Banner Before Header

Jättäisitkö sinä Valtteri Filppulan ulos olympialaisista? Tässä ovat Ismo Lehkosen valinnat Pekingiin – ”Suomella on kaikkia maita vastaan yliote”

Leijonien päävalmentajan Jukka Jalosen nimeämisurakka Pekingin olympiakoneeseen vaikeutui, kun NHL ilmoitti joulukuussa, etteivät sen pelaajat kisoihin osallistu. Jalonen arvosteli lauantaina NHL:n päätöksiä todeten, että NHL ei juuri välitä jääkiekon maineesta.

Nyt Leijonat joka tapauksessa lähtee tavoittelemaan olympiakultaa valtaosin KHL-pelaajista koostuvalla miehistöllä. Jalonen sanoi lauantain haastattelussa, että joukkueen runko on alkanut hahmottua, mutta pähkäiltävää seuraavaksi kahdeksi viikoksi vielä riittää.

Mikäli Yle Urheilun asiantuntijan Ismo Lehkosen pitäisi nyt nimetä Leijonien ryhmä, näyttäisi se tältä.

Juttu jatkuu alla olevan grafiikan jälkeen.

Suoraviivainen Niko Ojamäki – ”Sillä on kuuma maila!”

Ykköskentän valinta on sikäli helppo, että Ufan kolmikko Teemu HartikainenSakari ManninenMarkus Granlund on kuulunut jo tovin KHL:n parhaisiin hyökkäysvitjoihin. Viime kaudella Hartikainen oli runkosarjassa KHL:n pistepörssin kakkonen, Granlund kuudes ja Manninen seitsemäs.

Kolmikko nähtiin vihdoin Leijonissa kokonaisuudessaan Moskovan EHT-turnauksessa ja jälki oli vakuuttavaa. Leijonat voitti turnauksessa kolme peliään: Tshekin, Kanadan ja Venäjän.

– Jukkahan peluuttaa 1, 2, 3 ja 4. Tiettyjä roolituksia on, mutta aika tasaista on peluutus, eli Suomen maajoukkueessa ei oikeastaan voi puhua ykköskentästä erikseen, se on kansankin hyvä tiedostaa, huomauttaa Lehkonen.

Ufan tehokolmikko Markus Granlund (vas.), Teemu Hartikainen ja Sakari Manninen. Kuva: Donat Sorokin / TASS / AOP

KHL:ssä tällä kaudella on loistanut Niko Ojamäki, joka johtaa koko sarjan maalipörssiä. Pistein 29+14=43 (47 ottelussa) Ojamäki on pistepörssissä kuudentena. Lehkonen sijoitti Ojamäen kolmoskentän laitaan Joonas Kemppaisen ja Toni Rajalan rinnalle.

– Sillä on kuuma maila! Se, mistä olen tykännyt iät ja ajat, niin Ojamäki on suoraviivainen, jämäkkä jätkä, joka pystyy kamppailemaan omissakin. Peloton maalille ajaja, joka on ottanut parikin steppiä nyt urallaan eteenpäin siitä, mitä oli SM-liigassa, Lehkonen näkee.

Ojamäki, 26, siirtyi viime kaudeksi Tapparasta Ruotsiin Linköpingiin ja sieltä kuluvaksi kaudeksi Vitjaz Podolskiin.

Niko Ojamäki EHT-turnauksessa Helsingissä marraskuussa. Kuva: Lehtikuva

”Jääkiekkosoturit” Komarov ja Pesonen sopivat rooliin kuin rooliin

Neloskenttään Lehkonen valitsi NHL:stä ja New York Islandersista syksyllä Eurooppaan ja Pietarin SKA:han palanneen 34-vuotiaan Leo Komarovin.

– Komarov ja Harri Pesonen pystyvät pelaamaan missä tahansa roolissa missä tahansa neljästä ketjusta. On se sitten yli- tai alivoimaa, johtoaseman puolustamista. Kaksi jääkiekkosoturia, jotka ovat erittäin tarpeellisia voittavaan joukkueeseen. Jukka arvostaa kummankin johtajan ominaisuuksia, kaukalon sisäistä sekä kaukalon ulkopuolista toimintaa, Lehkonen sanoo.

Pesonen pelasi Leijonien MM-kultajoukkueessa 2019. Muita Lehkosen Pekingiin valitsemia pelaajia, jotka tuolloin Bratislavassa kultaa voittivat, ovat puolustajat Mikko Lehtonen, Oliwer Kaski, Petteri Lindbohm ja Atte Ohtamaa, hyökkääjät Ojamäki, Rajala ja Manninen sekä maalivahti Jussi Olkinuora.

Jani Hakanpää (vas.), Sakari Manninen ja Harri Pesonen riemuitsevat maalista kultajuhliin päättyneissä MM-kisoissa 2019. Kuva: EPA-EFE / All Over Press

Lehkonen naureskelee, että Jalosella on melkoinen paletti pyöriteltäväksi olympiavalintoja pähkäillessä. Jalonen itsekin totesi joulukuussa, että NHL:stä pelaajien valitseminen olisi ollut periaatteessa helpompaa, mutta nyt tarjolla Euroopasta on tasaisen laadukas ryhmä, josta riittäisi pelaajia kahteenkin joukkueelliseen.

Sentterivalinnat ovat Lehkosen mukaan melkeinpä ne selkeimmät.

