Banner Before Header

HS: Leo Stranius herää 4.45 ja suunnittelee päivänsä puolen tunnin tarkkuudella – tarkka elämäntapa herätti tunteita, mutta kirja selittää taktiikan syyn

Hän on herännyt kello 4.45, tehnyt aamutoimet ja seitsemän minuutin lihaskuntotreenin. Aamupalaa syödessään hän on kuunnellut äänikirjaa tuplanopeudella. Partaa ajaessaan ja hampaita harjatessaan hän on treenannut pohje- ja reisilihaksiaan, Helsingin Sanomat kertoi maanantaina toimitusjohtajana työskentelevän Leo Straniuksen päivärytmistä. Hän kertoo jutussa aikatauluttavansa arkipäivänsä tarkkaan. Jopa puolen tunnin tarkkuudella.

Helsingin Sanomien artikkeli Straniuksen tavasta elää herätti keskustelua. Jotkut kauhistelivat äärimmäisen aikataulutettuja päiviä, toiset komppasivat säännöllisten rutiinien merkitystä. Somessa juttua kommentointiin muun muassa näin:

Rutiinit on kyllä minun lifesaver. Aikatauluttaminen on siinä määrin pakollista, että muistaa syödä, liikkua ja hoitaa perheellisen ns. normiaskareet. Mutta ihan parasta saada rojahtaa välillä sohvalle päikkäreille tai lähteä ex-tempore kävelylle ystävän kanssa.

Tietyt päivittäiset rutiinit ovat jokaiselle hyväksi, mutta niin on aivotoiminnalle ja luovuudelle myös spontaanius.

Itse nautin enemmän siitä, että voin ottaa päivä vastaan ihan niin kun se tulee. Se on vapautta.

Leo Stranius on nyt esillä, sillä hän on tammikuussa julkaissut kirjan ajanhallinnasta. Kirjassa hän avaa tarkemmin omaa tapaansa elää ja syitä tarkalle suunnitelmallisuudelle.

”Aikataulutettu suunnitelma on työkalu”

Stranius jakaa tuoreessa kirjassa Tehokkuuden taika – Näin voit elää enemmän (Into Kustannus 2022) vinkkejään muun muassa päivien ja viikkojen suunnitteluun sekä tapojen ja rutiinien luomiseen.

– Vaikka aikaa ei voi hallita, ajankäytön valintoja voi. Kannattaa suunnata voimat siihen, mikä on todella tärkeää ja mihin syvästi uskoo. Merkityksellisten asioiden tekeminen lisää pitkällä aikavälillä hyvinvointia, Stranius kirjoittaa.

Kannattaa suunnata voimat siihen, mikä on todella tärkeää ja mihin syvästi uskoo.

Tee päivän tärkein asia ensimmäiseksi aamulla. Sen jälkeen olo tuntuu hyvältä, Leo Stranius kirjoittaa tuoreessa kirjassaan.

Aikataulutettu päiväsuunnitelma on Straniuksen mielestä oiva työkalu – myös yllättäviin ja muuttuviin tilanteisiin.

– Se auttaa hahmottamaan samalla sekunnilla vaihtoehtokustannuksen eli sen, mitä jää tekemättä, jos suostun johonkin muuhun tehtävään.

Stranius kokee, että ajankäytön hallinta on pikemminkin vapauttavaa kuin kahlitsevaa. Ajankäytön suunnittelusta ja rutiinien luomisesta voi olla apua myös turhista asioista luopumiseen, kuten jatkuvasta somen selaamisesta.

Jokainen tyylillään

Verkkokeskusteluissa mielipiteet jakautuvat. Toisia aikataulutettu elämä hirvittää, toiset uskovat siihen. Monen mielestä elämässä tarvitaan sekä suunnitelmallisuutta että spontaaniutta. Joitakin askarruttaa, johtaako elämän aikataulutus herkästi uupumukseen.

Muun muassa näin lukijat kommentoivat juttua Helsingin Sanomien kommentti-kentässä:

Jos ja kun ihminen hallitsee oman ajankäyttönsä, niin kaikki on kunnossa. Duunissa pyrin toteuttamaan heti tietopyynnöt ja lausunnot yms. Näin ei tule ongelmia oman ajankäytön suhteen, vaan kaikki rullaa kevyesti etiäpäin.

Jos ja kun ihminen hallitsee oman ajankäyttönsä, niin kaikki on kunnossa.

Minulle onnellisuus tulee vapaasta, suunnittelemattomasta ajasta, jos sitä on, se on rikkaus, ei mikään muu! Voin tuhlata puoli tuntia, peräti koko päivän, tekemättä mitään järkevää.

Mielenkiintoista miten eri lailla voi elämäänsä elää (vai pitäisikö käyttää termiä suorittaa). Itse pyrin elämään enemmän tekemällä tismalleen päinvastoin kuin artikkelissa – mahdollisimman vähän aikatauluja, mieluiten ei ollenkaan. Enemmän olemista kuin suorittamista.

Itse pyrin elämään enemmän tekemällä tismalleen päinvastoin kuin artikkelissa – mahdollisimman vähän aikatauluja, mieluiten ei ollenkaan. Enemmän olemista kuin suorittamista.

Tuollainen ”kellotus” ajankäytön suhteen tuntuu hyvin ahdistavalta ja elämän suorittamiselta, eikä elämältä!

Itse asiassa se, jos seuraavan päivän suunnitelma on valmis ja lukkoon lyöty, ei se paljoa päässä enää kummittele, kun on laittamassa päätä tyynyyn.

Leo Stranius toteaa kirjassaan, että hänen teoksensa voi herättää monenlaisia ajatuksia. Stranius muistuttaa myös, että se mikä toimii yhdelle ei välttämättä toimi toiselle.

Niille, joiden jaksaminen on koetuksella esimerkiksi uupumuksen tai ahdistuksen takia, kirja ei Straniuksen mukaan sovellu.

Leo Straniuksen 5 vinkkiä päivän tehostamiseen

1. Pidä päivittäinen työlistasi lyhyenä. Listaa joka päivä vain 1-3 asiaa, jotka haluat tehdä seuraavan päivänä. Jos asioita on liikaa, ylikuormitut etkä saa tehtyä tärkeimpiä.

2. Tee päivän tärkein asia ensimmäiseksi aamulla. Sen jälkeen olo tuntuu hyvältä.

3. Tee vain yhtä asiaa kerrallaan. Jatkuva siirtyily tehtävästä toiseen hidastaa ja kuormittaa turhaan.

4. Tarkista sähköpostit ja sosiaalinen media vain muutaman kerran päivässä. Katso viestit esimerkiksi aamupäivällä sen jälkeen kun olet tehnyt päivän tärkeimmän tehtävän.

5. Pidä verkkovapaa päivä tai viikonloppu. Kokeile olla viikossa yksi päivä ilman ilman nettiä. Vietä aikaa läheisten kanssa, ulkoile, lue vaikka kirjaa.

Lähde: Leo Stranius: Tehokkuuden taika – Näin voit elää enemmän

Source Link is.fi