Banner Before Header

Herttuatar Catherine nappasi kuningatar Elisabetin paikan tärkeässä tilaisuudessa – 95-vuotias monarkki loisti poissaolollaan

Britanniassa vietettiin sunnuntaina Remembrance Dayn eli kaatuneiden muistopäivän perinteikkäitä juhlallisuuksia. Maan kuninkaalliset kokoontuivat edustamaan yhdessä vuosittain järjestettävään seremoniaan, jossa myös kuningatar Elisabetin oli määrä olla paikalla.

Buckinghamin palatsi tiedotti kuitenkin sunnuntaiaamuna vain hetkeä ennen juhlallisuuksien alkua, ettei 95-vuotias monarkki pysty osallistumaan tapahtumaan loukattuaan selkänsä.

Kuningattaren sijaan paikalla sunnuntain juhlallisuuksissa nähtiin muun muassa prinssi Charles, herttuatar Camilla, prinssi William ja herttuatar Catherine sekä useita muita kuninkaallisia.

Juhlallisuuksissa sotien uhreja kunnioitettiin minuutin hiljaisella hetkellä ja laskemalla seppeleet Lontoon keskustassa sijaitsevalle The Cenotaph -muistomerkille. Kuningatar Elisabet on perinteisesti seurannut seremoniaa Britannian ulkoministeriön parvekkeelta yhdessä muun kuninkaallisen perheen kanssa.

Brittimedian mukaan kuningattaren tilalla parvekkeen keskipaikalla nähtiin tällä kertaa herttuatar Catherine. Herttuatar edusti kuningattaren paikalla vierellään herttuatar Camilla sekä Wessexin kreivitär Sophie.

Britannian ulkoministeriön parvekkeen keskipaikalla on nähty perinteisesti kuningatar Elisabet. Sunnuntaina herttuatar Catherine tuurasi selkänsä venäyttänyttä kuningatarta.

Hello!-lehden mukaan Catherine oli pukeutunut tilaisuuteen mustaan Alexander McQueenin takkiin ja suureen hattuun, ja hänen rintamustaan koristivat punaiset neilikat sotien uhrien muistoksi.

Prinssi Charles puolestaan laski tilaisuudessa seppeleen muistomerkille kuningattaren puolesta. Myös prinsessa Anne ja prinssi William osallistuivat seppeleiden laskuun.

Prinssi Charles laski seppeleen ensimmäisen maailmansodan uhrela kunnioittavalle muistomerkille.

Prinsessa Anne teki kunniaa muistomerkin edustalla.

Myös prinssi William osallistui seppeleiden laskuun.

Kuningatar Elisabet on jättänyt kaatuneiden muistopäivän juhlallisuudet väliin vain kuusi kertaa aiemmin pian 70 vuotta kestäneen hallitsijakautensa aikana. The Mirrorin mukaan hän on jättänyt tärkeän päivän väliin kahdesti ollessaan raskaana ja neljästi oltuaan ulkomailla.

Sunnuntaisen tilaisuuden piti olla ensimmäinen kerta, kun kuningatar esiintyy julkisuudessa hänelle määrätyn vuodelevon jälkeen. Kuningatar on edustanut sairauslomansa jälkeen muun muassa Glasgow’n ilmastokokouksessa, mutta ainoastaan etäyhteyden välityksellä.

Brittimedian tietojen mukaan kuningattaren poisjäänti muistopäivän juhlallisuuksista ei liity hänen taannoiseen kuukauden mittaiseen sairauslomaansa.

– Kuningatar on venäyttänyt selkänsä ja sen seurauksena päättänyt tänä aamuna, ettei hän tule osallistumaan kaatuneiden muistopäivän juhlallisuuksiin. Hänen majesteettinsa on pettynyt, ettei hän pääse osallistumaan, Buckinghamin palatsi totesi sunnuntaiaamuna tiedotteessaan.

Vielä perjantaina palatsi tiedotti, että kuningattarella on ”vakaa aikomus” olla paikalla muistopäivän seremoniassa.

Kuningatar Elisabet nähtiin muistopäivän juhlallisuuksissa viimeksi marraskuussa 2019, sillä viime vuonna tilaisuus järjestettiin etänä koronapandemian vuoksi.

95-vuotiaan monarkin terveydentila on huolettanut Britanniassa viime viikkoina. Kuningatar Elisabet vietti 20. lokakuuta yhden yön sairaalassa. Lääkäri määräsi hänet tuolloin lepäämään vähintään kaksi viikkoa sekä välttämään virallisia työtehtäviä.

Kuningattaren uskotaan palaavan normaalien velvollisuuksiensa pariin ensi viikon aikana.

Source Link is.fi