Banner Before Header

Iida Tanin kolumni: Sometähtien palkintogaalassa tehtiin irvokas arviointivirhe, joka paljastui nololla tavalla

Helsingin Arabiassa sijaitseva studiotila täyttyi lauantaina sosiaalisen median tähdistä, kun alan ihmiset kokoontuivat juhlimaan Pohjoismaiden suurinta vaikuttajagaalaa. Creator Awards järjestettiin nyt jo toisen kerran, mutta edellisvuodesta poiketen gaala näytettiin tällä kertaa myös suorana televisiolähetyksenä.

Sosiaalisen median vaikuttajat olivat asiasta innoissaan, sillä onhan kyseessä alati vähätelty ja kyseenalaistettu ammattiryhmä. Monet ehdokkaat ja kutsuvieraat hehkuttivat punaisella matolla antamissaan haastatteluissa kuinka hienoa on, että vihdoin somealan ammattilaiset nostetaan näyttävästi esille suurella televisiokanavalla, lauantai-illan parhaaseen katseluaikaan.

Lopputulos ei kuitenkaan ollut aivan sitä, mitä oli luvattu. Ensimmäiset kysymysmerkit nousivat ilmoille viisi päivää ennen varsinaista gaalailtaa. Tuolloin julkistettiin kaksi uutta palkintokategoriaa, vuoden aktivisti ja vuoden vastuullisuusvaikuttaja, sekä näissä kategorioissa ehdolla olevat vaikuttajat.

Nämä samaiset kategoriat olivat poistuneet gaalan virallisilta nettisivuilta kevään aikana vähin äänin, mutta lopulta ehdokkaat julkaistiin varsin pian sen jälkeen, kun muun muassa aktivisti ja vaikuttaja Emmi Nuorgam kyseenalaisti kyseisten kategorioiden puutteen omissa sosiaalisen median kanavissaan.

Sattumaako? Tuskin.

Sama kaava jatkui itse gaalassa. Kaksi tuntia kestäneessä suorassa lähetyksessä palkittiin näyttävästi esimerkiksi vuoden kauneus-, muoti- ja urheiluvaikuttaja. Sen sijaan jo kertaalleen sivuutettuja kategorioita ja niiden viime metreillä julkaistuja ehdokkaita ei huomioitu televisioidussa gaalassa lainkaan.

Toki heidätkin palkittiin. Kameroiden sammuttua seinälle nimittäin heijastettiin loput kahdeksan kategoriaa voittaneiden henkilöiden nimet. Joukossa olivat myös vuoden aktivisti Ujuni Ahmed sekä vuoden vastuullisuusvaikuttaja Roosa Rahkonen. Kiitospuheita ei kuultu, ja edellä mainitut henkilöt hakivat palkintonsa muiden joukossa samalla, kun suuri osa kutsuvieraista poistui jo salista.

Asetelma on erikoinen, sillä itse suorassa lähetyksessä muistettiin kyllä korostaa lukuisia kertoja vaikuttajien vastuuta sekä heidän työnsä yhteiskunnallista merkitystä. On ristiriitaista, että samaan aikaan kaksi nimenomaan sosiaalisen median tähän puoleen keskittyvää palkintokategoriaa sivuutettiin järjestäjien toimesta näin tylysti.

En tiedä oliko kyse virheestä ajankäytössä, priorisoinnissa vai yksinkertaisesti hätäisestä yrityksestä paikata jo suunnitteluvaiheessa tehtyjä arviointivirheitä. Ehkä vuoden aktivistia ja vuoden vaikuttajaa ei yksinkertaisesti pidetty televisiokanavan ja yhteistyökumppaneiden mielestä tarpeeksi mediaseksikkäinä tai kaupallisina, jotta ne olisivat ansainneet hetkensä suorassa lähetyksessä.

Järjestäjät eivät toistaiseksi ole kommentoineet tapausta lainkaan. Ei, vaikka useampi gaalassa paikalla ollut vaikuttaja on kritisoinut ratkaisua julkisesti omissa sosiaalisen median kanavissaan.

On toki täysin ymmärrettävää, että lähes 30 palkintokategoriaa sisältänyttä gaalaa ei voitu televisioida kokonaan. Se ei kuitenkaan oikeuta sitä, että osalta voittajista ryövättiin kenties ainutkertainen mahdollisuus nousta lavalle ja noutaa palkintonsa rauhassa yleisön edessä. Tämän pitäisi olla itsestään selvää.

Jokainen gaalassa palkittu olisi ansainnut hetkensä parrasvaloissa. Aivan ehdottomasti sen olisivat ansainneet myös ihmisoikeuksien puolesta puhuva Ahmed sekä vastuullisuutta somekanavissaan peräänkuuluttava Rahkonen.

Sillä se, jos joku, on sosiaalisessa mediassa vaikuttamista parhaimmillaan.

Ilta-Sanomat ja Creator Awards -gaalan televisioinut Nelonen kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

Source Link is.fi