Banner Before Header

Fortum neuvottelee Uniperin kohtalosta Saksan hallituksen kanssa

Energiayhtiö Fortum neuvottelee parhaillaan saksalaisen tytäryrityksensä Uniperin asemasta Saksan hallituksen kanssa, kertoo uutistoimisto Reuters.

Saksan hallitus on ajanut lainsäädäntöä, joka mahdollistaa miljardien valtionavun tarjoamista vaikeuksiin joutuneille energiayhtiöille, kuten Uniperille. Aiemmin vastaavaa apua on tarjottu lentoyhtiö Lufthansalle.

Handelsblatt-talouslehden tietojen mukaan Saksan hallitus aikoo samalla ottaa osuuden Uniperista merkitsemällä uusia osakkeita. Osuus voisi olla jopa 25 prosenttia.

Lisäksi Saksan hallitus tarjoaisi 3–5 miljardin euron suuruista pääomasijoitusta.

Uniper kertoi jo viime viikolla käyvänsä neuvotteluja taloustilanteestaan Saksan hallituksen kanssa.

Inderesin analyytikon Atte Riikolan mukaan Saksan valtion pelastuspaketti näyttää nyt todennäköiseltä.

– Tämä aiheuttaisi lyhyellä aikavälillä painetta sekä Fortumin että Uniperin osakekursseihin, Riikola sanoo.

Hänen mukaansa paketti merkitsisi toteutuessaan Uniperin nykyisten omistajien eli siis Fortumin omistusosuuden selvää laskua Uniperissa, vaikka tuen ehdot eivät ole vielä selvinneet.

Fortumin osakekurssi on laskenut kuukauden sisällä jo 26 prosenttia. Tänään aamupäivällä yhtiön osake oli Helsingissä reilun kahden prosentin laskussa 12,8 eurossa, kun vielä alkuvuonna käytiin noin 27 euron tasoilla.

Uniperin osakekurssi on puolestaan kuukaudessa pudonnut alle puoleen.

Uniper on Saksan kolmanneksi suurin pörssiin listattu energiayhtiö, joten sen selviäminen on tärkeää myös Saksan hallitukselle.

– Hallituksen intressi on pitää Uniper pystyssä, koska se on kriittinen energiatoimittaja koko Saksalle, Riikola sanoo.

Luottoluokittaja S&P ilmoitti eilen asettaneensa Fortumin ja Uniperin luottoluokitukset uudestaan CreditWatch Negative -tarkkailuun.

Aiemmin ne asettiin tarkkailuun maaliskuun alussa. Toukokuussa S&P vahvisti Fortumin pitkän aikavälin luottoluokituksen tasolle BBB. S&P laski samalla Uniperin pitkän aikavälin luottoluokituksen tasolta BBB tasolle BBB-.

Sekä Fortumin että Uniperin luokitusnäkymät ovat negatiiviset, mikä viittaa mahdollisuuteen, että niitä saatetaan tulevaisuudessa laskea.

Fortumin tiedotteen mukaan S&P:n nyt tekemän päätöksen syynä on Uniperin riippuvaisuus ulkoisista tekijöistä, joihin lukeutuu Saksan valtion tuki.

Fortum omistaa Uniperista 78 prosenttia ja on upottanut siihen miljardeja euroja. Uniper oli myös syy siihen, että koko konsernin toukokuussa raportoitu alkuvuoden tulos painui niin raskaasti tappiolliseksi.

Fortum myönsi vuodenvaihteessa Uniperille enintään 8 miljardin euron sisäisen rahoituksen, joka koostuu osakaslainasta ja emoyhtiön takauksesta.

Syynä Uniperin vaikeuksiin on se, että yhtiö on ollut merkittävä venäläisen maakaasun ostaja. Venäjä on vähentänyt kesäkuussa kaasutoimituksiaan Saksaan. Uniper on saanut kaasuyhtiö Gazpromilta vain noin 40 prosenttia sopimusten mukaisista kaasumääristä.

Tämä on vaikeuttanut Uniperin sitoumuksia asiakkailleen ja kaasua on ollut pakko hankkia kalliiseen markkinahintaan muualta.

Uniper on ollut kuitenkin jo aiemmin vaikeuksissa suuren johdannaissalkkunsa ja pakotemiinaan ajaneen Nord Stream 2-kaasuputkihankkeen rahoituksen seurauksena.

Suomen valtio omistaa Fortumista 50,8 prosenttia ja sillä on yhtiöön strateginen intressi.

Valtioneuvoston kansliassa Fortum kuuluu finanssineuvos Maija Strandbergin vastuualueeseen. Hänen mukaansa myös Suomen valtio on hyvin kiinnostunut Uniperin kohtalosta, vaikka ei ole neuvottelujen osapuoli.

– Uniperin tilanteeseen on löydettävä pikaisesti ratkaisu. Ja ratkaisun avaimet ovat Saksan hallituksen käsissä, Strandberg sanoo.

– Seuraamme tilannetta todella läheisesti.

Source Link is.fi