Imatranajo järjestetään viimein täydellä teholla: ”Sitä tunnetta ei voi edes sanoin kuvata, kun pyörät pärähtävät käyntiin”

Pärinästä ei voi erehtyä: liikkeellä on kosolti kaksipyöräisiä. Kolmisenkymmentä moottoripyörää kaartaa letkassa kohti Imatran kävelykatua. Helteisestä säästä huolimatta kävelykatu on turvoksissa ihmispaljoudesta.

Ihmisiä katselemassa moottoripyöriä Imatran kävelykadulla.
Moottoripyöräparaati veti Imatran keskustaan sankoin joukoin väkeä.Kalle Purhonen / Yle

Eikä ihme, sillä letkassa ei ole mitä tahansa lälläripyöriä. Nämä moottoripyörät ja erityisesti kuskit ovat viikonloppuna tosipaikan edessä, kun he kisaavat legendaarisessa Imatranajossa.

– Täällä on aina hirmu hyvä fiilis, kun on ajot ja hirveästi porukkaa, kertoo pyöriä ihailemaan tullut Jukka Peltonen.

Jukka Pelotonen seuraamassa Imatranajon kuljettajien paraatia Imatran kävelykadulla.
Lähistöllä asuvalle Jukka Peltoselle oli itsestään selvyys tulla seuraamaan paraatia.Kalle Purhonen / Yle

Peltonen on käynyt katsomassa kisoja 1960-luvulta lähtien.

– Enää ei löydy itseltä pyörää, aikaisemmin on ollut kyllä. Odotan viikonlopulta, että kelit ovat hyvät ja ihmiset viihtyvät. Ei siinä sen ihmeempää tarvita.

”Ei voi jättää väliin”

Ratamoottoripyöräilytapahtuma järjestetään Imatralla täydellä voimalla parin koronavuoden jälkeen. Uutena elementtinä järjestettiin nyt kisojen avajaispäivän paraati, jossa kaikki kaupunkilaiset pääsivät juttelemaan kuskien kanssa ja ihailemaan pyöriä ennen varsinaisia kisoja.

– Sitä tunnetta ei voi edes sanoin kuvata, kun pyörät pärähtävät käyntiin. Minulla on skoottereita, mutta ne ovat pientä kamaa tämän rinnalla. Kun pääsee varikolle juttelemaan ihmisten kanssa, se on huikea kokonaisuus, Ulla Järnstedt huokaa.

Ulla Järnstedt seuraamassa Imatranajon kuljettajien paraatia.
Ulla Järnstedt odottaa kisoilta sitä, että imatralaiset pärjäävät. Kalle Purhonen / Yle

Järnstedt on käynyt katsomassa kisojakisoja siitä asti, kun ne alkoivat uudestaan vuonna 2016.

– Eihän herran jestas tällaista maailmanlaajuista kilpailua voi jättää väliin, hän naurahtaa.

Mika Suikkanen on samaa mieltä.

– Parin vuoden tauko oli, sitä ennen olen käynyt katsomassa melkein kaikki kisat. Se vauhti ja kaikki, se on vaan niin hieno laji, että se jaksaa kiinnostaa.

Mika Suikkanen seuraamassa Imatranajon kuljettajien paraatia Imatran kävelykadulla.
Mika Suikkasen tallissa oli aiemmin moottoripyöriä, mut nyt vanhemmalla iällä hän on luopunut niistä.Kalle Purhonen / Yle

60-vuotisjuhlat

Imatranajo juhlii tänä kesänä 60-vuotista taivaltaan. Kyseessä on Etelä-Karjalan suurin yleisötapahtuma. Imatralle odotetaankin viikonlopun aikana yhteensä 50 000 kisakävijää.

International Road Racing Championship IRRC on eurooppalaisilla katuradoilla ajettava kansainvälinen ratamoottoripyöräsarja, jossa kilpaillaan Superbike- ja Supersport-luokkien pyörillä. Imatranajo on IRRC-sarjan Suomen osakilpailu.

Kisat ajetaan Imatralla lauantaina ja sunnuntaina. Perjantaipäivä on varattu harjoituksille. Imatralla ajettavat luokat ovat IRRC SBK, IRRC SSP, Open 1000, Open 600, Sivuvaunut, ICGP sekä Kolme Salamaa eSuperbike.

Imatranajo kunnioittaa tänä kesänä ratamoottoripyöräilijä Jarno Saarisen ensimmäistä maailmanmestaruutta, josta on kulunut 50 vuotta. Katurata on nimetty hänen kunniakseen Jarno Saarinen Circuit Imatraksi.

Ihmisiä katselemassa moottoripyöriä Imatran kävelykadulla.
Kisat ajetaan Imatralla lauantaina ja sunnuntaina. Kalle Purhonen / Yle

Lisäksi Imatranajoon saapuu kunniavieraaksi legendaarinen italialainen ratamoottoripyöräilijä Giacomo Agostini. Agostini ajoi vuosina 1965–1975 yhteensä 16 voittoa Imatralla.

Lue lisää: Imatranajot olivat suuri kansanjuhla

Imatranajoon kuuluu olennaisena osana myös kokoontumisajot. Motoristit ympäri Suomen leiriytyvät useiksi päiviksi Imatralle tapaamaan tuttuja ja nauttimaan kisoista. Alta näet tunnelmia kokoontumisajojen aloituksesta torstailta.

Source Link yle.fi