Banner Before Header

Georgian vangittu ex-presidentti Saakashvili siirrettiin sotilassairaalaan – lopetti syömälakkonsa

Georgian entinen presidentti Mihail Saakashvili on siirretty sotilassairaalaan. Asiasta kertoi vangitun Saakashvilin asianajaja.

Saakashvilin lääkäri puolestaan kertoi uutistoimisto AFP:lle, että ex-presidentti lopetti pitkällisen syömälakkonsa heti siirron jälkeen. Lääkärin mukaan Saakashvilin tila oli siirrettäessä hengenvaarallinen ja hänet on viety teho-osastolle.

53-vuotias Saakashvili ehti olla syömälakossa 50 päivää. Aiemmin perjantaina hän sanoi, että lopettaisi lakkonsa, jos hänet siirretään sopivaan hoitopaikkaan.

Lääkärit olivat jo aiemmin varoittaneet, että entisen presidentin tila on kriittinen. Lääkärien mukaan Saakashvili ei saanut vankisairaalassa tarvitsemaansa hoitoa.

Saakashvili siirrettiin vankisairaalaan viime viikolla. Hän kertoi joutuneensa vanginvartijoiden pahoinpitelemäksi ja pelänneensä henkensä puolesta.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin päätti viime viikolla, että Saakashvilin turvallisuus vankilassa tulee turvata ja hänelle pitää tarjota tarvittava hoito syömälakon jälkeisen toipumisen ajalle.

Torstaina ex-presidentti pyörtyi ja lääkärit kehottivat viranomaisia siirtämään hänet tavalliselle klinikalle, koska miehen henki oli vaarassa. Kehotuksia ei alkujaan noudatettu, mutta lopulta oikeusministeri kertoi perjantaina hallinnon olevan avoin siirtämään ex-presidentin sotilassairaalaan.

Varhain lauantaina paikallista aikaa Saakashvili siirrettiin Gorin kaupungissa sijaitsevan sotilassairaalaan. Gori sijaitsee noin 90 kilometriä länteen maan pääkaupungista Tbilisistä.

Ex-presidentin pidätys johtanut mielenilmauksiin

Georgian pääoppositiopuolueen UNM:n perustaja Saakashvili pidätettiin lokakuun alussa, kun hän palasi maanpaosta päivä ennen maassa järjestettyjä paikallisvaaleja. Häntä syytetään Georgiassa vallan väärinkäytöstä, mutta Saakashvilin mielestä syytökset ovat poliittisia.

Georgiassa on pidätyksen jälkeen järjestetty toistuvasti hallinnon vastaisia mielenosoituksia, joihin on ottanut osaa kymmeniätuhansia ihmisiä.

Saakashvili toimi Georgian presidenttinä vuosina 2004–2013.

– En aio ikinä hyväksyä laitonta vangitsemistani, Saakashvili sanoi Facebookissa perjantai-iltana.

Ex-presidentti kertoi sen sijaan olevansa valmis esiintymään oikeudenmukaisessa oikeudenkäynnissä ja hyväksymään minkä tahansa päätöksen, jonka siitä saisi.

Saakashvili: Maa vapautettava oligarkin hallinnasta

Saakashvili kiitti georgialaisia solidaarisuudesta ja inhimillisyydestä. Lisäksi hän peräänkuulutti kampanjaa, jolla vapautettaisiin maa oligarkki Bidzina Ivanishvilin Georgialainen unelma -puolueen alta.

Vaikutusvaltaisen oligarkin ja maan valtapuolueen perustajan on laajalti uskottu päättävän asioista Georgiassa, vaikkei hänellä ole poliittista virkaa. Ivanishvili on Georgian rikkain mies ja on toiminut aiemmin myös maan pääministerinä.

Maan nykyinen pääministeri Irakli Garibashvili puolestaan aiheutti jokin aika sitten pahennusta sanomalla, että Saakashvilillä on oikeus tehdä itsemurha. Hän väitti myös, että hallinnon oli pakko pidättää ex-presidentti, koska tämä ei suostunut jättämään politiikkaa.

Source Link is.fi