Henriikka, 34, meni lihavuusleikkaukseen ja kertoo millaista elämä on nyt: ”Kadun ainoastaan sitä, etten tehnyt tätä aiemmin”

Vuosien jojoilua, erilaisia verkkovalmennuksia ja dieettejä, joiden jälkeen paino nousi aina takaisin.

Kun kaikki keinot oli käytetty, Henriikka, 34, päätti mennä lihavuusleikkaukseen.

– Koin, että olin tehnyt kaiken mahdollisen, hän sanoo.

Kun Henriikka lipsui vähänkin tietynlaisen ruokavalion raameista, syömistottumukset palasivat ennalleen.

Lue lisää: Henriikka alkoi syödä 5 kertaa päivässä ja laihtui vuodessa 30 kiloa: ”Enää ei tarvitse ottaa päiväunia”

Leikkaus tehtiin syyskuussa Virossa. Suomessa leikkausta voi Henriikan mukaan joutua julkisessa terveydenhoidossa odottamaan vuoden, jopa kaksiksikin. Henriikka ei halunnut odottaa, vaan kustansi leikkauksen säästöillään ja lainalla.

Operaatiossa Henriikkaa jännitti lähinnä se, että hän matkasi ensi kertaa yksin Suomen ulkopuolelle. Kaikki sujui kuitenkin hyvin.

– Toimenpide oli äärettömän helppo. En ollut missään vaiheessa kipeä, Henriikka kertoo.

Liikunta – kuten amerikkalaisen jalkapallon pelaaminen – on leikkauksen jälkeen helpompaa ja kevyempää.

Uusi Henriikka

Leikkaus kannatti. Henriikan paino on sen jälkeen pudonnut 35 kiloa. Muutama kymmenen lähti liki välittömästi.

Syntyi ”Henriikka 2.0”.

– Oloni on ihan äärettömän hyvä. Olen paljon energisempi ja iloisempi. Itsetunto on paljon parempi, ja peilikuva ei ahdista niin usein kuin ennen leikkausta.

Vaatekaapista löytyy vaatteita, jotka olivat aiemmin pieniä. Hiljattain Henriikka osti L-kokoisen neuletakin. Aiemmin vaatteet olivat kokoa 2XL-3XL.

Paineet syömisestäkin ovat helpottaneet.

– Syöminen ei enää aiheuta stressiä ja ahdistusta kun tiedän, että pystyn syömään tietyn määrän ja sillä hyvä.

Syöminen ei enää aiheuta stressiä ja ahdistusta kun tiedän, että pystyn syömään tietyn määrän ja sillä hyvä.

Henriikka pystyy syömään kerrallaan noin 1-2 desilitran kokoisen annoksen. Jos määrä ylittyy, keho pistää stopin.

– Rintalastan taakse tulee kova paineen tunne ja jos söisi yhtään enempää, ruoka tulisi takaisin ylös.

Ennen leikkausta Henriikka kykeni syömään ruokaa varsin suuria määriä ilman, että hän tunsi itseään kylläiseksi. Nyt kylläisyyden tunne tulee nopeasti.

Enää Henriikan ei tarvitse aloittaa tammikuussa uutta dieettiä.

Tabujen murtamista

Lihavuusleikkaukseen liittyy Henriikan mielestä vielä turhan paljon vääriä käsityksiä. Kuten se, että leikkausta pitäisi jotenkin häpeillä.

– Moni kokee leikkauksesta häpeää ja ajattelee, että on epäonnistunut. Minusta leikkaus on todella hyvä vaihtoehto. Kertaakaan en ole sitä katunut. Kadun ainoastaan sitä, etten tehnyt tätä aiemmin.

Minusta leikkaus on todella hyvä vaihtoehto. Kertaakaan en ole sitä katunut.

Sosiaalisessa mediassa joku on tölväissyt Henriikka sanomalla, että hän ei saisi iloita painonpudotuksesta, koska on hakenut siihen apua lääkäriltä.

– Se, että voin paremmin ja olen onnellinen jokaisesta pudotetusta kilosta, ei pitäisi olla keneltäkään muulta pois.

Liikuntaa ja säännöllistä syömistä

Leikkaus ei kuitenkaan ole mikään helppo tai nopea ratkaisu.

– Se ei mene niin, että nips naps leikataan ja ihminen vain laihtuu. Joudun esimerkiksi loppuelämäni syömään vitamiineja, koska ruoasta ei imeydy tarpeeksi vitamiineja.

Paino ei putoa noin vain leikkauksen jälkeen, ellei itse tee mitään. Liikuntaa pitää harrastaa säännöllisesti, syödä pitää muutaman tunnin välein ja oloa täytyy kuulostella koko ajan. Jos ei yhtään välittäisi siitä mitä syö, paino nousisi uudelleen.

Se, että voin paremmin ja olen onnellinen jokaisesta pudotetusta kilosta, ei pitäisi olla keneltäkään muulta pois.

Leikkaus kannattaa Henriikan mielestä mieltää työkaluksi ja apuvälineeksi, jolla pysyvä elämäntapamuutos onnistuu.

– Jos kamppailet ylipainon kanssa, ja olet kokeilut kaikki dieetit, mene lääkärin juttusille ja pohdi leikkausta vaihtoehtona.

Häpeään ei ole mitään syytä.

– Toivoin, että leikkaus toisi pysyvän avun painonpudotukseen, jojoilu loppuisi ja pysyisin sen myötä terveenä. Olen ollut todella tyytyväinen kaikkeen.

Terveys ensin

Joka maanantai Henriikka käy puntarilla ja mittaa nauhalla vyötärönympäryksenä, jotta hän ”pysyisi kärryillä” muutoksista. Valokuvien ottaminen auttaa myös, silloin omat silmät huomaavat eron.

Mitään tiettyä tavoitetta Henriikalla ei ole. Välillä paino on jumittanut paikallaan, mutta sekin kuuluu asiaan. Henriikka toivoo kuitenkin, että nahka pysyisi jotenkuten mukana muutoksessa.

– Menen terveys ja hyvinvointi edellä.

Enää Henriikka ei koe olevansa jollain dieetillä tai laihdutuskuurilla.

– Ei tarvitse aloittaa tammikuussa, syksyllä tai maanantaina mitään dieettiä. Se on ehdottomasti suurin muutos. Voin syödä vapaasti sitä, mitä haluan ja mitä mieli tekee.

Source Link is.fi