Banner Before Header

Huippututkijat: Nuorten tutkijoiden asema huononee, kun akatemiarahoitus muuttuu

Tutkijauransa alkuvaiheessa oleville tieteentekijöille suunnattua Suomen Akatemian rahoitusta ollaan muuttamassa. Rahoituskautta akatemiatutkijoille on päätetty lyhentää viidestä neljään vuoteen.

Samaan uudistukseen liittyvä, uran alkuvaiheen niin sanottu tutkijatohtorirahoitus, oli aiemmin kolme vuotta. Tämä rahoitusmuoto on osa uutta akatemiatutkijan rahoitusmuotoa. Muutosta perustellaan sillä, että rahoitusta voidaan näin jakaa useammalle tutkijalle.

Jo valmisteluvaiheessa akatemiatutkijan rahoituskauden lyhentäminen herätti kritiikkiä. Uudistuksen valmisteluvaiheessa tutkijakuntaa pyydettiin kommentoimaan alustavia suunnitelmia. Moni maamme eturivin tutkija toi tuolloin esiin huolensa siitä, että Akatemia ehdotti akatemiatutkijan kauden lyhentämistä.

Kaikkiaan uudistussuunnitelman palautekyselyyn tuli yli 600 vastausta tutkijoilta. Palautteen perusteella tutkijakunta pitää rahoitusmuotoa uudistettaessa rahoituskauden riittävän pituuden lisäksi yhtä tärkeinä tavoitteina haun kohtuullista onnistumisprosenttia ja rahoituksen joustavaa käyttöä. Uusi nelivuotinen rahoitusmuoto on haettavana ensi syksynä.

Nyt Helsin yliopiston akateemikko Markku Kulmala, akatemiaprofessori Anu Wartiovaara ja Turun yliopiston professori Jukka Westermarck ovat ottaneet kantaa muutokseen Nuorten tutkijoiden rahoitusuudistus heikentää tieteemme kilpailukykyä -blogissa.

Kirjoittajien mukaan lahjakkaimmille nuorille tutkijoille suunnatun akatemiatutkijarahoituksen turvin suurin osa tieteemme huipuista on perustanut itsenäisen tutkimusryhmänsä jo vuosikymmenien ajan. Tästä huolimatta Suomen Akatemian hallitus päätti kokouksessaan 16. maaliskuuta kauden lyhentämisestä.

– Näkemyksemme on, että toteutuessaan suunnitelma ei edistä nuorten urapolkujen kehitystä, tieteen uudistumista eikä kilpailukykyä Suomessa, kirjoittavat Kulmala, Wartiovaara ja Westermarck blogitekstissään.

Markku Kulmala
Akateemikko Markku Kulmalaa huolestuttaa nuorten tutkijoiden asema, kun tieteen rahoitusta muokataan.Jussi Mankkinen / Yle Uutiset

Kritiikissään tutkijat sanovat, että nykyinenkin viiden vuoden rahoituskausi on kansainvälisesti kilpailukykyisen tieteen tekemiseen lyhyt. Kauden lyhentäminen neljään vuoteen vähentää tutkijoiden mukaan ”mahdollisuuksia tutkimuksellisten riskien ottamiseen, tuntemattoman selvittämiseen eli siihen, mistä keksinnöt ja edistysaskelet nousevat”.

Muutosta perustellaan joustavammalla rahoitustavalla

Suomen Akatemiassa tutkimusrahoituksen kehittämisestä vastaa johtaja Jussi Vauhkonen. Hän on Kulmalan, Wartiovaaran ja Westermarckin kanssa eri mieltä. Vauhkosen mukaan nyt ollaan yhdistämässä kolme vanhaa rahoitusmuotoa yhdeksi joustavammaksi.

Aiemmin Suomen Akatemialta saattoi hakea kolmivuotista tutkijatohtorirahoitusta, nelivuotista nuorten akatemiahanketta tai viisivuotista akatemiatutkijarahoitusta. Nyt nimike uudelle rahoitusmuodolle on akatemiatutkija, mutta sisältö poikkeaa aiemmasta.

Johtaja Jussi Vauhkonen sanoo, että uudessa rahoitusmuodossa on aiemmista elementtejä, joita tutkijakunnan mukaan on puuttunut esimerkiksi verrattuna Euroopan unionin erc-rahoitukseen. Muissa maissa akatemiatutkijatyyppinen niin sanottu fellow-rahoitus on yleisesti 3–5 vuotta.

