Google Maps ohjasi perheen kinttu­polulle, sitten tarvittiin traktoria ja ensi­hoitoa – palo­mestari kertoo, mihin lyhimmän reitin tavoittelu on johtanut

Saariselältä Helsinkiin matkalla ollut nelihenkinen perhe päätyi sunnuntaina autollaan kyljelleen ja ojaan Tervolan sivutiellä.

Lomamatkalla ollut ulkomaalainen perhe oli turvautunut Google Maps -karttaohjelmaan ja pyytänyt tietoa, mikä on lyhyin reitti. Karttapalvelu ohjasi perheen mutkikkaalle ja paikoin kuoppaiselle Kivalontielle.

Perheen matka jatkui Tervolasta traktorin hinausavun ja ensihoidon tarkastuksen jälkeen.

– Näitä vastaavia tapauksia on ollut vuosia, yleensä sivuteillä harhailevat ulkomaalaiset. He käyttävät sitä reittiä, mitä navigaattori opastaa, Lapin pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Ilkka Koskela tilittää.

Suomalaiset tietävät, että parasta on ajaa pääteillä. Rovaniemen ja Oulun välillä turvallisin ja nopein reitti on käyttää nelostietä.

Tavallinen tarina on Koskelan mukaan, että kun Oulusta tulee ulkomailta turisteja, he ottavat vuokra-auton käyttöön lentokentältä ja lähtevät ajamaan kohti pohjoista.

Kun he laittavat navigaattoreihin lyhyimmän reitin, se oikaisee Kemin kulman pois ja opastaa kulkemaan metsäautotietä pitkin Sompujärven kautta.

– Voi vain arvata, kun tulee ulkomaalaisia, jotka eivät ole tottuneet ajamaan lumen kanssa. Kun he lähtevät ajamaan jäisillä lumisilla teillä, joita ei ole paljon aurattu talvella, voi melkein sanoa, että he eivät läpi pääse.

Koskela muistelee, että kerran Sompujärven reitillä harhaili tila-auto, jonka kyydissä oli seitsemän ihmistä. Auto ajoi ojaan, minkä jälkeen matkustajat soittivat hätäkeskuksen numeroon.

– He olivat aasialaisia ja kun he yrittivät huonolla englannilla tehdä selvää tapahtumista, ei ollut varmuutta tilanteesta. Oli vain tieto, että auto on kaatunut ja ihmisiä on autossa.

–  Metsäautotielle hukattiin seitsemän kuljettavaa ensihoidon yksikköä ja sen lisäksi pari vakinaista palokuntaa ja lisäksi vapaapalokunta.

Todellisuudessa kaikki ihmiset olivat ulkona autosta. Auto oli hieman ojassa niin, että traktori olisi pystynyt vetämään auton tielle.

Koskela kertoo, että Google Maps on opastanut matkailijoita muun muassa hiihtoladuille. Hän muistaa, että näin on tapahtunut ainakin Rovaniemellä ja Saariselällä.

– Hiihtoladut on merkitty kohtuullisen selkeästi karttoihin ja navigaattori katselee, että ne ovat teitä. Ja kun ladut on tamppareilla ajettu, ne näyttävät aika lailla teiltä.

Päivystävä palomestari Ilkka Koskela toivoo, että vuokra-autoyritykset kantaisivat enemmän vastuuta ja antaisivat matkailijoille opastusta talvella liikkumiseen ja reittivalintoihin.

– Nyt avaimet vain jätetään lentokentälle, että tällainen auto ja lähtekää ajamaan. Sanotaan, että jos auto menee ojaan tai sattuu jotakin, soittakaa hätänumeroon.