Banner Before Header

Huoltovarmuuskeskus odottaa tarkennuksia koululaisten pika­testeistä – THL:n ylilääkäri Ylellä: koululaisten testaaminen ei tehokasta

Hallituksen koronaministerityöryhmä ilmoitti viime perjantaina, että se suosittelee perusasteen ja toisen asteen oppilaiden testaamista kahdesti viikossa kevätlukukauden alettua.

Testaamista voitaisiin lisätä tarvittaessa jopa kolmesta viiteen kertaan viikossa, jos tartuntataudeista vastaava lääkäri katsoisi sen olevan tarpeellista.

Sosiaali- ja terveysministeriöstä viestittiin maanantaina, että asiaa valmistellaan jo eri toimijoiden kanssa.

Varmaa kuitenkin on se, että pikatestejä tullaan tarvitsemaan kansallisesti tähtitieteellisiä määriä.

Lue lisää: Pikku­kunta repäisi – koululaisten korona­testaukset jo valmiina

Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) toimitusjohtaja Janne Känkänen kertoo HVK:n medialle lähettämässä sähköpostissaan, että hankintapäätöstä koululaisten koronapikatesteistä ei ole tehty, vaan kokonaisuutta pyritään vielä täsmentämään keskusteluissa.

HVK:ssä odotellaan selvennystä muun muassa siitä, kuinka laajasti pikatestejä päästään hyödyntämään kouluissa.

– STM:n on syytä selventää myös sitä, mille koululaisryhmille testejä haluttaisiin käyttää, tämä vaikuttaa hankintojen määriin merkittävästi, toteaa HVK:ta syksystä 2020 johtanut Känkänen sähköpostissa.

Hän kertoo uskovansa, että STM:ltä tulee lisäselvennystä asiaan jo tiistaina aikana. Kun selvitys tulee, niin sen pohjalta on syytä linjata yhdessä, miten hankinta on tarkoituksenmukaisinta toteuttaa.

Känkänen muistuttaa, että kyse ei ole todennäköisesti yhdestä hankinnasta eikä yhdestä hankintapäätöksestä, vaan useista erillisistä hankinnoista.

Helsingin Sanomien haastattelema Vantaan perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo kertoo Vantaan pystyvän toimimaan nopeastikin, kunhan asiat selventyvät.

Pikatestien määrät riippuvat luonnollisesti siitä, kuinka iso kunta tai kaupunki on kyseessä sekä kunnan ikäjakaumasta.

Suomen neljänneksi suurimmassa kaupungissa Vantaalla määrät tulevat oleman suuret.

– Puhutaan isoista määristä viikkotasolla. Tämä ei ole ihan hetkessä toteutettavissa oleva asia. Vantaalla on noin 25 000 peruskoululaista ja toisen asteen opiskelijoita on noin 10 000, eli yhteensä noin 35 000, sanoo Kalo Helsingin Sanomille.

– Tarvitsisimme viikkotasolla noin 70 000 pikatestiä, jos kaikille annettaisiin kaksi. Valtakunnallisesti puhutaan noin 1,3 miljoonasta kotitestistä per viikko, Kalo kertoo HS:lle.

Kaikki eivät ole koululaisten testaamisesta mielissään.

(THL) ylilääkäri Otto Helve on sitä mieltä, että koululaisten testaamisen sijaan olisi resurssit siirrettävä muualle.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri Otto Helve totesi maanantaina Ylen A-studiossa, etteivät kouluille esitetyt karanteenit ja kotitestaukset ole tehokkaita tapoja pandemian hallitsemiseksi.

Helven mukaan kotitestien aikaansaama työmäärä on suuri ja myös niiden hyöty saattaa olla kyseenalainen. Resurssien keskittäminen lapsiin ja kouluihin rajoitus- ja tartunnan­torjuntatoimissa ei Helven mukaan ole avain suurien koronatartuntamäärien taittamiseen.

Pikemmin hän antoi ymmärtää, että se olisi lähinnä jo ennestään rajallisten resurssien hukkakäyttöä.

– Nyt pitäisi erottaa tartuntamäärät ja erikoissairaanhoidon kuormitus, Helve jyrisi A-Studiossa.

Juttua korjattu 11.1. kello 11.22: HVK:n tiedote korjattu ilmaisuun medialle lähetetty sähköposti.

Source Link is.fi