– Me tarjoamme ensimmäistä kertaa tutkijalle mahdollisuuden valita, kuinka paljon hän haluaa käyttää rahoituksesta omaan palkkaansa, kuinka paljon mahdolliselle ryhmälle ja kuinka paljon muihin tutkimuskuluihin, Vauhkonen selvittää.

Nyt käytössä oleva akatemiatutkijarahoitus on jäykempi.

– Vanhassa mallissa me myönnämme palkan viideksi vuodeksi ja that’s it, sanoo Akatemian Jussi Vauhkonen.

Tutkimusalat poikkeavat huomattavasti toisistaan ja esimerkiksi paljon laboratoriotyötä vaativat tutkimukset edellyttävät omaa tutkimusryhmää ja kulut ovat sen mukaiset.

Toisaalta joillakin aloilla on hyvin perusteltua panostaa siihen, että yksi tutkija tekee neljä vuotta hyvin keskittyneesti yhtä asiaa, Vauhkonen toteaa tieteenalojen erilaisuudesta.

Turun yliopiston syöpäbiologian professori Jukka Westermarck
Jukka Westermarck toimii syöpäbiologian professorina Turun yliopistossa.Markku Sandell / Yle

Houkutteleeko Suomi tutkijoita?

Tutkimusrahoituksen leikkaukset ja kova kilpailu saatavilla olevasta rahoituksesta on lisännyt nuorten tutkijoiden lähtemistä ulkomaille. Maailmalla on ollut tarjolla enemmän mahdollisuuksia ja Suomen tiedemaailma ei välttämättä ole ollut kaikkein houkuttelevin.

Markku Kulmalan, Anu Wartiovaaran ja Jukka Westermarckin mukaan aivovientiä pitäisi pystyä hillitsemään ja innostamaan parhaita nuoria tutkijoita perustamaan omia itsenäisiä tutkimuslinjoja. Siihen tarvittaisiin Suomen Akatemian ja yliopistojen yhteisesti rakentama urapolkustrategia, jossa yliopistot kiinnittäisivät parhaiten menestyneet akatemiatutkijat omille urapoluilleen.

Uusi suunnitelma ei blogikirjoittajien mukaan ota kantaa suurimpaan ongelmaan eli menestyvän akatemiatutkijan urapolkuun rahoituskauden jälkeen.

Toissijaisena vaihtoehtona Kulmala, Wartiovaara ja Westermarck ehdottavat akatemiapositioiden uudelleenhakemisen sallimista. Silloin akatemiatutkijan tehtävästä tulisi heidän mielestään myös nelivuotisena kansainvälisestikin houkutteleva.

Jussi Vauhkosen mukaan tämä on nytkin mahdollista, mutta akatemiatutkijaksi voi hakea vain 2–7 vuotta väitöksen jälkeen ja harva ehtii hakea toista kautta. Ensi syksynä hakumahdollisuuden vuosirajaa on nostettu 2–9 vuoteen väitöksestä.

– Tämä uusi rahoitusmuoto tarjoaa entistä huomattavasti selkeämmän rahoitusmuodon, joka joustaa eri tutkimusalojen tarpeisiin. Se on erityisesti helpompi yheensovittaa myös yliopistojen omien urajärjestelmien, kuten tenure track -urapolkujärjestelmien kanssa, sanoo Jussi Vauhkonen.

Aiemmin akatemiarahoitus käytännössä on usein sulkenut pois viideksi vuodeksi tenure track -urapolun. Nyt näitä voi yhdistellä helpommin jakamalla rahoitusta eri kuluihin.

– Aiemmin on jouduttu aika vaikeisiin hallinnollisiin kuvioihin, jotka tarpeettomasti ovat kuormittaneet tutkijoita, Vauhkonen sanoo.

Uranäkymä puuttuu liian monelta

Nuorten tutkijoiden lähteminen ulkomaille on aina kuulunut tiettyyn vaiheeseen uraa. Akatemiaprofessori Anu Wartiovaaran mukaan nyt vauhti on kiihtynyt ja palaajia on vähemmän.

