Banner Before Header

Harry Potter teki J.K. Rowlingista supertähden, mutta vuosia myöhemmin kaikki muuttui – näin koko maailman rakastamasta kirjailijasta tuli hylkiö, jolle jopa superfanit käänsivät selkänsä

”Hän ei voinut mitenkään tietää, että juuri sillä hetkellä ihmiset tapasivat toisiaan salaa kautta maan, kohottivat lasinsa ilmaan ja sanoivat hiljaisella äänellä: Harry Potterille – poika joka elää!”

Näin loppuu ensimmäinen luku J. K. Rowlingin Harry Potter ja Viisasten kivi -kirjasta, joka julkaistiin tasan 25 vuotta sitten, kesäkuun lopussa vuonna 1997.

Julkaisuhetkellä pieni brittiläinen kustantamo, Bloomsbury Publishing, ei uskonut lastenkirjasta tulevan myyntihittiä.

Kustantamo jopa neuvoi kirjailijan, Joanne Rowlingin, julkaisemaan kirjan mieluummin nimikirjaimilla J. ja K., jotta nimi ei vaikuttaisi niin ilmeisesti naiskirjailijan tuotokselta. Näin se voisi myydä paremmin myös nuorten poikien kohderyhmälle.

Harry Potter ja Viisasten kivi -kirja aloitti valtavan velhomaailman ilmiön ympäri maailmaa.

Viisasten kivestä tuli kuitenkin nopeasti ennätyksiä rikkova bestseller. Kirjaa seurasi kuusi jatko-osaa, joita on tähän päivään mennessä myyty yli 500 miljoonaa kappaletta ja käännetty yli 80 eri kielelle.

Vuoden 1997 jälkeen köyhän yksinhuoltajaäidin, J. K. Rowlingin, elämä muuttui totaalisesti.

Kulkurista tuli miljardööri, joka on vaikuttanut miljoonien ihmisten elämään luomalla koko maailmaa koskettavan velhomaailman. Valtavan suosion jälkeen hänestä on kuitenkin tullut myös somemaailman hylkiö.

Joanne Rowling syntyi 31. heinäkuuta 1965 Britanniassa vanhemmilleen Anne ja Peter Rowlingille.

Rowling on aiemmin kertonut, että hänen lapsuutensa oli onnetonta. Rowlingilla oli kireät suhteet isäänsä ja äidin MS-taudin aiheuttamat huolet varjostivat elämää.

Nuori Rowling uppoutuikin kirjoihin.

– Olin juuri se kaikkien tuntema lukutoukka pisamanaamoineni ja rilleineni, Rowling on kertonut aiemmin.

J. K. Rowling oli ennen Harry Potteria köyhä yksinhuoltajaäiti.

Rowlingin mukaan myös yksi Harry Potterin päähahmoista, ylisuorittamiseen lankeava priimaoppilas Hermione Granger, perustui 11-vuotiaaseen Rowlingiin itseensä.

Rowling haaveili jo lapsena kirjailijan urasta.

Kun hän oli kuusivuotias, Rowling kirjoitti ensimmäisen tarinansa nimeltä Kani. 11-vuotiaana Rowling kirjoitti ensimmäisen ”romaaninsa”, joka kertoi seitsemästä kirotusta timantista.

Vanhempana Rowling opiskeli Exeterin yliopistossa Britanniassa. Hän keskittyi ranskan kieleen ja latinankielisten klassikkoteosten opiskelemiseen. Klassikoiden opiskelemisesta olikin hyötyä, sillä monet Potterin velhomaailman loitsuista perustuvat latinan kieleen.

Rowling muutti opintojensa ohella Lontooseen, jossa hän teki kaikenlaisia hanttihommia ja oli myös välillä työtön.

Harry Potter kirjat vietiin käsistä aina, kun uusi julkaistiin. Kuva Helsingistä vuonna 2003.

Elettiin vuotta 1990, kun Rowling istui myöhässä olevassa junassa Manchesterista Lontooseen, King’s Crossin asemalle.

Junassa istuessaan Rowling sai ensimmäisen idean päähänsä pojasta, joka saisi tietää olevansa velho. Hän alkoi kirjoittamaan ajatuksiaan paperille heti asunnolleen päästyään.

