Herätys: Puolueet etsivät ehdokkaita aluevaaleihin, maksuton varhaiskasvatus kerää suosiota, Kiina jatkaa tiukasti koronan tukahduttamista

Suurimpien puolueiden listat täyttyvät, mutta nuorien ehdokkaiden hankkiminen tuottaa vaikeuksia

Aluevaaleihin on pari kuukautta aikaa ja puolueiden on jätettävä ehdokaslistansa joulukuun puolivälissä. Yle kysyi tilannetta eduskuntapuolueiden puoluesihteereiltä. Suurimmilla puolueilla on jo yli tuhat ehdokasta ja ne uskovat listojen täyttyvän. Nuoria on vaikeaa saada politiikkaan mukaan, mutta 18-vuotias ehdokas kertoi Ylelle, miksi sote-vaaleihin oli pakko päästä mukaan.

Maksuttomuus houkutteli lisää 5-vuotiaita päiväkoteihin

Olivia oli viime vuonna mukana 5-vuotiaiden maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeilussa ja nyt hän on eskarilainen. – Täällä opitaan aika paljon juttuja ja mä tykkään siitä. Hauskinta on leikkiä kotileikkejä ja hyppiä trampoliinilla, Olivia kertoo. Kuva: Janne Lindroos / Yle

Ilmaisen varhaiskasvatuksen kolmivuotinen kokeilu pääsi tavoitteeseensa. Kokeilukunnissa 5-vuotiaiden varhaiskasvatukseen osallistuminen lisääntyi kaikissa kokeilun vaiheissa enemmän kuin vertailukunnissa. Maksuttomuudesta huolimatta osa vanhemmista halusi hoitaa 5-vuotiaansa kotona. Keskeisimmät syyt kotihoidolle olivat kotihoidon tuen kuntalisä ja vanhempien mielikuvat varhaiskasvatuksen laadusta.

Frisbeegolf kiinnostaa nyt muovialan yrityksiä – kiekkojen menekki korona-aikana huimaa

Frisbeegolfkiekkoyrittäjä Timo Nuutinen pakkaa vastavalmistuneita kiekkoja pahvilaatikkoon. Kuva: Ari Haimakainen / Yle

Korona-aikana kovassa nosteessa ollut frisbeegolf on saamassa uusia kiekkovalmistajia Suomesta. Alan markkinoilla nähdään potentiaalia, koska kiekoista on ollut kauppojen hyllyillä pulaa. Yksi uusista valmistajista on kontiolahtelainen Clash Discs, jonka tavoitteet ovat kansainvälisillä markkinoilla.

Kiina jatkaa tiukasti koronan tukahduttamista

Toistuvat koronatestit ovat arkipäivää Kiinassa. Tämä testauspaikka sijaitsee Pekingissä. Kuva: Kirsi Crowley / Yle

Puolentoista miljardin asukkaan Kiinassa on kuukaudessa saman verran tartuntoja kuin Suomessa päivässä. Silti maassa on voimassa voimakkaita rajoituksia: esimerkiksi pääkaupunkiin Pekingiin ei pääse alueilta, joissa on ollut yksikin koronatartunta ja tulijan on käytävä koronatestissä korkeintaan 48 tuntia ennen matkaa.

Sadealue liikkuu Suomen yli itään, ajokeli muuttuu monin paikoin huonoksi

Kuva: Yle

Torstaina säärintama sateineen liikkuu Suomen yli itään. Yöllä ja aamulla sateita tulee suurimmassa osassa maata. Päivällä sateet painottuvat itään ja pohjoiseen. Etelässä sateet ovat vettä, mutta pohjoisempana tulee myös lunta tai räntää. Huonoon keliin kannattaa varautua lähes koko maassa. Ajokeli on sateiden vuoksi huono ainakin idässä ja pohjoisessa.

Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.

Source Link yle.fi