Herätys: Huoli eläkkeen riittävyydestä on kasvanut | Kuuma kesä ja ilmastonmuutos aiheuttivat Italian vyöryn | ”Fomo” vaivaa koronan jälkeen

Eläkebarometri: Vain 55 prosenttia luottaa siihen, että rahat riittävät eläkkeiden maksamiseen myös tulevaisuudessa

Suomalaiset lisäisivät mieluummin työperäistä maahanmuuttoa kuin pienentäisivät eläkkeitä ratkoakseen eläkejärjestelmän rahoituspulmia, selvitää Eläketurvakeskuksen tuoreesta kyselytutkimuksesta. Huoli rahan riittävyydestä eläkkeellä voimistui hieman verrattuna viime vuoteen. Eniten pärjäämiseensä luottivat suurituloiset ja korkeakoulutetut. Pienituloisten ja matalasti koulutettujen mielikuvat eläkevuosien toimeentulosta eivät näyttäneet yhtä valoisilta.

Ikääntyneiden hoivayksiköiden mahdollisuudet pitää lääkkeitä varastossa muuttuvat: antibiootit on jatkossa haettava akuuttitilanteessa apteekista

Hoidokodin asukas asettuu sängylle makaamaan hoitajan avustuksella.
Elokuun alusta lähtien esimerkiksi ikääntyneiden hoivayksikköjen aiemmin perustetuissa rajatuissa lääkevarastoissa ei saa säilyttää akuuttien infektioiden hoitoon tarkoitettuja antibiootteja.Antti-Petteri Karhunen / Yle

Lääkelain ja asetuksen muutos tekee hoivayksiköiden rajatut lääkevarastot luvan- tai ilmoituksenvaraisiksi. Ikääntyneiden hoidosta vastaavien lääkäreiden mielestä muutos voi heikentää akuuttien infektioiden hoitoa ja kuolevien saattohoitolääkkeiden saantia.

Kaksi brittiministeriä erosi pääministeri Johnsonin toimien vuoksi

Boris Johnsonin kasvot tarkennettuna kuvassa. Molemmilla puolilla istuu ihminen, jonka kasvot ovat sumeat kuvassa. Kolme ihmistä istuu rivissä ja katsoo kuvassa vasemmalle.
Britannian valtiovarainministeri Rishi Sunak että terveysministeri Savid Javid jättivät eroanomuksensa kritisoiden pääministeri Johnsonia.Toby Melville / AFP

Britannian hallituksessa kuohuu, kun sekä valtiovarainministeri Rishi Sunak että terveysministeri Savid Javid jättivät eroanomuksensa tiistai-iltana. Uudet ministerit nimitettiin yöllä Suomen aikaa. Entiset ministerit kritisoivat eroanomuksissaan pääministeri Boris Johnsonin toimia. Myös muita valtion työntekijöitä on eronnut Johnsonin toiminnan vuoksi.

Kokeneetkaan vuorikiipeilijät eivät tunnista jääkannen alla piilevää vaaraa – Italian tuhovyöry voi toistua

Onnettomuuspaikka Marmolada-vuorella.
Onnettomuuspaikka Marmolada-vuorella Dolomiiteilla, Italian Alpeilla. AFP

Jäätikön romahdus Italian alpeilla sunnuntaina on asiantuntijoiden mukaan tulosta useamman ilmastotekijän vaikutuksesta. Asiantuntijoiden mukaan jäätikkö romahti poikkeuksellisen kuuman kesän ja ilmastonmuutoksen vaikutuksen vuoksi.

Kotonaan paljon aikaansa viettävä Elli Malinen, 21, tietää, miltä fomo tuntuu

Elli Malinen kotonaan.
Täytyy vain olla kiitollinen pienistä asioista, Malinen kiteyttää tapansa käsitellä fomoa.Matti Myller / Yle

Monella kohdistuu tähän kesään paljon odotuksia, kun koronarajoitukset on purettu. Festivaalit ovatkin tehneet kävijäennätyksiä, ja some täyttyy iloisista kuvista. Jos kuvia selaa yksin kotonaan, niin voi kokea fomoa (fear of missing out) eli paitsi jäämisen pelkoa. Tutkimusten mukaan erityisesti nuoret aikuiset kokevat sitä.

Sadekuuroja luvassa

sääkuva

Keskiviikkoaamu valkenee suuressa osassa maata poutaisena ja aurinkoisena, mutta etenkin pohjoisessa ja länsirannikolla sadekuuroja muodostuu paikoin. Iltapäivällä sadekuurot yleistyvät. Lämpötila vaihtelee koko maassa 20 asteen molemmin puolin.

Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.

Source Link yle.fi