Banner Before Header

F1-voittaja tilitti saamastaan kohtelusta – ”Vain Lewis Hamilton on pystynyt samaan”

F1-kuljettaja Esteban Ocon voitti vuosi sitten yllättäen Unkarin GP:n. Alpinen pilotin uroteko – muista saavutuksista puhumattakaan – ei miehen itsensä mukaan saa silti riittävästi huomiota.

Ocon kertoi Autosportille, ettei suinkaan lue kaikkea, mitä hänestä kirjoitetaan, mutta toivoi kuitenkin samalla, että jos hänestä jotain kirjoitetaan, se sisältäisi hyvätkin suoritukset.

– On joitakin ihmisiä, jotka sanovat, että eivät huomanneet aika-ajoani Spassa tai muista voittoani viime kaudelta. Mielestäni se on hieman outoa, Ocon avautui.

Ocon muistuttaa samalla, että vaikka tallikaveri Fernando Alonso on päihittänyt hänet tällä kaudella aika-ajoissa 9–7, on Oconilla koossa enemmän MM-pisteitä (66–59). Ja viime kaudella aika-ajovoitot menivät tasan.

– Jos katsoo Fernandon uraa, niin ainoa hänen tasolleen yltänyt kuljettaja on Lewis Hamilton, kukaan muu ei ole pystynyt parempaan kuin minä. Mielestäni teen hyvää työtä, joten on outoa, kun ulkopuolella asiaa ei noteerata samalla tavalla.

Ocon sanoo painaneensa mieleen, miten monta kertaa hänelle toitotettiin ennen kautta 2021 miten Alonso tulee tuhoamaan hänen F1-uransa. Sen vuoksi hän onkin saavutuksistaan niin ylpeä.

Ranskalaisella on sopimus Alpinen kanssa vielä kahdesta seuraavasta kaudesta. Alonso sen sijaan siirtyy ensi kaudeksi Aston Martinille. Ocon ei kuitenkaan jää lepäämään laakereilleen. Hän otti esiin McLarenin Daniel Ricciardon kohtalon.

– Esimerkiksi Daniel oli kaksi vuotta sitten aivan kärkikuskien joukossa ja toisaalta nyt hänellä ei ole varmuutta ajopaikasta ensi kaudeksi. Koko ajan on oltava huipputasolla. Ei saa antaa periksi.

Source Link is.fi