Banner Before Header

Historioitsija: Pähkinäsaaressa ei vedetty Suomen itärajaa. Silti 700 vuotta vanhaan rauhaan liitetty raja jakaa Suomen geneettisesti kahtia

Suomen itäraja on ollut viime aikoina taajaan otsikoissa.

Selityksenä on ”Suomen puhutuin aita”, reilut kolme metriä korkea, pari sataa kilometriä pitkä este, joka nousee Venäjän vastaiselle rajalle maaliskuusta alkaen.

Aidan tavoitteena on parantaa rajaturvallisuutta. Kuvaavasti rakennustyöt alkavat Pelkola-nimiseltä alueelta Imatralta.

Aitahankkeen taustalla vaikuttaa tietysti Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa. Sattumoisin itärajan tiivistys osuu kuitenkin myös rajan merkkivuoteen: on kulunut tasan 700 vuotta Pähkinäsaaren rauhasta, jossa itärajan on arveltu ensimmäistä kertaa piirretyn karttoihin.

Pähkinäsaaren rauha vuodelta 1323 on ehkä syöpynyt mieleen koulun historian tunnilta. Se on niitä ei-niin-tärkeitä historian knoppitietoja, jotka voi pääosin unohtaa.

Ja silti Pähkinäsaaren rauha, erityisesti siihen liitetty raja, tuntuu suomalaisten elämässä yhä. Jopa ällistyttävän vahvasti. Ja samaan aikaan on todennäköistä, ettei Laatokan Pähkinäsaaressa eräänä elokuisena päivänä vedetty lainkaan mitään rajaa.

Historioitsija: ”Pähkinäsaaren raja on mahdottomuus”

Pähkinäsaaren rauhan rajan kulku on ollut kiistellyimpiä kysymyksiä suomalaisessa historiantutkimuksessa.

Yksimielisyys on vallinnut siitä, että rauha todellakin solmittiin vuonna 1323 ja se päätti noin sata vuotta jatkuneen sotaisan kauden Ruotsin ja Novgorodin välillä. Mutta määritettiinkö rauhassa Ruotsin ja Novgorodin välinen raja?

Vielä 1900-luvulla näin uskottiin vahvasti ja rajalinjaa etsittiin johtavien historioitsijoiden voimalla. Rauhansopimuksesta on säilynyt kopioita, joissa mainitaan useita paikkakuntia varsinkin Karjalan alueelta. Rajalinjan alkupäästä vallitsikin yhteisymmärrys, mutta mitä etäämmälle Karjalasta edetään, sitä epävarmemmaksi rajan kulku käy. Rajaa on vedetty kohti Pohjanlahtea, jonka se saavuttaa ehkä Raahen tietämillä, kukaties hieman etelämpänä. On myös esitetty, että Pähkinäsaaren raja haaroittuisi ja kulkisi myös kohti Jäämerta.

Tulkinnanvaraisuus johtuu siitä, ettei alkuperäistä rauhansopimusta ole säilynyt. Edellä mainitut rajan määritysyritykset perustuvat dokumentteihin, jotka on kirjoitettu vasta 1400-luvulla tai myöhemmin.

Tieteen päivillä esiintynyt (siirryt toiseen palveluun) yleisen historian professori Jukka Korpela pitää Pähkinäsaaren rajaa mahdottomuutena. Korpelan mukaan rauha kyllä solmittiin, siitä on aikalaistodisteita, mutta sopu sinetöitiin suutelemalla ristiä. Mitään paperia rauhasta ei Korpelan mukaan kirjoitettu.

Ja vaikka olisi kirjoitettukin, siinä tuskin olisi määritelty rajalinjaa – Korpelan mukaan yksinkertaisesti siitä syystä, että vielä 1300-luvulla ei ymmärretty, että valtiolla olisi joku tietty alue, joka erottuu muista alueista rajalla.

Valtioon kuuluva maa-alue-ajatus alkoi kehittyä vasta 1400-luvulla, jolloin Pähkinäsaaren rajaakin alettiin ensimmäistä kertaa hahmotella. Muistettiin, että tällainen rauha oli solmittu. Siihen alettiin liittää itselle sopivaa sisältöä. Korpelan mukaan rajaan liittyviä dokumentteja keksittiin – eli väärennettiin. Tosin väärennös-ajatuskin on anakronismi – aikalaiset tuskin olisivat kokeneet huijaavansa, Korpela sanoi esitelmässään.

Professori Jukka Korpelan mukaan Pähkinäsaaren rauhassa ei määritetty lännen ja idän rajaa. Viipurin ja Olavinlinnat eivät Korpelan mukaan olleet lännen etuvartioasemia itää vastaan, kuten kansallisromanttisesti on ajateltu. Ne olivat Ruotsin kuninkaan vallan merkkejä ja verotuksen keskuksia alueen asukkaille.

Rauhaa ei 1300-luvulla ylipäänsä käsitetty sodan vastakohtana. Kyse oli hallitsijoiden henkilökohtaisesta sopimuksesta. Pähkinäsaaressa pääasiallinen tavoite oli kaupallinen. Jatkuva sotatila oli häirinnyt Suomenlahden kaupankäyntiä ja Pähkinäsaaressa varmistettiin kauppa-alusten pääsy Suomenlahden kautta Neva-joelle ja eteenpäin syvemmälle Venäjälle.

