Fortumin Uniperin alkuvuoden tulos jää viime vuodesta merkittävästi – käy keskustelua Saksan hallituksen kanssa

Energiayhtiö Fortumin tytäryhtiö Uniperin tammi–kesäkuun tulos jää merkittävästi viime vuoden vastaavan kauden vertailukelpoisesta tuloksesta, kertoi yhtiö tiedotteessaan myöhään keskiviikkona. Uniper myös peruuttaa koko vuodelle antamansa tulosohjeistuksen.

Tiedotteen mukaan Venäjän kaasutoimitukset Saksaan ovat vähentyneet merkittävästi kesäkuun puolesta välistä lähtien ja Uniper on saanut vain noin 40 prosenttia sopimusten mukaisista kaasumääristä. Tiedotteen mukaan toistaiseksi Saksan energiaturvalain mukaista korvausmekanismia, joka rajoittaisi Uniperille koituvia korkeampia korvaavan kaasun hankintakustannuksia, ei ole kuitenkaan säädetty.

Viime viikolla Saksa ilmoitti siirtyneensä korkeammalle hälytystasolle kaasutoimituksia turvaavassa hätäsuunnitelmassaan. Talousministeri Robert Habeck sanoi tuolloin, että kaasusta on tullut niukka hyödyke Saksassa. Saksan hallituksen hätäsuunnitelman mukainen toinen hälytystaso tarkoittaa kaasun toimitustilanteen merkittävää heikkenemistä, Habeck kertoi.

Uniper ei myöskään anna uutta tulosohjeistusta kuluvalle vuodelle geopoliittisen tilanteen ja toimintaympäristön epävarmuuksien vuoksi, tiedotteessa kerrotaan. Yhtiö kertoo käyvänsä keskusteluja Saksan hallituksen kanssa energian toimitusvarmuuden turvaamisesta ja sen taloudellisista vaikutuksista yhtiölle.

Source Link is.fi