Banner Before Header

Harrastaja varoittaa Töölönlahden sup-lautailijoita ”pienistä punapäistä”

Varokaa pieni punapäitä, vetoaa Marja Saarinen.

Välttäkää kolareita.

Helsingin keskustassa välkkyvä Töölönlahti on parhaillaan täyttymässä erilaisista vesilinnuista – niiden palleroisesta jälkikasvusta.

Osa poikasista on jo kuoriutunut, osassa pesistä haudotaan vielä. Pääosissa ovat kyhmyjoutsenet, nokikanat ja silkkiuikut – koreita lintuja kaikki.

– Siellä on paljon myös sup-lautailijoita, kanootteja ja veneitä ja muita vesikulkuneuvoja, huomauttaa lintuharrastaja Marja Saarinen.

Hän on laskenut viitisenkymmentä erilaista ”vesimenopeliä”.

– Aivan liikaa, Saarinen pelkää.

Pitkään Töölönlahden linnustoa seurannut Saarinen toivoo, että vesilläliikkujat eivät törmäilisi nokikanojen ja silkkiuikkujen pesiin.

Pesät kelluvat ruovikoiden tuntumassa eivätkä ole erityisen huomiota herättävän näköisiä – pikemminkin päin vastoin.

– Pesät ja pienet poikaset ovat vaarassa trafiikin takia.

Töölönlahden nokikanoilla oli tänä vuonna vähintään kymmenen pesää. Osassa haudotaan vielä, mutta monet punapäiset poikaset ovat jo kuoriutuneet.

Silkkiuikuilla oli kahdeksan pesää. Sielläkin osa poikasista on jo kuoriutunut, osassa pesissä haudotaan. Muutama pari menetti pesänsä meriveden noustua.

– Töölönlahti on lintukeidas, Saarinen iloitsee.

Aikuinen nokikana on musta pullukka, silkkiuikku ruskeanvalkoinen ja mannekiinimuotoinen.

Valtiaslintuja kyhmyjoutsenia on tänä vuonna kaksi paria.

Toisen parin pesän tuhosi kova tuuli ja meriveden nousu vain viikkoa ennen kuin poikaset olisivat kuoriutuneet.

Pesänsä menettänyt pari uiskentelee nyt lahden pohjoisosassa. Toinen pari hautoo vielä Töölönlahden eteläosassa suojaisessa paikassa.

Source Link is.fi