Pähkinäsaaren raja jakaa Suomen kahteen kansaan

Mitään tiukasti vartioitua rajaa ei Laatokalta Pohjanlahden rannikolle muodostunut. Raja-alueella asuneet ihmiset tuskin edes tiesivät rajasta. Sen yli kuljettiin esteettä.

Ja silti, Pähkinäsaaren raja jakaa yhä, 700 vuoden jälkeenkin, suomalaiset hämmästyttävän monessa asiassa.

Yle uutisoi muutama vuosi sitten, kuinka Kela maksaa terveysperusteisia etuuksia enemmän itä- kuin länsisuomalaisille ja jakolinja noudattelee melko tarkasti Pähkinäsaaren rajaa. Rajan itäpuolella sairastetaan enemmän muun muassa sydän- ja verisuonitauteja. Myös tulotaso ja työllisyysaste ovat idässä alhaisempia. Murreraja kulkee Pähkinäsaarta myöten ja jopa kokon polttoon ja makkaratyyppeihin liittyvät kulttuuriset piirteet ovat noudatelleet 700 vuotta vanhaa rajalinjaa.

Pähkinäsaaren rauha on saanut nimensä solmimispaikkansa mukaan. Kuvassa Pähkinälinna Laatokan Pähkinäsaaressa. Kuva: Museovirasto

Ehkä häkellyttävin on geeniraja itä-ja länsisuomalaisten kesken. Tieteen päivillä esiintyneen (siirryt toiseen palveluun) dosentti Jukka Palon mukaan geeniraja ja Pähkinäsaaren raja ovat kuin kaksi marjaa, ne kulkevat lähes päällekäin.

Eikä kyse ole pienestä erosta. Palon mukaan kuopiolaisen ja vaasalaisen geeniero on joillain mittareilla samaa luokkaa kuin ruotsalaisen ja sisilialaisen. Geenien perusteella Suomessa asuu kaksi kansaa ja raja kulkee Pähkinäsaaren rajan mukaisesti.

Tai tarkemmin sanottuna Suomen miehet ovat jakaantuneet itä- ja länsisuomalaisiin. Geeniero koskee nimittäin miesten y-kromosomia eli niin sanottua mieslinjaa. Naislinjoissa ero ei ole niin selkeä.

Dosentti Jukka Palo kertoo suomalaisten geneettisestä jaosta Tiedeykkösen jaksossa ”Me kaikki ollemme hybridejä, Homo sapiens on monen lajin risteymä”:

Onko geenirajan asettuminen Pähkinäsaaren linjalle sattumaa vai voiko asioilla olla yhteys?

Geenitutkija Jukka Palon mukaan Pähkinäsaaren raja ei mitenkään voi olla syy geenieroihin. Raja ei siis estänyt ihmisiä liikkumasta ja sekoittumasta. Ja vaikka olisi estänytkin – vaikka rajalle olisi pystytetty Berliinin muuri – ei se selittäisi geenieroa. Palon mukaan syynä on aika. 700 vuotta eli noin 30 sukupolvea on mitättömän lyhyt aika geeniperimän muutoksen kannalta.

Täysin sattumana Palo ei kuitenkaan geeni- ja Pähkinäsaaren rajojen yhtäläisyyttä pidä. Hän hakee selitystä ilmastosta ja varhaisesta asutushistoriasta. Palon mukaan muinaisDNA-tutkimukset ovat osoittaneet, että kantaeurooppalaisilla metsästäjä-keräilijöillä oli erilainen perimä kuin kaakosta levittäytyneillä maanviljelykulttuureilla.

Palon ajatus on, että Suomeen kivikaudella levinnyt maanviljelyväestö asettui lounais-Suomeen, jossa viljelyolosuhteet olivat sisä- ja pohjois-Suomea suotuisammat. Kun Ruotsi sitten 1100-luvulla lähti laajentamaan valtapiiriään kohti itää, se keskittyi pysyvän asutuksen maanviljelyalueille, joita se pystyi verottamaan. Palon hypoteesin mukaan Pähkinäsaaressa siis vedettiin raja, joka noudatteli viljely- ja metsästyskulttuurien rajaa. Samalla se noudatteli myös geenirajaa.

Historioitsija Jukka Korpela lisää mahdollisena selityksenä myös luonnonmaantieteen. Pähkinäsaaren raja noudattelee jääkauden jälkeistä kallioperän rajaa, joka puolestaan ohjaa vesistöjä. Itä-Suomen vesireitit kulkevat pääosin kaakko–luode -suunnassa, siis Pähkinäsaaren suuntaisesti. Ja koska vesistöt ovat olleet muinaisuuden kulkureittejä, ne ovat vaikuttaneet kulttuureihin, perheenmuodostukseen ja sitä myötä myös geeneihin.

Lisää aiheesta:

Roman Schatzin Maamme-kirja: Suomalaisten geeniperimä

Pähkinäsaaren rauhan raja jakaa edelleen Suomen

Source Link yle.fi