Rahoitusjärjestelmiä muutetaan eikä esimerkiksi koordinaatiota Suomen Akatemian ja yliopistojen välillä ole Wartiovaaran mukaan riittävästi. Tämä luo epävarmuutta urasuunnitelmiin. Ennustettavuus ja jatkuvuus puuttuvat nuoren tutkijan urapolkusuunnitelmista.

– Pelkästään viimeIsen kahden viikon aikana kaksi ryhmänjohtajaa omasta yksiköstämme on ilmoittanut lähdöstään,. Esimerkiksi erinomainen nuori ryhmänjohtajamme lähtee perheineen Norjaan, kun akatemiatutkijan virka oli loppumassa eikä mitään positiota ollut mitä hakea, Wartiovaara kertoo.

Wartiovaara kertoo, että lähtijä arvioitiin Norjassa kymmenien hakijoiden joukosta parhaaksi. Suomeen tutkija olisi voinut jäädä, jos olisi tiennyt, että hyvin menneen akatemiatutkijakauden jälkeen olisi mahdollista saada jatkoa. Haettavaa ei kuitenkaan ollut.

– Ne, joilla on eniten mahdollisuuksia, ovat eniten lähdössä ja tätä on jatkunut kymmenen vuotta, akatemiaprofessori Anu Wartiovaara toteaa.

Professori Anu Wartiovaara
Akatemiaprofessori Anu Wartiovaaran mukaan rahoitusjärjestelmien muutokset luovat usein epävarmuutta nuorten tutkijoiden uranäkymiin.Yle

Professorien mukaan tutkimusrahoitusta pitäisi suunnata uudella tavalla

Ilmakehätieteen huippututkija, akateemikko Markku Kulmala kollegoineen sanoo suomalaisen tieteen rahoituksen olevan kansainvälisesti verrattuna kriisiytymässä ja lisäpanostuksia tarvitaan kipeästi. Kulmala, Wartiovaara ja Westermarck penäävät Suomen Akatemialta strategista rohkeutta tehdä uudistuksia, jotka eivät leikkaa tulevaisuuden tieteestä.

– Jos akatemiatutkijoiden kausien rahoitus on ongelma, sitä ei pitäisi yrittää ratkaista typistämällä niitä, blogissa todetaan.

Jos verrataan esimerkiksi saksalaisiin Max Planck -instituuteissa tai englantilaisessa Wellcome trust tai MRC-instituuteissa ansioituneet, erinomaisiksi arvioidut nuoret tutkijat saavat rahoituksen, joka kattaa kaikki tutkimuksen kulut.

Suomessa tilanne on toinen ja tutkimusryhmän perustava akatemiatutkija on käytännössä kuin pienen firman toimitusjohtaja, joka hankkii rahoituksen itselleen ja muille ryhmän jäsenille palkkoihin sekä materiaalikuluihin.

Tieteen rahoitusta pitäisi blogikirjoittajien mukaan muuttaa nykyisestä. Vaihtoehtoisena ratkaisuna olisi rahoituksen siirtäminen ministeriövetoisista suunnatuista rahoituksista eri uravaiheissa olevien tutkijoiden vapaasti kilpailtaviin rahoitusmuotoihin.

Suunnattuja rahoituksia ovat yliopistojen profilointirahoitus ja strategisen neuvoston rahoitus. Nämä eivät ole vapaasti kilpailtavaa rahaa, vaan ne ovat kytköksissä ohjailtuihin intresseihin, jotka eivät palvele pelkästään korkeatasoista tutkimusta.

– Rahoituksen ohjaaminen vapaasti haettavaan ja kilpailtavaan tutkimukseen on tärkeää, koska silloin merkitsee vain laatu eikä sitä ohjaile mikään ennalta ajateltu tarve. Sillä tavallahan tiede ei oikeasti toimi, että rahoittaja tietää ennalta, että pitää tutkia juuri tätä asiaa. Tiede tuottaa uusia kysymyksiä ja tietoa, ja samalla kouluttaa uutta sukupolvea, mitä kautta yhteiskuntaan saadaan laaja asiantuntemus eri aloilta. Tämä pitää turvat myös tulevaisuudessa, Anu Wartiovaara kommentoi.

Lue myös:

Suomen Akatemian uusi pääjohtaja sai pöydälleen myös Ukrainan sodan aiheuttamat muutokset tiedemaailmaan

Source Link yle.fi