Banner Before Header

Itä-Helsingissä aiemmin viikolla kadonnut 64-vuotias nainen löytyi kuolleena

Itä-Helsingistä Meri-Rastilasta aiemmin tällä viikolla kadonnut 64-vuotias nainen on löytynyt kuolleena, kertoo Helsingin poliisilaitos STT:lle.

Asiasta tuli hälytys poliisille perjantaina, ja poliisi pyysi saman päivän aikana myös havaintoja yleisöltä. Viimeinen havainto oli kuitenkin jo torstailta.

Etsintöjä tehtiin viikonlopun aikana mahdollisista katoamispaikoista. Etsintöjen aikana poliisi sai myös havaintoja yleisöltä.

Poliisi kertoi kadonneen löytymisestä sunnuntaina myös twiitissä, jossa kiitettiin kaikkia etsintöihin osallistuneita sekä yleisöä heidän jakamistaan havainnoista.

Poliisi ei antanut sunnuntaina tarkempaa tietoa löytymisolosuhteita. Johtokeskuksen mukaan kadonnut löytyi Itä-Helsingistä, muttei kuitenkaan Meri-Rastilasta.

Pelastuslaitos sai aiemmin tänään puolenpäivän aikaan vesipelastustehtävän Itä-Helsingin alueelle. Helsingin pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Sami Lindberg kertoo, että paikalta oli löydetty kaislikosta vedestä henkilö.

Poliisin johtokeskuksen mukaan edellä mainittu pelastustehtävä liittyy Meri-Rastilan katoamistapaukseen.

Poliisin mukaan ei ole syytä epäillä, että asiassa olisi tapahtunut rikosta. Johtokeskuksen mukaan tapauksen selvitys jatkuu kuolemansyyntutkintana.

Source Link is.fi