Hiihtokeskukset vetivät väkeä vuodenvaihteessa, vaikka koronarajoitukset kiristyivät viime tingassa

Suomen isot hiihtokeskukset näyttävät vetäneen joulun ja uudenvuoden sesongilla hyvin kävijöitä, vaikka koronarajoitukset kiristyivät viime tingassa ennen vuodenvaihdetta. Sekä Levin, Nilsiän Tahkon että Saariselän ja Inarin seudun matkailun johtoportaasta annettiin sunnuntaina helpottuneita kommentteja.

Inari-Saariselkä Matkailun markkinointijohtaja Hanna Kouri myönsi, että siellä vuodenvaihteeksi saapuneet ulkomaalaiset turistit ovat koko vuoden tulokselle äärimmäisen tärkeät.

Tahkolla pelättiin koronan kutistavan matkailijoiden määrää. Näin ei kuitenkaan onneksi käynyt, huokasi Tahko Mountainin liiketoimintajohtaja Pasi Martikainen.

Visit Levin toimitusjohtaja Satu Pesonen arvioi, että matkailun toipuminen on ollut jopa nopeampaa kuin on uskallettu toivoa.

Aikataulut uusiksi kalkkiviivoilla

Lapin Inari-Saariselän alueelle odotettiin vuodenvaihteessa runsasta sataa reittilentoa ja runsasta sataa tilauslentoa.

– Se tarkoittaa noin 20 000:ta turistia, heistä pääosa ulkomaalaisia. Olemme tosi iloisia siitä, että tämä joulunseudun tavoite näyttää toteutuneen. Pahimmat skenaariot peruutuksista eivät käyneet toteen, Kouri sanoi.

Inari-Saariselän seudulle tultiin tällä kertaa esimerkiksi Britanniasta, Saksasta, Ranskasta ja Italiasta.

Kouri myönsi, että koronarajoitusten viime hetken kiristäminen pisti erittäin tiukoille tulijoiden ohjelmapalvelujen aikataulujen sovittamisen uusiksi.

– Aikataulutus ehdittiin lopulta kuitenkin saamaan muutettua ja kuntoon. Tässä on kyllä syytä kiittää yrittäjiä joustavuudesta.

Täyttä tai lähes täyttä

Lapin läntisen puolen matkailun pääetappeihin lukeutuvan Levin rinteille saapui pyhiksi ”tosi hyvin porukkaa”, muotoili Satu Pesonen.

– Voisi sanoa, että Levillä matkailijoiden kokonaismäärä oli nyt lähes normaali, eli jokseenkin sama kuin se oli vuodenvaihteina ennen korona-aikaa. On upeaa nähdä nyt, että Lappi kiinnostaa selvästi kansainvälisiäkin matkailijoita.

Vaikka koronarajoitukset tiukkenivat vain muutama päivä ennen vuodenvaihdetta, aiheutti se Pesosen mukaan varsin vähän peruutuksia Leville matkan ostaneilta.

– Koirasafareissa, laskettelussa ja hiihdossa on koronarajoitusten kannalta se etu, että ne ovat ulkoilma-aktiviteetteja. Näkee, että tänne tulleet ovat halunneet ulkoilla, kun se on rajoitusaikanakin turvallista.

Levin majoituspaikat olivat vuodenvaihteessa Pesosen mukaan lähes kaikki täynnä.

– Yksittäisiä hotellihuoneita on voinut jäädä tyhjiksi.

Hyvä täyttöaste oli majoituksessa myös Lapin itäpuoliskolla Saariselän turistikeskuksessa, samoin Kuopion alueella sijaitsevassa Tahkossa.

Kasvoiko kotimaanmatkailu pysyvästi?

Martikainen puolestaan korosti, että kotimaanmatkailun kasvu on ainakin Tahkolla korvannut pandemian takia huvenneita ulkomaalaisten turistien määriä.

– Tahkolla ollaan viime vuotta edellä, ihan hyvin on nyt mennyt.

Jos matkailualan vetäjien toive käy toteen, sinnittely korona-ajan läpi saattaa lopulta kääntyä matkailulle eduksi. Moni suomalainen on epidemian aikana löytänyt kotimaan matkakohteet. Mikäli he säilyttävät tämän harrasteen, ja ulkomaiset turistit uskaltautuvat Suomeen taas entisissä määrin, tilanne voi kääntyä hyvinkin lupaavaksi.

Keitä ulkomaalaisista turisteista nyt puuttuu entiseen verrattuna?

– Tahkon vieraiden perinteisesti suurin ulkomaalaisten ryhmä, venäläiset, jäi nytkin lähes kokonaan pois, Martikainen kertoi.

Paluuta voi toivoa myös kauempaa idästä saapuvilta kiinalaisilta ja japanilaisilta.

Source Link is.fi