Herätys: WHO miettii apinarokon julistamista kansanterveydelliseksi uhaksi | Juhannuksen menoliikenne käynnistyy | Loppuviikosta tulossa aurinkoinen

WHO miettii apinarokon julistamista kansanterveydelliseksi uhaksi

Tänään WHO pohtii apinarokon julistamista maailmanlaajuiseksi terveysuhaksi. Samalla asiantuntijat pohtivat apinarokon uudelleen nimeämistä. Afrikan valtioissa jo 1970-luvulta asti esiintynyttä tautia on löytynyt viimeisen kahden kuukauden aikana ympäri maailmaa.

Yhdysvallat pysyy takapenkillä Suomen, Ruotsin ja Turkin Nato-neuvotteluissa

Yhdysvaltain senaatin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Robert Menendez senaatin istunnossa Washingtonissa 26. huhtikuuta.
Yhdysvaltain senaatin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Robert Menendez senaatin istunnossa Washingtonissa 26. huhtikuuta. Al Drago / EPA

Yhdysvalloissa senaatin ulkoasiainvaliokunta järjesti eilen kuulemisen Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydestä. Kuulemisen aikana nousi esiin muun muassa arvostus Suomea ja Ruotsia kohtaan, mutta myös turhautuminen Turkkia vastaan kasvaa ulkoasiainvaliokunnassa. Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Iida Tikka kokosi yhteen kolme keskeisintä tärppiä eilisistä keskusteluista.

Neljäs NHL-finaali jatkoerään

Coloradon Mikko Rantanen kamppaili Tampa Bayn Steven Stamkosia vastaan kolmannessa finaalipelissä.
Neljäs NHL-finaali on yhä käynnissä.Getty Images

NHL:ssä Tampa Bay Lightning ja Colorado Avalanche kohtaavat neljännessä Stanley Cup -finaalissa. Varsinaisen peliajan jälkeen tilanne oli 2–2, joten finaalissa pelataan parhaillaan jatkoerää. Avalanche johtaa sarjaa voitoin 2–1. Voit seurata ottelua täältä.

Juhannuksen menoliikenne käynnistyy maalla ja merellä

Espoon Meripelastajien päivystävä päällikkö Markus Nikander nostaa Suomen lipun liehumaan veneessä.
Espoon Meripelastajien päivystävä päällikkö Markus Nikander ennakoi kiireistä viikonloppua.Nina Svahn / Yle

Edessä on juhannuksen menoliikenteen vilkkain päivä. Poliisi kertoo valvovansa kuljettajien ajokuntoa tehostetusti. Vapaaehtoisilla järvi- ja meripelastajilla on valmiudessa 60 tukikohtaa ja yhteensä 140 venettä eri puolilla Suomea. Yle seuraa juhannusliikennettä päivittyvässä artikkelissa.

Juhannuksesta on tulossa helteinen ja aurinkoinen

Sääkuva torstai 23.6.2022.
Yle

Torstaina sateita ja sadekuuroja liikkuu vielä maan pohjoisosan yli itään, mutta etelässä sää jatkuu poutaisena. Samalla etelään alkaa virrata jo lämpimämpää ilmaa, ja lämpötila kohoaakin ylimmillään noin 23 asteeseen. Juhannukseksi korkeapaine vahvistuu ja sää poutaantuu koko maassa. Helteistä ilmamassaa leviää ensin maan etelä- ja keskiosaan ja juhannuspäivänä myös pohjoisosaan.

Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.

Source Link yle.fi