Banner Before Header

Heini valmistautui yli kaksi vuotta ja matkusti Havaijille – sitten suuri unelma meni hetkessä murskaksi: ”Pankkitili on tyhjä”

Suomalainen triathlonisti Heini Hartikainen ei pysty osallistumaan lajin MM-kilpailuihin Havaijilla. Hartikainen oli jo ehtinyt matkustaa kilpailupaikalle Konaan, mutta sai vain pari päivää ennen Ironman-kilpailun alkua sydäntä särkevän uutisen.

– Olen todella surullinen ja rehellisesti myös yllättynyt tästä. En ole sairastanut kolmeen vuoteen, ja sitten pari päivää ennen kisaa minulla on korona, Hartikainen julkaisi Instagram-kuvan positiivisesta koronavirustestituloksesta.

Hartikainen, 37, kertoo päivityksessä eläneensä 2,5 vuotta ”läheistensä mielestä jopa liian varovaisesti” ja välillä yksinäisenä. Konassa hän kertoi käyttäneensä maskia liikkuessaan, syöneensä vain kolme kertaa ulkona ja välttäneensä kaikkia kilpailun yhteydessä järjestettäviä massatapahtumia.

– Yllätyin siitä, että monet muut elivät kuin koronaa ei enää olisikaan. Ehkä minun olisi vain pitänyt olla vieläkin varovaisempi, eikä tavata ketään, Hartikainen pohtii.

Hartikainen oli matkustanut Havaijille kolme viikkoa sitten valmistautumaan viikonlopun kilpailuun. Sitä ennen Hartikainen oli ollut valmistautumisleirillä Italiassa. Hartikainen kertoo aiemmassa päivityksessä aloittaneensa lajin seitsemän vuotta sitten ja odottaneensa kisaa maailman parhaita vastaan.

– Nyt pääni on tyhjä, pankkitilini on tyhjä, ja olen itkenyt kyyneliä. Mutta toivun viruksesta ja luultavasti olen vielä starttiviivalla jossakin Ironman-kisassa tänä vuonna. Kaksi kuukautta hyvää valmistautumista vaatii paremman lopun, Hartikainen kirjoittaa.

– Projekti oli onnistunut viimeisiin päiviin asti. Ehkä parempi onni ensi vuonna, Hartikainen päättää.

Source Link is.fi