Huijarien ällöttävä kikka paljastui kalastuskisan skandaalissa – tv-juontaja Mikko ”Peltsi” Peltola täräyttää painavat sanat

Yhdysvalloissa paljastui hiljattain härski kalastushuijaus.

Clevelandissa järjestetyssä kisassa narautetut huijarit olivat ennen paljastumistaan kiinni runsaan 30 000 euron palkintopotissa.

Sosiaalisessa mediassa levinneellä videolla näkyy, miten kilpailunjohtaja avaa puukolla huijarikaksikon saaliiksi saamia kaloja, jolloin kalojen sisältä löytyi lyijypainoja ja ylimääräisiä kalafileitä.

Lue lisää: Skandaali kalastuskisassa! Huijareiden ällöttävä kikka paljastui nololla tavalla

Juontaja ja toimittaja Mikko ”Peltsi” Peltola tunnetaan kovana kalamiehenä.

Useista Ylen luontoaiheisista tv-sarjoista tunnettu Peltola kommentoi yhdysvaltalaisessa kalastuskisassa tapahtunutta välikohtausta IS:lle. Peltola kummastelee ihmisten ahneutta suurten palkintopottien jahtaamisessa.

– Ihminen on ahne ja jotkut ovat valmiita tekemään mitä tahansa voiton eteen, Peltola sanoo.

On hyvin todennäköistä, että yhdysvaltalainen huijarikaksikko oli tappanut kalat ennen lyijypainojen lisäämistä, eikä kaloille näin ollen ole aiheutunut ylimääräistä kärsimystä.

– Enhän minä voi käsiäni taputtaa tällaiselle toiminnalle, Peltola sanoo.

Kalastuskisoissa, joissa vain kalastettujen kalojen paino merkitsee, tämänkaltainen huijaus on mahdollista. Peltola kutsuu tällaisia kisoja ”lahtauskisoiksi”.

Peltola ei itse juuri koskaan osallistu kalakisoihin, joten hän ei osaa kommentoida onko kotimaisissa kalakisoissa tapana tarkistaa kaikki kalat huijausten välttämiseksi.

Yhdeksi syyksi osallistumattomuudelleen Peltola toteaa, että ”lahtauskisat” ovat hyvin kuormittavia vesistöille.

– Jos kisoissa kymmenet venekunnat kalastavat pienistä vesistöistä vaikkapa pelkästään haukia, vain kalojen massalla on merkitystä ja kaikki nostetut kalat tapetaan, ei se ole vesistöjen kannalta kestävää toimintaa, Peltola sanoo.

Peltola toivoo, että nykyään suosittaisiin enemmän modernimpia kilpakalastuksen muotoja, joissa vain yksi tai kaksi ensimmäistä kalaa lasketaan tai vain kalojen pituudella on merkitystä, jolloin kaloja ei tarvitse tappaa.

– Kun luonnon asioilla kisataan täytyy muistaa myös vastuullisuus, Peltola korostaa.

Source Link is.fi