Huipputehot mättänyt Mikko Rantanen kuritti ykkössentterinä NHL:n pahinta kriisijoukkuetta

Coloradon suomalaistähti Mikko Rantanen oli pelipäällä, kun Avalanche haki 4–2-vierasvoiton kriisijoukkue Vancouverista.

Rantanen teki ottelussa tehot 1+2.

Poissaolojen takia poikkeuksellisesti Coloradon ykkössentterinä pelannut Rantanen avasi illan maalihanat avauserässä viemällä ylivoimaosumallaan vieraat 1–0-johtoon.

Kolmannen erän alussa nähtiin kolme maalia pikatahtiin. Niistä ensimmäisellä Canucks siirtyi 2–1-johtoon. Juho Lammikko nappasi maaliin syötön, mikä oli hänen ensimmäisen tehopisteensä Vancouverin paidassa.

Vain alle minuutti myöhemmin Colorado nousi kuitenkin rinnalle, kun Rantanen petasi Nazem Kadrin ylivoimamaalin.

Ottelun ratkaisu nähtiin heti seuraavassa vaihdossa, kun Vancouverin nuori tähtipuolustaja Quinn Hughes otti täysin turhan kostojäähyn. Sen aikana Cale Makar tälläsi voittomaaliksi jääneen 3–2-osuman.

Lopussa Rantanen koulutti vielä Hughesia katkaisemalla tämän avaussyötön ja tarjoilemalla Gabriel Landeskogille osuman tyhjään maaliin.

Kuten mestarisuosikki Colorado myöskään Rantanen ei ole yltänyt vielä kauden alussa aivan totuttuun huippuvireeseen. Siitä huolimatta hän on tehnyt 10 ottelussaan jo tehot 6+5=11.

Colorado on kärsinyt alkukaudella loukkaantumissumasta, ja jokainen joukkueen avainpelaajista on vuorollaan ollut sivussa.

Tällä hetkellä telakalla ovat nuori puolustajakomeetta Bowen Byram, ykkössentteri Nathan MacKinnon ja häntä viime peleissä paikannut J.T. Compher, jota Rantanen nyt vuorostaan sijaisti.

Vancouverin kausi on puolestaan alkanut karmeasti. 17 ottelun jälkeen kasassa on vain viisi voittoa, mikä on joukkueen odotuksiin nähden surkeasti. Parhaillaan Canucks tarpoo viiden pelin tappioputkessa.

Vancouver on päästänyt omiin keskimäärin 3,5 maalia ottelua kohden. Erityisesti joukkueen alivoima (60%) on ollut katastrofaalisella tasolla.

Keskiviikon ottelussa Colorado teki kolme ensimmäistä maaliaan ylivoimalla – viidellä yrittämällä.

Vancouverin päävalmentaja Travis Greenin asema on ollut viime päivät kiivaasti tapetilla, kuten myös GM Jim Benningin.

Suomalaispörssi

  1. Aleksander Barkov, Florida 9+8=17 (15 ott.)

  2. Sebastian Aho, Carolina 7+9=16 (14)

  3. Mikael Granlund, Nashville 3+13=16 (16)

  4. Jesse Puljujärvi, Edmonton 6+8=14 (15)

  5. Miro Heiskanen, Dallas 3+10=13 (14)

  6. Teuvo Teräväinen, Carolina 3+9=12 (14)

  7. Mikko Rantanen, Colorado 6+5=11 (10)

  8. Patrik Laine, Columbus 3+7=10 (10)

  9. Kasperi Kapanen, Pittsburgh 4+5=9 (15)

  10. Anton Lundell, Florida 3+4=7 (12)

Keskiviikon NHL-kierros

Vancouver Canucks–Colorado Avalanche 2–4 (0–1, 1–0, 1–3) V: Juho Lammikko 0+1, C: Mikko Rantanen 1+2

Seattle Kraken–Chicago Blackhawks 2–4 (0–1, 0–1, 2–2)

Los Angeles Kings–Washington Capitals x–x (0–0, 0–0, x–x)

Source Link is.fi