Banner Before Header

HPK:lle sattui huvittava moka – 19-vuotias juniori jäi kyydistä!

Jääkiekon SM-liigajoukkue HPK joutui matkaamaan lauantaina Oulusta Pohjois-Pohjanmaalta takaisin Kanta-Hämeeseen tyhjin käsin, kun isäntäjoukkue Kärpät kampesi hämeenlinnalaisryhmän lukemin 4–1.

Vaan ei ollut kaukana, ettei HPK:n joukkue olisi ollut väliaikaisesti myös yhtä junioripelaajaa kevyempi.

HPK:n 19-vuotias pelaaja Valtteri Savolainen jäi paluumatkalla Oulun kupeessa sijaitsevalle Tupoksen ABC:lle, kun bussi jatkoi matkaansa kohti Hämeenlinnaa.

Tekstiviestitse tavoitettu HPK:n konkaripuolustaja Ossi Ikonen kommentoi huvittavaa tapausta seuraavasti.

– Vaikka joskus on jätetty joku kyydistä vähän tahallaankin, nyt ei ollut siitä kyse. Pysähdys oli odotettua lyhyempi, kun huoltoaseman kauppa oli remontissa. Bussi lähti, ja juniori oli yhä vessassa. Joku sitten tajusi, että Savolainen puuttuu, ja bussi käännettiin ympäri.

Seura huvitteli selkkauksella omalla Twitter-tilillään.

HPK vastasi tapauksen Twitterissä esiin nostaneen toimittaja Janne Onnelan tviittiin hulvattomalla reagoinnilla.

– Tässä ei ollut missään nimessä kyse siitä, että joku olisi jäänyt bussista. Tupoksella oli kuvaukset käynnissä. Uudelleenfilmatisoidaan erästä elokuvaa, jossa perhe unohtaa juniorin matkasta, seura kirjoitti.

Twiitissä on Savolaisen kuva, jossa lukee Yksin kotona -elokuvan tyylisesti teksti Gas station alone – lost in Tupos eli Yksin huoltoasemalla – eksyksissä Tupoksella. HPK löi lisää vettä myllyyn kirjoittamalla kuvaan lisäksi, että ”pääroolissa Valtteri Savolainen”.

Hämeenlinnalaisten kiekkofanien kannalta olikin erinomainen asia, että bussi käännettiin ympäri.

HPK pelasi sunnuntaina U20-sarjassa TuToa vastaan, ja Savolainen iski ottelun avausmaalin, kun avauserää oli pelattu alle puoli minuuttia.

Source Link is.fi