Intohimo ajoi yksinyrittäjäksi – Maru Hautala on vapaa kahvipöytien ihmissuhdedraamasta ja saa vaikka kirjoittaa kirjan, jos siltä tuntuu

Maru Hautala suunnitteli itselleen selvän urapolun teini-ikäisenä. Hän halusi töihin lastensuojeluun ja pääsikin sinne.

Sitten tuli intohimo. Se iski ensimmäisen vanhempainvapaan aikaan ja ajoi ihan toiseen suuntaan.

Hautala alkoi yksinyrittäjäksi.

Nykyään hän on sisustussuunnittelija. Hän suunnittelee koteja lähinnä uudisrakennuksiin ja erityisesti hirsitaloihin. Hänen työnsä keräsi huomiota esimerkiksi viime kesän asuntomessuilla.

Hautala on myös sosiaalisen median vaikuttaja, jolla on esimerkiksi Instagramissa yli 13 000 seuraajaa. Lisäksi hän on kirjoittanut Hirsikirjan, joka tarjoilee vinkkejä hirsien käsittelyyn.

– Eihän sellaista alaa kuin sisustussuunnittelu ollut edes tiedossa Rautalammin metsissä silloin, kun minun piti tehdä uravalintaani, Hautala naurahtaa.

Ratkaisu oli hänestä lopulta luonnollinen, sillä hän on yrittäjäperheen luova jälkeläinen.

Nyt Hautala on palkittu Keski-Suomen vuoden 2022 yksinyrittäjänä. Palkintoraati kiitteli hänen päämäärätietoisuuttaan, ammattitaitoaan ja somevaikuttamistaan.

Hautala itse arvelee, että palkinto annettiin mielellään nuorehkolle naiselle, joka on ollut melko paljon esillä valtakunnallisestikin omalla alallaan ja tuonut näkyvyyttä uudenlaiselle yrittäjyydelle.

– Tuntuu erityisen mahtavalta, että yksin tekeviä palkitaan ja huomioidaan, hän iloitsee.

Asiakkaat ovat hyvätuloisia

Taloustilanne näyttää monen yrittäjän mielestä nyt hankalalta. Suomalaisyritysten suhdannearviot heikentyivät EK:n tammikuisessa Suhdannebarometrissa (siirryt toiseen palveluun). Erityisesti rakentaminen on barometrin mukaan ongelmissa.

Kaikesta huolimatta Maru Hautalaa ei jännitä.

Hän sai paiskoa hommia korona-aikana, jolloin rakennusala ylikuumeni. Kalenteri ei vieläkään näytä pahalta.

– Haluan uskoa siihen, että hyville tekijöille riittää töitä, Hautala sanoo.

Yksi syy luottavaisuuteen on se, että hän tekee töitä koko Suomessa. Koko maailmakin olisi hänen mukaansa sisustussuunnittelijalle avoinna, jos sinne haluaisi lähteä. Puu- ja hirsirakentaminen nimittäin kiinnostaa nyt laajasti.

Toinen valttikortti ovat asiakkaat. He ovat yleensä hyvin toimeen tulevia ihmisiä, joiden kukkaroon inflaatio ei puraise ihan heti. Vaikutukset näkyvät vasta jälkijunassa.

– Jos sinulla on varaa rakentaa hirsitalo, talous ei yleensä ole ihan tiukilla, Hautala sanoo.

Silti sisustussuunnittelu ei ole Hautalan mielestä pelkästään varakkaiden ihmisten etuoikeus. Sitä tilaavat nykyisiin paljon varsinkin nuoret perheet ja hinnoissakin löytyy joustoa.

Henkilöstöjohtaminen ei innosta

Työpaikkojen kahvipöytien ihmissuhdeongelmat ärsyttävät Hautalaa. Hän ei kestä niitä ollenkaan.

Siksi hänestä tuntuukin, ettei hän halua palkata yritykseensä työntekijöitä. Silloin hänen työnkuvansa nimittäin muuttuisi henkilöstöjohtamiseksi, eikä hän halua sitä ainakaan tässä vaiheessa. Hän nauttii yrittäjyydessään kaikista eniten suunnittelusta ja asiakkaiden kohtaamisesta.

– Yksinyrittäjyys on minulle valinta. Tämä on tosi miellyttävä tapa tehdä töitä, hän sanoo.

Silti Hautala ei halua koskaan sanoa ei koskaan.

Yritystoiminta onkin jo kasvanut. Tälläkin hetkellä hän ostaa alihankintana palvelua toiselta suunnittelijalta.

Muuten Hautala kyllä tykkää ihmisistä ja pitää asiakassuhteita tärkeänä. Nykyäänkin ympärille kertyy projektin ajaksi tiimi rakennusurakoitsijoista, asiakkaista ja yhteistyöverkostoista.

Yksinäinen olo iskee vain harvoin.

– Kukaan ei pärjää yksin, ei varsinkaan yksinyrittäjä, Hautala toteaa.

Vapaus viehättää enemmän kuin raha

Hautala nauttii työstään ja yrittäjän vapaudesta. Raha motivoi häntä aika vähän.

Kun Hautala saa ajatuksen, että olisi kiva kirjoittaa kirja, panostaa enemmän kaupallisiin yhteistöihin tai keskittyä hirsitaloihin, hän voi tehdä muutokset nopeasti. Keneltäkään ei tarvitse pyytää lupaa.

– Olen aika heittopussi elämän suhteen. Teen asioita, joita minua huvittaa tehdä. Yksinyrittäminen mahdollistaa sen.

Silti yritystoiminnan pitää olla taloudellisesti kannattavaa, varsinkin kun elätettävänä on kaksi lasta ja ylläpidettävänä omistusasunto.

– Yrittäminen ei voi olla pelkästään intohimoa. Siitä täytyy saada palkka.

Hautala tykkää siitä, että voi säädellä taloudellista tilannettaan työnsä määrällä. Jos hän haluaa enemmän rahaa, hän tekee enemmän töitä. Palkkatöissä niin ei yleensä pysty tekemään.

Hautala perusti yrityksensä vuonna 2014. Hän totesi heti alussa, että yrittäjänä hänen täytyy saada enemmän palkkaa kuin työsuhteessa.

Aluksi niin ei ollut. Homma ei ollut heti taloudellisesti kauhean järkevää.

Pari vuotta sitten Hautala perusti osakeyhtiön, joka kantaa nimeä Suunnitteluhuone NIONIO.

– Tällä hetkellä menee hyvin. Olen pystynyt aina maksamaan itselleni palkkaa ja palkkioita myös alihankkijalleni. Liikevaihto on joka vuosi ollut nousujohdanteinen, ja voittoprosenttia on tarkoitus kasvattaa vuodelle 2023, yrittäjä sanoo.

Source Link yle.fi