Isät saavat sunnuntaiksi sään herroilta sumuista pikkupakkasta – pohjoisessa lunta tupaan

Lauantaina pilvisyys on lähes koko maassa runsasta ja varsinkin lännessä on paikoin sumua. Sunnuntaina sää selkenee ja lämpötila laskee muutaman asteen.

– Nyt on luvassa pari kylmempää päivää Lappia myöten, Forecan meteorologi Ilkka Alanko ennustaa lauantaina.

– Tämä päivä on laajalti pilvinen koko maassa. Ainoastaan Lapissa ja länsirannikolla saattaa taivas rakoilla, hän sanoo.

Tuuli on maassa enimmäkseen heikkoa, mutta Lapin pohjoispuolella matalapaine vahvistaa tuulia.

Forecan sääennusteen mukaan maan itä- ja pohjoisosan sateet jäävät heikoiksi ja paikallisiksi ja tulevat idässä vetenä tai räntänä, pohjoisessa lumena.

Päivällä lämpötila on etelässä 2—5 astetta plussan puolella ja maan keskiosassa 0—4 astetta. Lämpimintä on lounaassa.

Oulun seudulla menee tällä hetkellä nollaraja. Etelä-Lapissa ollaan miinuksella yhdestä viiteen astetta ja Pohjois-Lappi on Suomen kylmin paikka. Siellä pakkasta voi olla 5—10 astetta.

– Illan kuluessa sää alkaa muuttua luoteesta alkaen selkeämmäksi. Yöllä pakkasta tavataan koko maassa, Alanko kertoo.

Yöpakkanen huurruttaa autojen tuulilasit ympäri Suomea.

Sunnuntaina aamulla etelässä ja maan keskivaiheilla on vielä monin paikoin pilvistä, etelässä ja lännessä myös sumua.

– Näyttää siltä, että huomenna päivällä on jo huomattavasti selkeämpää, meteorologi kertoo isäinpäivän säästä.

– Kylmä korkeapaine liikkuu lännestä itään Suomen ylitse, Alanko kertoo.

Sää on meteorologin mukaan pääosin heikkotuulista, paikoitellen voi esiintyjä pilvilauttoja.

Lapin itäosassa sataa paikoin lunta, muuten on poutaa. Illalla pilvisyys alkaa jälleen lisääntyä lännestä.

Päivälämpötila on sunnuntaina etelässä 0—3 astetta ja maan keskiosassa -2—2 astetta. Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa vähän kylmempää, -1—6 astetta.

Sunnuntain ja maanantain välinen yö voi olla Pohjois-Lapissa hyinen.

– Maanantaiaamuksi selkenee ja lämpötila voi yöllä laskea hetkellisesti Lapissa jopa -20 asteeseen, Alanko ennustaa.

Kuulas pakkassää vallitsee marraskuisessa Suomessa.

Maanantaina pilvisyys runsastuu ja Pohjois-Suomen yli kulkee sadealue lännestä itään.

Suurin osa sateesta tulee lumena tai räntänä, mutta Etelä-Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa tulee sään vähitellen lauhtuessa myös vettä.

– Päivän mittaan Lapissakin asteet nousevat nollan yläpuolelle. Pohjois-Lapissa saattaa olla jopa +6 astetta lämmintä, meteorologi kertoo.

Source Link is.fi