Hallitus esittää, että turvapaikanhaun voisi keskittää yhdelle rajanylityspaikalle, jos kyse on hybridioperaatiosta – muutos ei riitä perussuomalaisille

Hallitus antoi torstaina eduskuntaan vauhdikkaasti valmistellun esityksensä rajavartiolain muuttamiseksi.

Hallitus pyrkii rinnakkaisilla lakihankkeilla vastaamaan uusiin turvallisuusuhkiin maan rajoilla. Rajavartiolain lisäksi hybridivaikuttamistilanteisiin halutaan varautua valmiuslain muutoksella.

Hallituksen rajavartiolakiesityksen mukaan turvapaikanhaku voitaisiin keskittää yhdelle tai useammalle rajanyrityspaikalle, jos maahanmuuttajia ohjataan vaikuttamistarkoituksessa Suomen rajalle.

Valtioneuvosto voisi päättää keskittämisestä, jos se on välttämätöntä lyhyessä ajassa tapahtuvasta poikkeuksellisen suuresta maahantulijoiden määrästä tai muuttoliikkeen välineellistämisestä aiheutuvan vakavan uhan torjumiseksi.

Sisäministeri Krista Mikkonen (Vihr.) toteaa tiedotteessa, että rajavartiolain muutos on yksi useista toimista, joilla rajaturvallisuutta vahvistetaan.

– Jo aiemmin keväällä olemme muun muassa osoittaneet lisärahoitusta Rajavartiolaitokselle tekniseen valvontaan, rajavartijoiden määrän nostamiseen ja uusien valvontalentokoneiden hankintaan.

Lisäksi rajavartiolain muutos mahdollistaisi rajanylitysliikenteen tehokkaamman rajoittamisen. Siinä myös säädetään velvollisuudesta luovuttaa tietyissä tilanteissa omaisuutta Rajavartiolaitoksen käyttöön.

Purra: Jos rajapykälä puuttuu, valmiuslakikaan ei etene

Kovin poliittinen kiista rajaturvallisuutta koskevassa lainsäädännössä koskee juuri turvapaikan hakemisen rajoittamista.

Perussuomalaiset ja kokoomus katsovat, että joko uudistettavaan valmiuslakiin tai rajavartiolakiin tulisi kirjata mahdollisuus sulkea itäraja kokonaan turvapaikanhaulta, jos tilanne vaatii.

Rajavartiolaista mietinnön laatii eduskunnan hallintovaliokunta, jonka puheenjohtaja on perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra. Hän totesi torstaina Ylelle, ettei hallituksen esitys rajavartiolaiksi tyydytä puoluetta.

– Se vaatii sen rajapykälän, jolla me voimme tehokkaasti estää turvapaikan hakemisen tällaisessa hybridioperaatiossa koko itärajalta ja keskittää turvapaikan hakemisen sitten jonnekin muualle, Purra sanoi.

Riikka Purra puhuu.
Perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran mukaan turvapaikanhaku on voitava keskeyttää tarvittaessa kokonaan.Silja Viitala / Yle

Perussuomalaisten vaatimus on Purran mukaan ehdoton. Jos tiukkaa rajapykälää ei valiokuntakäsittelyssä pystytä rajavartiolakiin lisäämään, puolue tulee torppaamaan valmiuslain pikaisen muutoshankkeen.

Hallitus pyrkii muuttamaan valmiuslakia niin, että turvapaikanhakijoita hyväksi käyttävä hybridioperaatio voisi olla peruste poikkeusolojen toteamiselle ja tietyille viranomaisten lisävaltuuksille.

Valmiuslain muutos on jo eduskuntakäsittelyssä, mutta sen saattaminen voimaan tällä hallituskaudella vaatisi 5/6 enemmistön eduskunnassa. Niinpä perussuomalaiset voivat yksin estää sen nopeutetun käsittelyn.

Purra katsoo, että muutoksia tarvitaan rajavartiolain lisäksi myös valmiuslakiin esitettyihin pykäliin. Valmiuslain muutoksista mietinnön tekee puolustusvaliokunta.

– Kun saamme tämän rajapykälän, niin emme enää tarvitse niitä valmiuslakiesityksen pykäliä, joissa halutaan ottaa kiinteistöjä ja kuljetuspalveluita haltuun ja alentaa sosiaaliturvaa laajamittaisien maahantulon yhteydessä.

Kiistan ratkaisu voi venyä juhannuksen yli

Kiistaan etsittiin ratkaisuja viimeksi keskiviikkona kaikkien puolueiden parlamentaarisessa kokouksessa, mutta yksimielisyyttä ei löytynyt.

Sekä perussuomalaisten Purra että kokoomuksen Petteri Orpo ovat viime päiviä antaneet arvioita, joiden mukaan hallituksessa näyttäisi olevan haluja tulla opposition vaatimuksia vastaan kiistassa.

Pääministeripuolue SDP:n kansanedustaja Johannes Koskinen katsoi keskiviikkona A-Studiossa, että rajavartiolakiin voitaisiin tehdä valiokuntakäsittelyssä muutoksia, joilla turvapaikanhaku käytännössä voitaisiin kokonaan rajalla keskeyttää.

– Sinne kirjataan vakavamman pään väestöpaineen luomiseen tiukempi mahdollisuus rajan sulkemiseen asteittain, riippuen tilanteen vakavuudesta. Ja toisaalta erotettaisiin turvapaikan hakemista koskevat säännökset omaksi pykäläkseen, Koskinen hahmotteli ideaansa.

Hallituspuolueista esimerkiksi vasemmistoliitolla on asiaan kuitenkin tiukempi kanta. Turvapaikanhaun keskeyttämisen katsotaan rikkovan ihmisoikeussopimuksia ja EU-lainsäädäntöä.

Lakihankkeilla on kiire ja ne haluttaisiin eduskunnasta läpi mahdollisimman nopeasti, mieluiten ennen eduskunnan kesätaukoa. Juuri nyt näyttää, että mutkikkaan solmun avaaminen voi venyä ainakin juhannuksen jälkeiselle viikolle.

Perussuomalaisten Riikka Purra sanoo, että puolue on valmis työskentelemään asian kanssa vaikka heinäkuussa, jos tarve vaatii.

– Meidän linjamme on ollut koko ajan sama ja onneksi huomaan että myös muut puolueet ovat kallistumassa tälle puolelle. Meidän on aivan turha ajaa läpi sellaista lainsäädäntöä, joka ei mahdollista laajamittaisen maahantulon torjumista hybridioperaatiossa.

Lue lisäksi:

Keskustelut rajaturvallisuudesta jatkuvat – rajavartiolain muutokset pikaisesti eduskuntaan, valmiuslain kiireellinen käsittely epävarmaa

SDP:n Johannes Koskisen mukaan valmiuslain umpisolmu avautuisi tiukentamalla rajavartiolakia

Analyysi: Oppositio vaatii tiukkoja rajapykäliä – hallitus torjuu Venäjän ilkeyksiä

Source Link yle.fi