Heikentynyttä muistia saattaa parantaa lempimusiikin kuuntelu

Tuoreessa tutkimuksessa vaikutukset havaittiin potilailla, joilla on lievä kognitiivisten mielentoimintojen heikentymä tai varhaisvaiheen Alzheimerin tauti.

Tutkimukseen osallistuneet 14 vapaaehtoista kuuntelivat kolmen viikon ajan tunnin päivässä heille tärkeitä lauluja ja kappaleita.

Potilaiden aivot tutkittiin magneettikuvauksella tutkimuksen alussa ja kuuntelujakson jälkeen. Aivokuvauksen aikana he kuuntelivat samoja kappaleita sekä heille täysin uusia kappaleita.

Tulosten perusteella itselle tärkeän ja merkityksellisen musiikin kuunteleminen liittyi rakenteellisiin ja toiminnallisiin hermoratojen muutoksiin etenkin aivojen etuotsalohkossa, joka on keskeinen kognitiivisille toiminnoille. Muutoksia näkyi myös muualla aivoissa, muun muassa aivojen valkeassa aineessa.

Potilaista kuusi oli muusikoita ja vaikutukset olivat heillä suurempia. Ero muihin potilaisiin ei kuitenkaan ollut kovin suuri.

Muutokset aivojen hermoradoissa korreloivat myös parempiin tuloksiin muistia mittaavissa testeissä, mikä viittaa lempimusiikin kuuntelemisen mahdollisesti parantavan heikentynyttä muistia näillä potilailla. Havainnot ovat kuitenkin vielä hyvin alustavia ja edellyttävät suurempien tutkimusten varmistusta.

Tutkimus julkaistiin Journal of Alzheimer’s Disease -lehdessä.

Lue lisää: Nämä ovat 4 yleisintä muistisairautta – tunnista varhaiset oireet

Lue lisää: Kolme asiaa voi paljastaa muistisairauden jo työikäisellä

Lue lisää: Väsymys voikin olla merkki muistisairaudesta – oireet saatetaan sekoittaa työuupumukseen

Lue lisää: Uutuustutkimus: Näillä luonteenpiirteillä on yhteys muistisairauteen

Source Link is.fi