Rowling rakasti kirjoittaa käsin, ja nopeasti hänelle kertyi valtava määrä papereita täynnä muistiinpanoja luomastaan, uudesta maailmasta. Rowlingilla loppui usein paperi kesken, ja hän kirjoitti mieleensä tulleita kohtauksia ja yksityiskohtia Potter-kirjoista milloin mihinkin. Esimerkiksi mieleensä putkahtaneet velhokoulu Tylypahkan tupien nimet hän kirjoitti lentokoneessa – onneksi tyhjään – oksennuspussiin.

Rowlingin äiti oli kuollut aiemmin samana vuonna.

Surutyö kanavoitui Rowlingin mukaan osittain myös Pottereihin ja niiden teemaan orvosta Harrysta, joka kaipasi vanhempiaan.

– Jos äitini ei olisi menehtynyt, Harry Potteria olisi tuskin syntynyt, Rowling on kertonut aiemmin.

Harry Potterin idea syntyi junassa matkalla Manchesterista Lontooseen. Vuonna 2001 Warner Bros teki kirjasta elokuvan, jonka pääosaa esittää Daniel Radcliffe.

Seuraavan viiden vuoden aikana Rowling suunnitteli seitsenosaista Potter-kirjasarjaa.

Hän otti paperikasat mukaansa ja muutti Portugaliin opettamaan englantia. Siellä hän meni naimisiin Jorge Arantesin kanssa vuonna 1992 ja sai Jessica-tyttären vuonna 1993.

Kun avioliitto päättyi myöhemmin samana vuonna, Rowling muutti asumaan Edinburghiin Skotlantiin. Mukanaan hänellä oli tytär ja matkalaukku, joka sisälsi Harry Potterin ja Viisasten kiven kolme ensimmäistä lukua.

Edinburghissa Rowling kirjoitti ensimmäisen Harry Potter -kirjansa yksinhuoltajaäitinä, joka oli välillä työtön. Hän eli pitkälti yhteiskunnan tukien varassa, eikä elintaso ollut korkea.

Rowling tarjosi Potterin kolmea ensimmäistä lukua 12 eri kustantamolle, jotka kaikki kieltäytyivät ottamasta kirjaa tuotantoonsa. Vuoden päästä yksi pieni brittiläiskustantamo, Bloomsbury Publishing, näytti vihreää valoa.

Rowlingin kirjojen toimittaja, Barry Cunningham totesi tuolloin aloittelevalle kirjailijalle, että tämän tulisi silti hankkia itselleen päivätyö, sillä ”lastenkirjojen kirjoittamisella ei rikastuisi”.

J. K. Rowling sai vuonna 2008 kirjallisuuden kunniatohtorin tutkintotodistuksen.

Bloomsburyn johtaja antoi Potterin ensimmäisen luvun 8-vuotiaalle tyttärelleen Alicelle luettavaksi, ja tytär halusi välittömästi lukea lisää. Se kannusti Bloomsburya jatkamaan yhteistyötä Rowlingin kanssa, ja tämä sai apurahan Scottish Arts Councililta toisen Potter-kirjan kirjoittamiseen.

Harry Potter ja Viisasten kivi -kirja julkaistiin vuonna 1997, kirjoittajana J. K. Rowling.

Nimikirjaimet, jotka tulevat hänen omasta etunimestään sekä isoäitinsä nimestä, jäivät lopullisesti Rowlingin kirjoihin.

Kirjasta tuli ennakko-odotuksista huolimatta nopeasti suosittu. Viimeistään kun yhdysvaltalainen kustantamo Scholastic julkaisi kirjan, tosin uudella nimellä ”Harry Potter and the Sorcerer’s Stone”, vuonna 1998, kirja lähti lentoon.

J. K. Rowling ja hänen aviomiehensä Neil Murray vuonna 2010.

Loppu on historiaa.

Jokainen Harry Potter -kirja rikkoi myyntiennätyksiä. Vuonna 2007 Harry Potter ja Kuoleman varjelukset nousi kaikkien aikojen nopeimmin myydyksi kirjaksi, sillä sitä myytiin 2,65 miljoonaa kappaletta ensimmäisen 24 tunnin aikana Isossa-Britanniassa.

