Huhut leviävät Etelä-Afrikan mystisten yökerho­kuolemien ympärillä – silminnäkijä kertoo epäilyttävästä kaasusta

Viime viikonloppuna 21 nuorta kuoli Etelä-Afrikan East Londonin lähellä sijaitsevassa yökerhossa. Nuorin uhreista oli vain 13-vuotias.

Se, miksi nuoret kuolivat, on yhä mysteeri. Viranomaiset ovat olleet vaitonaisia tutkinnan edistymisestä.

Silminnäkijä kertoi ABC Newsille, että jonkinlaista kyynelkaasua tai pippurisumutetta levisi Enyobeni Tavern -nimisessä yökerhossa ennen nuorten kuolemia. Sibongile Mtsewu, 22, sanoi olleensa tilaamassa juomaa, kun yökerhon ovet yhtäkkiä suljettiin ja jonkinlaista kemiallista ainetta vapautui ilmaan.

– Ei ollut mitään reittiä ulos, nuorukainen sanoi.

– Ei ollut mahdollista hengittää.

Mtsewu sanoo pyörtyneensä. Kun hänen veljensä herätti hänet hetkeä myöhemmin, ympärillä oli hänen mukaansa ruumiita.

Eteläafrikkalaisessa mediassa on myös spekuloitu, olisiko häkä voinut aiheuttaa nuorten kuoleman. News24-sivuston mukaan tutkintaa lähellä oleva lähde kertoi, että yökerhon sisältä oli löytynyt bensiinillä toimiva generaattori. Epäselvää on, oliko generaattori ollut päällä ja kuinka kauan. Lisäksi häkä itsessään on hajuton ja mauton kaasu.

Sivuston mukaan silminnäkijät ovat kuitenkin kertoneet, että sähköt olivat katkenneet yllättäen.

Mail & Guardianin mukaan kuolinsyytutkija Solomon Zondi, jonka tehtävänä on määritellä yökerhossa kuolleiden kuolinsyyt, epäilee myrkytystä. Hän kertoo tunteneensa huimausta ja sydämentykytyksiä suorittaessaan erään uhrin kohdalla ruumiinavausta.

– Nämä lapset kuolivat myrkytykseen – kyse on vain siitä, hengitettiinkö sitä (myrkkyä) vai nautittiinko se.

Zondin mukaan näyttää siltä, että jotain kaasua vapautui yökerhon alakerrassa, suljetussa tilassa. Tämä olisi voinut johtaa siihen, että lähimpänä paikkaa, josta kaasua vapautui, olleet nuoret kokivat suurimmat vaikutukset. Toisaalta hän ei sulkenut pois sitä mahdollisuutta, että nuorten nauttimissa juomissa olisi ollut jotain myrkkyä.

Poliisi sai ilmoituksen tapahtuneesta aamuneljän maissa paikallista aikaa sunnuntaina. Tuolloin he löysivät kuolleina 17 nuorta. Lisäksi neljä kuoli sen jälkeen sairaalassa tai matkalla sairaalaan.

Poliisi ei ole vielä suostunut kommentoimaan väitteitä jonkinlaisesta kaasusta, joka olisi aiheuttanut nuorten kuolemat. Nuorten kuolinsyitä ei ole vielä saatu määritettyä. Ketään ei myöskään ole pidätetty.

Source Link is.fi