, Hulterström pohtii. Pienenkin reiän synnyttyä putkessa olevan paineen pitäisi hänen mukaansa laajentaa vauriota.

Nord Stream -putket kulkevat Itämeressä 28–210 metrin syvyydessä. Hulterströmin mukaan sukeltaja voi saavuttaa kaikki syvyydet, joskin yli 70–80 metriin sukeltaminen on vaikeampi ja monimutkaisempi operaatio. Tueksi tarvittaisiin muun muassa pinta-alus, jonka tutkat muu merivalvonta voisi helposti havaita, Hulterström muistuttaa.

– Käyttäisin (sukeltajan sijasta) mieluiten jonkinlaista vedenalaista alusta, jota voi ohjata. Se voisi olla jopa itsestään räjähtävä alus, jonkinlainen ohjattu miina tai torpedo, Hulterström sanoo.

Source Link is.fi