”Hirveetä säätöä” Marja Hintikka avautuu perheensä tukalasta tilanteesta, johon moni vanhempi voi nyt samaistua – julkaisi videon, joka tiivistää kaiken oleellisen

Juontaja Marja Hintikka tunnetaan televisiotöidensä lisäksi muun muassa rehellisistä päivityksistään sosiaalisessa mediassa. Hintikka on useampaan otteeseen kertonut muun muassa lapsiperhearjen haasteista omalla henkilökohtaisella Instagram-tilillään. Hintikalla ja hänen puolisollaan Ile Uusivuorella on kolme lasta, joista nuorin on neljävuotias.

Maanantaina Hintikka kertoi henkilökohtaisen Instagram-tilinsä tarinat-osiossa perheensä tukalasta tilanteesta, johon moni vanhempi on voinut tänä syksynä samaistua. Hintikan ja Uusivuoren lapset ovat nimittäin sairastelleet vuoron perään jo useamman viikon ajan.

– Se fiilis kun taaaaaas on yksi lapsista heti maanantaina kipeänä ja koko viikon aloitus pitää pistää uusiksi ja peruuttaa kaikki, Hintikka harmitteli Instagramissa.

– Se on kuulkaa taas sairastupa meillä. En tiedä onko nyt neljättä viikkoa putkeen, että aina joku on kipeänä. Meikä tyhjensi kalenterin ja nyt Ile sanoi, että käy pikku lenkillä ennen kuin hän lähtee töihin ja minähän lähdin. On tämä vähän säätöä, hirveetä säätöä, hän jatkoi.

Marja Hintikka ja Ile Uusivuori ovat olleet yhdessä jo vuosien ajan.

Hintikan puoliso Uusivuori on tällä viikolla kiireinen, sillä hän toimii viikon ajan Suvi Hartlinin juontoparina Radio Novan illoissa. Näin ollen Hintikka oli tällä kertaa se, joka jäi pienen potilaan kanssa kotiin. Hintikan mukaan kotiin jäävä vanhempi valikoituu aina kunkin viikon työtilanteen mukaan.

– Mulla on onneksi sellainen viikko, että ei oo niin tiivistä ja pystyin peruuttamaan kaikki. Kahdestaan me aina sumplitaan nämä lasten sairastelukierteet ja kaikki. Me ollaan konkareita tässä jo, Hintikka totesi Instagram-tarinassaan.

Hintikka jakoi Instagram-tarinoissaan hellyttäviä videoita tyttärestään, jota flunssan keskellä piristivät kovasti Ile-isän tuomat kukat ja uusi värityskirja. Hintikka julkaisi lisäksi itsestään videon, joka tiivisti tilanteen täydellisesti.

– Kun lapsi sairastaa, duunien tekeminen alkaa, kun lapsi nukahtaa. Ei siinä paljon omaa oloa kysellä, Hintikka kirjoitti videon yhteyteen.

Hintikka kertoo usein sosiaalisessa mediassa perheensä kommelluksista.

Marja Hintikalla Ilkka ”Ile” Uusivuorella, 41, on kolme yhteistä lasta. Lapset ovat syntyneet vuosina 2013, 2015 ja 2017. Hintikka on aiemmin kertonut heidän eroavaisuuksistaan vanhempina. Hintikan mukaan Ile hallitsee rutiinit, kun taas hän itse on boheemimpi heittäytyjä.

– Olen oppinut Ileltä valtavasti arjen pyörittämisestä. Hän on osallistuva isä, juontaja kehui IS:n haastattelussa vuonna 2015.

Äitinä Hintikka on kertonut olevansa mielikuvituksekas. Hän leikkii, kertoo tarinoita ja keksii mielellään uutta. Toisaalta hän toivoo olevansa lempeä ja turvallinen syli lapsilleen.

– Vanhempien pitäisi pysähtyä useammin kiittämään itseään. Vanhemmuus on maraton. Ei haittaa, vaikka yksi päivä menee pipariksi, kunhan pääsee maaliin, hän muistutti.

Source Link is.fi