Banner Before Header

Hoitajien työriidassa saatu sopu – taistelutoimet päättyvät välittömästi

Hoitajien työriidassa on saavutettu sopu. Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT sekä palkansaajia edustavat hoitajajärjestöt Tehy ja Super ovat hyväksyneet valtakunnansovittelijan eilen tekemän sovintoesityksen.

Osapuolet jättivät vastauksensa valtakunnansovittelija Anu Sajavaaralle tänään illalla. Sovinnosta kerrottiin valtakunnansovittelijan toimistolla Helsingin Bulevardilla. Työtaistelutoimet päättyvät välittömästi ja Sote ry lopettaa joukkoirtisanoutumisen valmistelun.

Julkisen alan hoitajien työriitaa on soviteltu ensi kerran jo keväällä. Alan työehtosopimus umpeutui maaliskuun alussa.

Tehyn tiedotteen mukaan sote-alalla tehtäväkohtaisten palkkojen keskiarvo nousee keskimäärin vähintään 17,3 prosenttia viiden vuoden aikana etupainotteisesti siten, että kolmena ensimmäisenä vuonna nousu on 15,3 prosenttia.

Lisäksi ratkaisu sisältää koronapotilaiden hoitoon osallistuneille erillisen 600 euron kertapalkkion. KT:n mukaan 600 euron kertapalkkio maksetaan ”eräissä sosiaali- ja terveysalan tehtävissä toimiville ja koronapotilaita valmiuslain aikaisissa erityisolosuhteissa hoitaneille SOTE-sopimuksen piirissä oleville.”

Samaisen tiedotteen mukaan ratkaisun tuloksena lähihoitajan tehtäväkohtaisen palkan keskiarvo nousee nykyisestä 2 255 eurosta yli 2 600 euroon ja sairaanhoitajan vastaavasti 2 625 eurosta yli 3 000 euroon.

– Pakkolakien varjossa tulosta voi pitää hyvänä. Palkkataso nousee, työolot paranevat, Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen kommentoi Twitterissä

Pääministeri Sanna Marin (sd) kommentoi uutista välittömästi Twitterissä.

– Hyvä, että neuvotteluratkaisu on saavutettu. Onnittelut osapuolille. Kiitos myös valtakunnansovittelijalle tehdystä työstä. Sovittelujärjestelmä on osoittanut toimivuutensa.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson oli tyytyväinen Twitterissä.

– Tämä on erittäin tervetullut ja myönteinen uutinen. Työ sosiaali- ja terveydenhuollon vetovoiman lisäämiseksi pitää yhteistyössä jatkua, jotta alan työvoimapulaan voidaan vastata ja turvata riittävät ja laadukkaat sotepalvelut kaikille.

Ratkaisu koskee myös laajemmin kunta-alaa

Julkisen alan hoitajien työriitaa on soviteltu ensi kerran jo keväällä. Sovintoa on haettu ensin silloisen valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan, sitten työriitaa ratkomaan määrätyn sovittelulautakunnan ja nyttemmin uuden valtakunnansovittelijan Anu Sajavaaran johdolla.

Kunta-ala laajemmin sopi työehdoista alkukesästä sovittelulautakunnan esityksen pohjalta. Alalle sovittiin viisivuotinen palkkaohjelma, jonka myötä alan palkat nousevat 5,1 prosenttia normaalien sopimuskorotusten lisäksi vuosina 2023–2027.

Toisin kuin muut alat, hoitajaliitot hylkäsivät esityksen. Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen luonnehti esitystä luokattoman huonoksi. Tehy ja Super ovat tavoitelleet vielä kunnianhimoisempaa palkkaohjelmaa: 3,6 prosenttia vuosittain viiden vuoden ajan yleisten korotusten lisäksi.

Vaikka hoitajat tuolloin irtautuivat neuvotteluista eivätkä sitoutuneet työrauhavelvoitteeseen, jo järjestelyssä sovitut palkankorotukset koskivat kesäkuun alusta myös hoitajia.

Kunta-alan ratkaisu jäi myös osin seuraamaan hoitajaliittojen neuvottelua. Muille kunta-alan työntekijöille luvattiin, että jos Tehy ja Super saavat kunta-alan sopimusta paremmat palkankorotukset, ne ulotetaan koskemaan myös kunta-alan sote-henkilöstöä, kuten sosiaalityöntekijöitä ja varhaiskasvatuksen työntekijöitä.

Siten hoitajien mahdolliset palkankorotukset voivat laukaista uudet neuvottelut myös kunta-alan järjestöjen ja KT:n välillä siitä, ulotetaanko hoitajien saamat korotukset koskemaan kaikkia.

Source Link is.fi