Iltalenkillään kadonnut 17-vuotias ranskalaistyttö löytyi yli vuorokauden suuretsintöjen jälkeen – kertoi joutuneensa siepatuksi

Luoteis-Ranskassa 17-vuotias lenkkeilijä on löydetty elossa reilu päivä sen jälkeen, kun hän oli kadonnut, BBC uutisoi. Tyttö on kertonut poliisille, että hänet kidnapattiin, mutta hän oli päässyt sieppaajiaan pakoon.

Tyttö oli lähtenyt kotoaan Saint-Bricen kylässä läheiseen Bellebranchen metsään kello 16 maissa paikallista aikaa maanantaina. Kun häntä ei kuulunut kotiin, tytön isä meni etsimään häntä. Isä löysi muun muassa tyttärensä puhelimen ja gps-kellon ja verijälkiä ja soitti poliisille.

Tytön käyttämän juoksusovelluksen mukaan hän oli ehtinyt juosta vain noin viisi minuuttia, kilometrin päähän kotoaan, kun hänen lenkkinsä keskeytyi, Le Figaro kertoo.

Tyttöä etsittiin noin 200 poliisin, poliisikoirien, sukeltajien ja helikopterin voimin.

Tiistai-iltana tyttö löytyi lopulta noin 10 kilometrin päässä hänen kotoaan Sablé-sur-Sarthen kaupungissa sijaitsevasta kebabravintolasta.

– Hän oli erittäin järkyttynyt ja hänellä oli naarmuja, Sablé-sur-Sarthen pormestari Nicolas Leudière kertoi AFP:lle.

Tyttö vietiin sairaalaan hoidettavaksi. Hän pääsi keskiviikkona kotiin. Poliisi tutkii tapausta.

Source Link is.fi