
Husin Järvinen Ylellä: rajoitustoimia joudutaan jatkamaan, jos rokotekattavuus ei nouse
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Asko Järvinen sanoi Ylen Ykkösaamussa, että mikäli Suomi jää noin 80 prosentin rokotekattavuuteen, rajoitustoimia Suomessa joudutaan jatkamaan pidempään kuin korkeammalla rokotekattavuudella.
– Silloin joudutaan odottamaan, että rokottamattomat pikkuhiljaa sairastuvat ja saavat suojan sairastamisen kautta.
Syksystä lähtien Suomessa käytössä ollut koronapassi on vaihtoehto rajoituksille. Esimerkiksi tapahtumia voi järjestää ilman rajoituksia, jos koronapassi on käytössä tapahtumassa.
Järvinen arvioi Ylellä, että Suomi on ollut koronapassin käytössä hieman muita maita jäljessä. Hän pitää passia kuitenkin tärkeänä keinona taudin hillitsemisessä.
Järvinen ei usko, että koronapassista tulee pysyvä.
– Ei tällaista pysyvää ihmisten erottelua pystytä ylläpitämään eikä sille ole tarvettakaan, ei edes lääketieteellistä tarvetta, mutta kyllä se varmaan ainakin tulevan talvikauden on voimassa.
– Toki tämä uusi omikron (virusmuunnos) näyttää, onko tarvetta mennä siitä vielä pidemmälle.
Aiemmin asiantuntijat ovat sanoneet, että rokotetut pääsevät viettämään joulua normaalisti. Järvinen on edelleen sitä mieltä, vaikka myöntääkin, että omikronvariantti luo varjoja myös joulun ylle.
– Jos se lähtee leviämään, voi olla, että joudutaan pohtimaan enemmän varotoimia.
– Rokottamattomilla on riski, että tulee ikäviä ja vaikeitakin sairastumisia joulun jälkeen.
Järvisen mielestä Suomessa rajoituksia ei purettu liian aikaisin. Hän ei usko, että rajoitusten jatkamisella olisi saatu kovin paljon enempää aikaan.
– Jossain välissä rajoitusten purut olisivat tulleet kuitenkin eteen, kun rokotuskattavuus nousi.
Hän pitää tärkeänä, että rajoituksia on purettu ja ihmiset ovat saaneet lisää vapauksia, jotta pandemian kanssa jaksetaan elää.
Hän myös muistuttaa, että rajoitusten pitää olla välttämättömiä ja oikeasuhtaisia.
– Välttämättömyys tulee siitä, että uhka on sillä hetkellä niin suuri, että ihmisten elinkeinoa ja vapautta pitää rajoittaa.