Ilmaraitiovaunu pysähtyi, vuosi vaihtui – 21 ravintola­työläistä vietti 12 tuntia pelossa ja kylmässä

Heitä oli ilmaraitiovaunussa 21.

Yksi heistä oli 31-vuotias Amanda Santos, joka pelkäsi kuolevansa ja raportoi tuntemuksiaan tuoreina Instagramiin.

Lähellä taivasta sijaitseva ravintola Ten 2 oli uudenvuodenaattona sulkenut ovensa reilusti ennen puolta yötä.

Ten 2 toimii Sandia Peak -nimisen vuoren huipulla lähellä Albuquerquen kaupunkia Yhdysvaltain lounaisessa Uuden Meksikon osavaltiossa.

Kello oli noin 21, kun kaksi ilmaraitiotien vaunua nytkähti liikkeelle. Ravintolatyöntelijöitä oli mukana 19, ilmaraitioyhtiön työntekijöitä kaksi. Kaikki 19 työkaverusta mahtuivat yhteen vaunuun.

Tunnelma oli riehakas. Alhaalla odottivat ystävät ja uudenvuodenjuhlat.

Kukaan ei ollut varautunut edessä olevaan survival-matkaan. Kuumassa keittiössä työskennelleillä kokeilla oli jaloissaan crocseja.

Vaunu pysähtyi lumituiskussa lähelle radan toista pylvästä. Syynä oli kaapelisotku.

Ulkona tuuli ulvoi ja lunta tuiskusi.

Ilmanala kolme kilometriä merenpinnan yläpuolella oli aivan erilainen kuin Albuquerquen kaduilla.

Sitten, lähellä ilmaraitiolinjan toista kannatinpylvästä, vaunut pysähtyivät.

Kului tunti, kului toinen, vaunut eivät liikahtaneet.

Itse asiassa liikkeelle lähdöstä tulisi kulumaan 12 tuntia, ennen kuin viimeisetkin matkustajat oli pelastettu.

Ja siinäkin oli onnea matkassa, sillä uusimeksikolainen vuoristolumisade laantui sen verran, että pelastushelikopteri saattoi osallistua operaatioon ja laskeutua rinteeseen.

Näinkö kuolen. Pienessä laatikossa työkavereideni kanssa.

Rinteestä löytyi tasanne, jonne helikopteri pystyi laskeutumaan.

Pelastushenkilöstön piti kiivetä torniin ja rakentaa köysirata, jonka avulla matkustajat pääsivät maan kamaralle.

Sitä ennen pelastajien piti kiivetä lumituiskussa ylös jyrkkää rinnettä.

Siihen meni neljä tuntia.

Jos lumisade ei olisi laantunut ja helikopteria saatu käyttöön, matkustajat olisivat joutuneet vaeltamaan saman matkan alas.

Osavaltion poliisi oli pyytänyt vapaaehtoisen pelastuspalvelun apuun aamukolmelta.

Vaunuissa oli mukana ravintolan ruokatähteitä ja pelastuspakkauksissa oli vesipulloja, joten välitön nälänhätä tai jano ei uhannut.

Kun pelastetut olivat päässet alas, heidän piti vielä kompuroida 90 metrin matka paikkaan, jonne helikopteri pystyi laskeutumaan.

Helikopteria lensi apulaissheriffi Larry Koren.

12 tunnin piina on ohi. Kukaan ei fyysisesti loukkaantunut – enintään järkyttyi pahoin.

Pieneen helikopteriin mahtui muutama pelastettu kerrallaan. Kopteria lentänyt Larry Koren on siviilissä Bernalillon piirikunnan apulaissheriffi.

Ilmaraitiovaunuyhtiö Sandia Peak Aerial Tramwayn johtajan Michael Donovanin mukaan toimintahäiriö johtui tuulesta ja jäästä, minkä vuoksi niin sanottu hätäkaapeli oli painunut toista kaapelia vasten.

Tunnelma vaunussa oli aluksi ollut seikkailuhenkinen. Otettiin videoita Instagramia varten ja huudettiin ”hyvää uutta vuotta”, kun kello löi keskiyön.

Kun vaunu viileni ja lämpötila läheni nollaa, käperryttiin ja murrettiin hätäpakkausten suolapuikkopusseja auki. Pakkauksissa oli myös vesipulloja.

– Kaikki olivat hiljaa. Oli pimeää. Jäätävää. Olimme jäätymässä ja tärisimme, koska pienet peitot eivät antaneet lämpöä, Amanda Santos raportoi Instagramiin.

Hän alkoi miettiä: ”Näinkö kuolen. Pienessä laatikossa työkavereideni kanssa”.

Tuuli heilutti vaunua kuin leikkikentän keinua.

Aamuneljältä kukaan ei puhunut enää mitään. Viimeistä viipyvää inhimillistä lämpöä haettiin työkavereiden kehoista.

Painauduttiin. Riehakas seikkailutunnelma oli tiessään.

Positiivisia asioita keksittiin kaksi: vaunussa oli vessa ja heillä oli puhejärjestelmän kautta yhteys ilmaraitiovaunuyhtiön valvomoon.

Sieltä oli saatu rohkaiseva tieto, että apu on tulossa.

Santos koki silti synkimmillään olonsa toivottamaksi, koska paleli ja oli surullinen ja olisi halunnut olla kotona juhlimassa uuttavuotta ystäviensä kanssa.

Tultuaan vihdoin pelastetuksi Santos päivitti jälleen Instagramia.

– Minulla ei kirjaimellisesti ole sanoja tälle päivälle. Olen kirjaimellisesti ilman sanoja. Tämä on ollut kauheaa.

Lähde: New York Times

Source Link is.fi