Vuonna 2001 Warner Bros julkaisi Viisasten kiven elokuvasovituksen. Harry Potterin hahmot saivat tunnetut kasvot, kun Daniel Radcliffe, Rupert Grint ja Emma Watson muiden näyttelijöiden ohella toivat kirjat eloon valkokankailla. Kahdeksan elokuvan sarjan viimeinen osa julkaistiin vuonna 2011.

Köyhästä yksinhuoltajaäidistä tuli koko maailman tuntema kirjailija, jonka netto-omaisuus on arviolta noin 1 miljardi dollaria (951 miljoonaa euroa).

J. K. Rowling on yksi Britannian rikkaimmista ihmisistä. Hän ei ole kuitenkaan koskaan myöntänyt olevansa miljardööri.

Tämä voi johtua siitä, että Rowling on tunnetusti lahjoittanut paljon rahaa hyväntekeväisyyteen, kuten järjestöille, jotka ehkäisevät lapsiköyhyyttä ja auttavat MS-taudin kanssa kamppailevia.

Harry Potter -elokuvat tekivät myös nuorista näyttelijöistä, Emma Watsonista, Rupert Grintistä ja Daniel Radcliffesta huippusuosittuja.

Hyväntekeväisyydestä ja yhdestä maailman suosituimmasta kirjasarjasta huolimatta Rowling on nykyään nuoremman sukupolven hylkiö.

Rowlingia on nimittäin syytetty transfobiasta.

Rowling on kritisoinut Skotlannissa edennyttä uutta translakia, joka helpottaisi transsukupuolisten ihmisten sukupuolen virallistamista.

Rowling aiheutti myös kohun twiitillään, joka liittyi kuukautisiin. Rowling oli törmännyt artikkelissa ilmaisuun ”ihmiset, jotka menstruoivat”.

– Olen varma, että tuollaisille ihmisille oli joku termi… Joku auttakaa, Rowling kirjoitti mitä ilmeisimmin sarkastisesti.

Lue lisää: J.K. Rowlingin kommentit transsukupuolisuudesta nostattivat somemyrskyn – Harry Potter -fanit raivoissaan

Kirjailija jatkoi vielä ”muistellen” naista muistuttavia sanoja. Seuraavaksi hän jatkoi viestiketjulla, joka pureutui biologiseen sukupuoleen. Rowling perusteli sukupuolta sillä, että seksuaalinen suuntautuminenkin määräytyy biologisesti.

– Tunnen ja rakastan transihmisiä, mutta sukupuolikonseptin hävittäminen vie monelta tavan käsitellä heidän elämäänsä merkityksellisesti, Rowling kirjoitti.

J. K. Rowlingia on syytetty transfobiasta.

Rowling jatkoi, että hän vastustaa transihmisten syrjintää.

– Samaan aikaan minun elämäni on muovautunut naisena olemisen kautta. Sen ääneen sanominen ei ole mielestäni vihamielistä, Rowling kirjoitti AP:n mukaan.

Rowling kirjoitti kohun jälkeen blogissaan, että on saanut mielipiteidensä vuoksi valtavasti nettivihaa ja myös uhkauksia. Hän pitäytyy silti mielipiteissään sanoen, että hän puolustaa sananvapautta.

NY Times kirjoitti vuonna 2020, että jopa kovan luokan Potter-fanit ovat kääntäneet selkänsä Rowlingille. Osa haluaa jatkaa Harry Potter -maailman fanina häivyttäen Rowlingin siitä, osa faneista on ilmoittanut Potter-tuotannon kuluttamisen kokonaan. The Atlantic -aikakausijulkaisun mukaan myös Harry Potterin suurimmat fanisivustot ovat irtautuneet Rowlingista.

Sosiaalisen median ja jopa itse luomansa maailman fanikunnan hylkiö loi kuitenkin kirjasarjan, joka on Investopedia-taloussivuston mukaan ylivoimaisesti kaikkien aikojen myydyin romaanisarja vain seitsemällä erillisellä kirjallaan.

Vielä 25 vuoden jälkeenkin ensimmäisestä Harry Potter -kirjan julkaisusta, ainutlaatuinen romaanisarja koukuttaa lukijansa yhteen suosituimmista fantasiamaailmoista kautta aikojen.

Lähteet: Bloomsbury, jkrowling.com, Celebrity Net Worth, Biography, Book Analysis

Source Link is.fi