Banner Before Header

Helsingin pörssi avautui punahehkuisena – Nordea ja Nokia kovassa laskussa

Helsingin pörssissä kaupankäynti on avautunut perjantaina tuntuvan laskun merkeissä. Vajaan puolen tunnin minuutin kaupankäynnin jälkeen pääindeksi OMXH oli 2,9 prosenttia miinuksella. Sama suunta on myös muualla Euroopassa. Jo aamulla Aasian pörsseissä lasketeltiin reipasta vauhtia. Sijoittajia huolettaa Etelä-Afrikassa havaittu uusi koronavirusmuunnos.

Lue lisää: Mitä uudesta koronavirus­muunnoksesta tiedetään? Britannia keskeyttää lennot kuudesta Afrikan maasta

Helsingissä vaihdetuimpana pankkikonserni Nordean osake oli pudonnut 5,1 prosenttia, perässään Nokia 3,2 prosentin laskussa. Konepajakonserni Wärtsilä lasketteli 4,7 prosentin tahtia. Vaihdetuimpien väri oli hehkuvan punainen, yhtään nousijaa ei joukkoon mahtunut. Koko pörssissä nousijat olivat vähissä.

Eilen osakemarkkinoilla oli tavallista hiljaisempi päivä, Yhdysvalloissa pörssit olivat suljettuna kiitospäivän johdosta. Euroopassa kurssit jäivät nousuun. Yön aikana tunnelma kääntyi.

Tutkijoiden mukaan uusi virusvariantti saattaa olla deltamuunnostakin herkemmin tarttuva ja rokotteille vastustuskykyisempi. Euroopan unioni ehdottaa lentojen kieltämistä eteläisestä Afrikasta virusmuunnoksen vuoksi. Britannia ilmoitti jo aiemmin keskeyttävänsä väliaikaisesti lennot kuudesta Afrikan maasta.

Source Link is.fi