Banner Before Header

Häpeä ja koulutuksen puute vaikeuttavat lasten kehotunnekasvatusta päiväkodeissa – ”En olisi voinut sanoa pimppi tai pippeli punastumatta”

Kymmenen vuotta sitten varhaiskasvatuksen opettajana toimiessaan Henriikka Kangaskoski havahtui siihen, että hän näki päiväkodissa tilanteita, joissa hän ei tiennyt, miten hänen tulisi toimia.

Lapsi saattoi esimerkiksi esitellä sukuelimiään tai kosketella niitä, johon paikalla ollut toinen aikuinen saattoi suhtautua hyvin vihaisesti.

– Lapsi joutui kärsimään siitä, että hän teki ihan ikätasoista lapsen seksuaalisuuteen kuuluvaa asiaa ja sitten aikuinen reagoi siihen liian voimakkaasti, koska ei osannut. Mietin, olikohan tuo ihan oikein, mutta ei ollut tietoa, eikä ketään keneltä kysyä, Kangaskoski muistelee.

Kangaskosken mukaan oli myös tilanteita, joissa lapsen käytöksestä olisi pitänyt osata olla huolissaan, mutta lapselle ei osattu tiedon puutteessa tarjota apua.

Esimerkiksi pakonomainen itsensä koskettelu voi kieliä lapsen stressistä tai olla oire jostain vakavammasta.

Lasten yhdenvertaisuus ei toteudu

Väestöliiton asiantuntijalääkäri ja lastenpsykiatri Raisa Cacciatoren mukaan monia aikuisia on heidän omassa lapsuudessaan kielletty hyvin vihaisesti puhumasta ja kysymästä omaan kehoon ja seksuaalisuuteen liittyvistä asioista.

Väestöliiton tutkimuksen mukaan näin on toimittu myös päiväkodeissa. Ammattikasvattajat joutuvat Cacciatoren mukaan toimimaan näissä asioissa edelleen hyvin pitkälti oman elämänkokemuksensa, asenteidensa ja tunteidensa varassa, koska koulutusta ei juuri ole ollut aiemmin saatavilla.

– On ollut päivähoitopaikkoja, joissa näistä asioista on puhuttu ihan luontevasti, mutta myös päivähoitopaikkoja, joissa ei kertakaikkiaan ole suostuttu puhumaan mitään. Suhtautuminen lapsen ihan tavalliseen kehitykseen, uteliaisuuteen ja kehoylpeyteen voi olla hyvin monenkirjavaa ja se ei ole ole lasten kannalta yhdenvertaista, Cacciatore sanoo.

Lapselle on hyvin hämmentävää, jos jokin kehon alue onkin yks kaks sellainen, josta aikuiset hermostuvat, Väestöliiton asiantuntijalääkäri ja lastenpsykiatri Raisa Cacciatore sanoo. Kuva: Uzi Varon

Esimerkiksi kehon osista puhuminen niiden oikeilla nimillä on monelle ammattikasvattajalle edelleen vaikeaa. Myös Henriikka Kangaskoski muistaa häpeän tunteet.

– Se oli minullekin tosi vaikeaa. En olisi voinut sanoa esimerkiksi sanoja pimppi tai pippeli muiden kasvattajien läsnäollessa punastumatta. Mutta harjoittelemalla puhumisesta on tullut luontevaa.

Koulutus muuttaa asenteita

Kangaskoski toimii nykyisin Väestöliitossa hankekoordinaattorina lasten kehotunnekasvatushankkeissa.

Kehotunnekasvatus on pienten lasten seksuaali- ja turvataitokasvatusta, joka sisältää lapsen tasoista tietoa kehosta, tunteista ja oikeuksista. Kehotunnekasvatus tähtää myönteiseen kehoitsetuntoon, ikätasoisiin tietoihin ja taitoihin sekä vuorovaikutustaitojen, sopivuussääntöjen ja kehon itsemääräämisoikeuden opetteluun.

Kolmen viime vuoden aikana Väestöliitto on tarjonnut kehotunnekasvattaja-koulutusta kolmessa eri hankkeessa jo noin tuhannelle ammattikasvattajalle. Osa on käynyt läpi yksittäisiä koulutuspäiviä ja osa opiskellut aihetta useita kuukausia.

Hankkeiden aikana pidempään aihetta opiskelleille ammattilaisille tehtyjen kyselyjen mukaan heidän halunsa toteuttaa kehotunnekasvatusta on selvästi lisääntynyt koulutuksen myötä ja moni on ottanut kehotunnekasvatuksen säännölliseksi osaksi oman ryhmänsä toimintaa.

”Oma asenteeni on monelta osin päivittynyt. Ennen hieman arasta aiheesta on koulutuksen myötä tullut aihe muiden joukossa.”

”Koko ilmapiiri on muuttunut. On hyväksyttävää puhua omasta kehosta, sen osista ja kaikesta itseen liittyvästä. Se on suurin oivallus sekä lapsille että aikuisille.”

Koulutuksen jälkeen hyvin harva ammattilainen koki enää vaikeutta vastata lasten uteliaisiin kysymyksiin.

”Herätti ainakin rohkeuden käyttää jokaisesta kehon osasta sen omaa nimeä ilman minkäänlaista häpeää tai tunnontuskia.”

