Itävallan liitto­kansleri sairastui koronaan – rokotus­pakko tulee maahan helmi­kuussa

Itävallan liittokansleri Karl Nehammer sai perjantaina positiivisen koronatestituloksen, kertoo uutistoimisto Reuters. Nehammer kertoi ettei ole saanut oireita, mutta on jäänyt toistaiseksi kotikaranteeniin.

– Ei ole syytä huoleen, voin ihan hyvin, tiedotti liittokanslerin kanslia.

Nehammer, 49, on saanut kolme koronarokotusta. Hänen vaimollaan ja lapsella ei ole todettu tartuntaa, kanslia kertoo.

Itävallasta tuli ensimmäinen Euroopan maa, joka palautti yhteiskunnan sulkutilan koronan neljännen aallon takia. Maa meni lähes täydelliseen ”lockdowniin” marraskuun lopulla.

Lue lisää: Ranskassa harkitaan tiukempaa korona­passia – rokottamattomille ei enää pääsyä julkisiin tiloihin

Marraskuussa Itävalta päätti ensimmäisenä länsimaana pakollisista koronarokotuksista. Rokotuspakko tulee voimaan helmikuussa. Rokotuksesta kieltäytyviä uhkaa jopa 3 600 euron sakot, kertoo Bloomberg.

Source Link is.fi