Banner Before Header

Illalla televisiossa: Idän euroviisut olivat Suomen juhlaa – Marion Rung jäi kisan historiaan viimeisenä voittajana

Dokumentissa Intervisio, iskelmät ja kylmä sota (2020) soitetaan Marion Rungin esittämä Sopotin laulufestivaalien voittokappale Hyvästi yö.

– Kaunista, mutten muista. Hän valitsi hyvän vuoden voittaa – saimme paljon aikaan vuonna 1980, toteaa lakkojohtaja ja Puolan entinen presidentti Lech Walesa kappaleen kuullessaan.

Englannin kielellä esitetty Where Is the Light oli viimeinen Puolassa järjestettyjen interviisujen (1977–1980) voittokappale, sillä seuraavana vuonna Puolan kommunistinen hallinto tiukensi otettaan, eikä laulukilpailua enää järjestetty.

Intervision laulukilpailut olivat itäeurooppalainen sosialistinen vastine euroviisuille. Suomi osallistui molempiin, sillä Yleisradio kuului ainoana eurooppalaisena yhtiönä sekä itäblokin OIRT-radioliittoon että lännen EBU-yleisradiounioniin.

Suomalaisittain voittoisana vuonna 1980 jännitteet Euroopassa kasvoivat, Neuvostoliiton raketit olivat tähdättyinä Puolan kaupunkeihin, Puolaa vaivasi elintarvikepula ja lakkoaalto.

Sopotin laulujuhlien tapahtumapaikalta muutaman kilometrin päässä Gdanskin telakalla lakkoiltiin Lech Walesan johdolla, mutta festivaali päätettiin viedä loppuun ja tapahtuman työntekijät antoivat osan palkastaan lakkolaisille.

Ruotsalaisdokumentin päähenkilöksi nouseva Marion Rung arvelee, että hänen oli varmaankin tarkoitus olla mukana Sopotissa, sillä isän suku tulee Puolasta, äidin suku Venäjältä.

Dokumentti kertoo, kuinka Intervision laulukilpailu kytkeytyi 2. maailmansodan jälkeisen Euroopan poliittiseen tilanteeseen.

Vuonna 1980 Marion Rung voitti kappaleella Hyvästi yö.

Laulufestivaalien toivottiin tuovan muutoksia Itä-Eurooppaan. Ensimmäinen yritys oli Tshekkoslovakian Bratislavassa järjestetty, myös länsimaisia osallistujia kerännyt tanssimusiikkifestivaali, joka loppui Prahan kevään päättymiseen, kun Varsovan liiton sotajoukot miehittivät maan elokuussa 1968.

Uusi yritys oli Suomen vuonna 1975 isännöimän Euroopan turvallisuuskonferenssin jälkeen. Sopotin kilpailun kehittäjät puhuivat ”Helsingin hengestä”. Festivaalin toivottiin toimivan idän ja lännen välisenä sillanrakentajana.

Lavalla nähtiin kilpailijoiden lisäksi ”uuden muodin”, discon edustajia, jotka olivat suosionsa huipulla.

Boney M. esiintyi 1977 ja Gloria Gaynorin esittämä I Will Survive oli vuonna 1980 ajankohtainen laulu, sillä se nähtiin tukena ja manifestina lakkolaisille!

Dokumentti kertaa myös Marion Rungin 60-vuotista uraa.

Euroviisuissa laulaja kilpaili vuonna 1962 Tipi-tiillä ja vuonna 1973 Tom tom tomilla. Levylautanen-ohjelma vierailee tuoreen tähden kotona vuonna 1963, ja Rung kertoo suosivansa ”teinipukimia”, kuten muutkin nuoret tytöt.

Intervisio, iskelmät ja kylmä sota torstaina 22.9. Teema & Fem klo 21.00

Source Link is.fi