Huoltovarmuuskeskus selvittää koronan pikatestien massiivista hankintaa – alustavia tiedusteluja markkinoista on jo tehty

Huoltovarmuuskeskus arvioi parhaillaan mahdollisuuksia hankkia markkinoilta suuria määriä koronan kotitestejä, mikäli sen vastuulle tulee niitä hankkia. Hankintapäätöstä tai päätöstä testien hankkijasta ei ole vielä tehty.

Hallituksen koronaministerityöryhmä ilmoitti perjantaina, että se suosittelee perusasteen ja toisen asteen oppilaiden testaamista kahdesti viikossa kevätlukukauden alettua. Tarvittaessa testaamista voisi lisätä tartuntataudeista vastaavan lääkärin päätöksellä jopa kolmesta viiteen kertaan viikossa.

Tämä edellyttäisi erittäin paljon pikatestejä, joita ei maassa vielä ole. Pelkästään peruskouluissa on oppilaita yli puoli miljoonaa.

Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Janne Känkänen kertoo, että Huoltovarmuuskeskus on alustavasti selvittänyt pikatestien hankintamahdollisuuksia. Selvitykset ovat vielä esimerkiksi logistiikan osalta kesken.

Hankintoja ei ole vielä edes virallisesti annettu Huoltovarmuuskeskuksen vastuulle.

Maanantaina keskusteluja ministeriöiden kanssa

Asiasta keskustellaan maanantaina Huoltovarmuuskeskusta ohjaavan työ- ja elinkeinoministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa. Tuolloin arvioidaan, mikä olisi kokonaisuuden kannalta järkevin tapa hankkia pikatestejä.

– Ymmärrämme toki, että asialla on kiire, eli pikaisia liikkeitä tässä tarvitaan, Känkänen sanoo.

Känkänen huomauttaa, että normaalisti tämän kaltainen terveydenhuollon laitteiston hankkiminen ei ole Huoltovarmuuskeskuksen vastuulla.

– Normaalitoimintaa se ei ole, joten meidän täytyy tarkkaan arvioida, millä edellytyksillä tällainen hankinta voidaan toteuttaa.

Känkäsen mukaan Huoltovarmuuskeskukselle on koronavuosien aikana kertynyt merkittävää osaamista hankinnoista ja sitä keskus pyrkii jakamaan koronantorjuntatoimissa.

Lue myös:

Source Link yle.fi