”Olen oppinut tosi paljon uutta seksuaalikasvatuksesta. Ymmärtänyt miten se on itse saadussa kasvatuksessa mennyt pieleen, ja miksi se on itsessäni herättänyt häpeän tunteita.”

– Monet ovat tajunneet yhdenkin koulutuspäivän aikana, että tämä on todella tärkeää, tästä ei ole ollut tietoa eikä koulutusta. Ymmärrys on lisääntynyt, että tätä on tehtävä, tämä on vain aloitettava, vaikka se tuntuisi oman taustan takia ehkä vähän vaikealta ja häpeälliseltäkin, koulutuksia vetävä Kangaskoski kertoo.

Pienten lasten kohdalla puhutaan nykyisin mieluummin kehotunnekasvatuksesta kuin seksuaalikasvatuksesta, sillä seksuaalikasvatus-sana ymmärretään usein väärin. – Kasvattajat ja vanhemmat ovat olleet tyytyväisiä kehotunnekasvatus-sanaan. Se on helpompi sanoa ja siitä on helpompi puhua, Väestöliiton hankekoordinaattori Henriikka Kangaskoski sanoo. Kuva: Uzi Varon

Miksi pienet lapset tarvitsevat kehotunnekasvatusta?

”Olen aikaisemmin ajatellut, että seksuaalisuus kuuluu vasta yläkouluun. Diat, joissa kerrottiin mitä on lapsen seksuaalisuus, avasi silmäni ja aloin miettimään, että näinhän se on.”

Raisa Cacciatoren mukaan kehotunnekasvatusta pitää tarjota jo ihan pienille lapsille, koska silloin se on ajankohtaista.

– Mitä pienempi lapsi on, sitä kehollisempi hän on, ja sitä avoimempi ja rajattomampi myös tunteissaan. Kehoa hoidetaan, siitä puhutaan, on pottajutut ja itsensä esittelyt, se on maailman luonnollisin hetki aloittaa kehotunnekasvatus.

Kehon osista puhuminen niiden oikeilla nimillä on lapsen turvallisuuden kannalta tärkeää.

– Se, mistä ei puhuta, sitä ei voi suojella. Jos esimerkiksi emme puhu kehon osista niiden yleisillä nimillä, voi käydä niin, että niihin paikkoihin tulleet ikävät kosketukset jää kertomatta, Kangaskoski sanoo.

Kehotunnekasvatuksella ennaltaehkäistään myös lasten keskinäistä häirintää.

– Pienten lasten kesken on paljon testaamista, kiusoittelua ja kommentointia. Kehotunnekasvatuksessa opitaan suostumus jo heti pienestä pitäen. Ketään ei saa pusuhipata tai halailla kysymättä ensin, mitä mieltä toinen on. Ei ole oikeutta koskea kenenkään kehoon, etenkään yksityisiin paikkoihin, Cacciatore sanoo.

”Selkeä muutos lasten oikeuksissa. Entistä useammin huomataan, että lapset tietää mitä pitää tehdä. Jos joku tulee häiritsemään, osaavat sanoa: Ei, en halua, en tykkää.”

1–9-vuotiaille tulossa oma opetussuunnitelma

Yli 20 kaupunkia, kuten Helsinki, Turku, Tampere, Oulu ja Rovaniemi, on sisällyttänyt lasten seksuaali- tai kehotunnekasvatuksen paikalliseen varhaiskasvatussuunnitelmaansa.

Väestöliitto haluaisi kehotunnekasvatuksen osaksi myös valtakunnallisia varhaiskasvatussuunnitelman perusteita, joiden päivitystyö on parhaillaan käynnissä.

Perusteiden pohjalta jokainen kunta laatii paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmansa. Jos perusteissa velvoitetaan tarjoamaan kehotunnekasvatusta, silloin sitä on tarjottava kaikkialla Suomessa.

– Jos jo nyt puolet Suomen lapsista kuuluu kehotunnekasvatuksen piiriin paikallisten varhaiskasvatussuunnitelmien kautta, niin kyllä se toinenkin puoli täytyy saada mukaan, Raisa Cacciatore sanoo.

Maininta varhaiskasvatussuunnitelmassa toisi yksittäisille ammattikasvattajille rohkeutta toteuttaa kehotunnekasvatusta.

– Yksittäisen ihmisen voi olla vaikea alkaa yhtäkkiä toteuttaa kehotunnekasvatusta. Siihen tarvitaan tosi paljon tukea myös päättäjiltä, päiväkodinjohtajilta ja rehtoreilta, Henriikka Kangaskoski huomauttaa.

Uusimmassa Opetushallituksen rahoittamassa kaksivuotisessa hankkeessa Väestöliitto laatii kehotunnekasvatuksesta oman opetussuunnitelman ikävuosittain 1–9-vuotiaille lapsille ja kouluttaa henkilöstöä ympäri Suomen.

Opetussuunnitelman tarkoitus on tukea kehotunnekasvatuksen integroimista osaksi varhaiskasvatuksen eri-ikäisten ryhmätoimintaa ja alkuopetuksen opetussuunnitelmaa.

Jutussa olevat lainaukset ovat kehotunnekasvatuskoulutuksen vuosina 2019–2021 käyneiltä ammattikasvattajilta, jotka ovat vastanneet Väestöliiton kyselyihin eri kehotunnekasvatushankkeiden yhteydessä.

Voit keskustella aiheesta 9.1.2022 kello 23 asti.

Lue myös:

Source Link yle.fi