Ilmaston lämpenemisessä iso loikkaus – seitsemän viime vuotta mittaushistorian lämpimimmät, ero aiempaan ”merkittävä”

Ajanjakso 2015 – 2021 on ollut selvästi lämpimin koko sinä aikana, kun luotettavia ilmastotilastoja on pidetty, kertoo Euroopan ilmastopalvelu Copernicus (siirryt toiseen palveluun). Tilastot alkavat 1850-luvulta.

Ero aiempaan on Copernicuksen tiedotteen mukaan ”merkittävä”. Keskilämpötiloja kuvaava käyrä pomppaa vuoden 2015 tienoilla selvästi ylemmäs.

Copernicuksen tilastot osoittavat myös, että mittaushistorian 22 kuumimmasta vuodesta 21 on ollut vuoden 2000 jälkeen.

Maapallon ilmasto on nyt lämmennyt teollistumista edeltävään aikaan verrattuna 1,1 – 1,2 astetta. Asiantuntijoiden mukaan ilmasto ei saisi lämmetä 1,5 astetta enempää, koska seurauksena olisi rajuja sääilmiöitä.

Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan (siirryt toiseen palveluun) opetusvideossa verrataan maapallon lämpenemistä ihmisen sairastamaan kuumeeseen. Vaikka yhden asteen lämpötilaero ei tunnu suurelta, kehon hyvinvointiin lämpeneminen asteella tai kahdella vaikuttaa paljon, ja myös asteen kymmenesosilla on merkitystä.

Erikoinen vuosi 2021

Euroopassa viime vuosi oli erikoinen, toteaa Copernicus. Vuoden ensimmäiset neljä kuukautta lämpötilat olivat pitkän ajan keskiarvojen tuntumassa. Ilmastoa viilensi Tyynellä valtamarellä toistuva La Niña -sääilmiö. Huhtikuussa koettiin jopa kylmä jakso, mikä pilasi esimerkiksi hedelmäsatoja keskisessä Euroopassa.

Kesästä muodostui Euroopan mittaushistorian kuumin. Sisiliassa, Italiassa, mitattiin maanosan ennätyslämpötila 48,8 astetta, tosin ennätystä ei ole vielä vahvistettu virallisesti.

Mies vilvoitteli itseään suihkulähteessä Cordobassa, Espanjassa elokuussa 2021. Kuva: AOP

Kuumuus ja kuivuus saivat aikaan suuria maastopaloja joka puolella Välimerta. Heinäkuussa Länsi-Eurooppaan iskivät rankat sateet, joiden nostattamat tulvat tuhosivat kaupunkien keskustoja ja aiheuttivat yli 200 ihmisen kuoleman.

Yhdysvalloissa ja Kanadassa koettiin sääilmiö, jota alettiin kutsua nimellä ”kaikkien lämpöaaltojen äiti”. Aiemmat lämpöennätykset rikottiin jopa viidellä asteella. Kanadan Brittiläisessä Columbiassa koettiin hurja 49,6 asteen helle. Yhdysvaltain länsiosien metsäpalot levittivät tuhkaa laajalle keskilänteen.

Kiinan ilmatieteen laitos sanoo viime vuoden olleen mittaushistorian lämpimin, kertoo The Guardian -lehti (siirryt toiseen palveluun). Vuosi oli myös mittaushistorian sateisin Kiinan pohjoisosassa. Tulvat aiheuttivat satoja kuolemia Henanin maakunnassa.

Päästöt eivät vähene

Ilmastoasiantuntijat pitävät välttämättömänä, että päästöjä pitää vähentää nopeasti. Kasvihuonekaasujen, kuten hiilidioksidin ja metaanin pitoisuuksien ei pitäisi enää kasvaa ilmastossa.

– Olemme aivan vast’ikään ylittäneet yhden asteen rajan, ja törmäämme jo nyt lähes jatkuviin sään ja ilmaston ääri-ilmiöihin, sanoi uutiskanava CNN:n (siirryt toiseen palveluun)haastattelema Georgian teknologiainstituutin ilmastonmuutoksen tutkimusohjelman johtaja Kim Cobb.

Monet maat ovat antaneet lupauksia päästöjen vähentämisestä, ja uusia lupauksia annettiin Glasgow’n ilmastokokouksen yhteydessä marraskuussa. Vaikka lupaukset toteutettaisiin, maapallon ilmasto on edelleen lämpenemässä jopa 2,4 astetta, sanoo tutkijajärjestö Climate Action Tracker (siirryt toiseen palveluun).

Tilanne on vielä pahempi, jos otetaan huomioon valtioiden todellisuudessa tekemät ilmastoteot. Tässä laskelmassa ilmasto lämpenisi katastrofaaliset 2,7 astetta, kertoo Climate Action Tracker.

Ihmisen aiheuttamat ilmastopäästöt supistuivat poikkeuksellisesti (siirryt toiseen palveluun) koronapandemian takia vuonna 2020. Seuraavana vuonna ne nousivat jälleen alustavien laskelmien mukaan 4,9 prosenttia, kertoo uutistoimisto Reuters.

Mies makasi täysin kuivuneen Zajandeh Rud -joen uoman varrella Iranissa joulukuussa 2021. Kuva: Morteza Nikoubazl / AOP

Päästöjen kääntyminen laskuun ei ole näköpiirissä, joskin Copernicus huomauttaa, että viime vuosien valtavista maastopaloista huolimatta maastopaloista aiheutuneet päästöt ovat 2000-luvulla vähentyneet (siirryt toiseen palveluun).

Myös hiilidioksidia voimakkaamman kasvihuonekaasun, metaanin päästöt kasvavat. Metaania vapautuu muun muassa fossiilisten polttoaineiden tuotannosta ja karjan kasvatuksesta, sekä maaperän luonnollisista lähteistä. Tutkijat eivät toistaiseksi tiedä, mistä metaanipäästöjen kasvu tarkalleen ottaen johtuu.

Tutkijat ovat ilmaston kehityksestä erittäin huolissaan ja vaativat poliitikoilta nopeita toimia päästöjen vähentämiseksi.

– Meidän pitäisi nähdä vuoden 2021 ennätyksiä rikkovat tapahtumat iskuna naamaan, jonka pitäisi herättää poliitikot ja yleisön ymmärtämään ilmastohätätilan kiireellisyyden, sanoo The Guardianin haastattelema Readingin yliopiston professori Rowan Sutton.

Source Link yle.fi