– Erittäin kovia aloittamaan, kaikki pystyvät pelaamaan alivoimaa ja suorittamaan jatkuvasti täydet 60 minuuttia puolustuksen kautta. Erittäin vahvoja kamppailemaan ja kaikki viimeisen päälle kovia urheilijoita, joilla ura ottaa steppejä koko ajan eteenpäin, vaikka ovatkin jo eurooppalaista eliittitasoa, kuvailee Lehkonen varsinkin 2–4-kenttien senttereitä.

Atte Ohtamaa: Lasse Kukkosen identtinen kaksonen?

Ykköspakkipariin Lehkonen valitsi Juuso Hietasen ja Mikko Lehtosen. 27-vuotiaan Lehtosen NHL-unelma kaatui ja hän palasi täksi kaudeksi KHL:ään SKA:n väreissä. 36-vuotias Hietanen takoi KHL:ää kymmenen vuotta ja jatkaa uraansa nyt Sveitsissä. Hietanen on Leijonien vakionimiä, joka pelasi olympiapronssijoukkueessa Sotshissa 2014.

– Hietanen on iät ja ajat ollut minun yksi suosikkipakeista. Jäähytön, kova kamppailemaan, lukee irtokiekot ja antaa ensimmäisen syötön 97-prosenttisesti lapaan. Hän pystyy löytämään murtavia syöttöjä joka erässä hyökkäyssuuntaan, Lehkonen hehkuttaa.

Lehtosen tilanne on pieni kysymysmerkki, sillä hän loukkaantui Helsingin EHT-turnauksessa marraskuussa ja on pelannut KHL:ssä vain 13 ottelua tällä kaudella.

Juuso Hietanen kiekkoilee nyt Sveitsissä HC Ambri-Piottassa. Kuva: Imago Images / Pius Koller / All Over Press

Kakkospakkipari on mielenkiintoinen. Sekä Ohtamaa että NHL:stä Sveitsin liigaan siirtynyt Sami Vatanen olivat monien papereissa vankkoja vaihtoehtoja Pekingiin, vaikka NHL-pelaajat olisivat olleet mukana.

– Isäntäpakki, niin sanottu liberopakki, joka antaa Vataselle vapauden hyökätä ja tehdä poikkeuksellisia juttuja, rikkoa niin sanotusti meidän peliä hyvällä tavalla. Ohtamaa olisi ollut vahvoilla, vaikka kaikki olisivat olleet NHL:stä mukana, niin kova kamppailemaan ja johtamaan, Lehkonen kommentoi.

– Minusta tuntuu, että Ohtamaa on Lasse Kukkosen kaksosveli, identtinen kaksonen, pelitavallisesti.

Slovakian Tomas Jurco joutui Lasse Kukkosen ja Atte Ohtamaan (vas.) pihteihin MM-kisoissa 2016. Kuva: EPA / All Over Press

Hieman samanlainen roolitus on kolmosparissa, kun Lindbohm voi varmistaa Kasken yrittäessä nousuja hyökkäyssuuntaan.

Nelospariin jäävät Otto Leskinen ja Ville Pokka. Pokka haki paikkaa Chicagon NHL-joukkueesta, mutta neljän kauden aikana pelejä kertyi vain AHL:ssä Rockford IceHogsissa sekä Ottawan farmissa Belleville Senatorsissa. Nyt hän pelaa jo neljättä kauttaan Omskissa. Myös Leskinen palasi peliajan perässä Eurooppaan oltuaan kaksi edelliskautta Montrealin organisaatiossa, NHL-pelejä tuli kuusi. **
**

– Leskinen tuo jalkavuutta ja pystyy kamppeilmaan sekä nostamaan karvauksen läpi peliä. Mietinnän paikka varmasti Jalosella kuitenkin, Lehkonen arvioi.

Kaikissa pakkipareissa kätisyydet menevät left ja right, millä on Jalosen peluutuksessa Lehkosen mukaan selkeä merkitys.

”Ei jää turnaus mokesta kiinni”

Maalivahtikolmikon valinta on Lehkosen mielestä melko helppo – Olkinuora, Harri Säteri ja Juha Metsola.

– Olkinuora ja Säteri vetävät tosi vahvaa kautta KHL:ssä, joka on todella vaikea sarja maalivahdille. Samoin tekee Metsola. Ei tämäkään turnaus mokesta jää kiinni. Siinä on Jalosella erittäin hyvä tilanne, Lehkonen tiivistää.

Jussi Olkinuora (vas.) oli viime kesänä Leijonien ykkösvahti, kun MM-kisoista tuli hopeaa. Kuva: Andre Ringuette / HHOF-IIHF Images / AOP

Valtteri Filppula ja Leijona-kapteeni Marko Anttila vasta ”pitkällä listalla”

Jalonenkin arveli, että viime hetkien muutoksia voi koronatartuntojen tai loukkaantumisten vuoksi tulla vielä joukkuevalinnan jälkeenkin. Kokoonpano julkaistaan 20. tammikuuta, turnaus alkaa 10. helmikuuta.

– Olisi tosi hienoa, jos päästäisiin lähtemään sillä joukkueella, joka parin viikon päästä julkaistaan. En hirveästi löisi vetoa, että sillä ryhmällä lähdetään. Meillä johtoryhmän jäsenillä on kolme rokotusta kaikilla, mikä on sinänsä hyvä. Ei tämä silti ihan simppeli juttu ole. Pitää varautua kaikkeen, Jalonen pohti.

Lehkosen ”pitkällä listalla” on myös nimiä, joita hänen valintoihinsa ei nyt nostettu, mutta jotka kisakoneeseen saattavat hyvinkin poissaolojen vuoksi hypätä. Hyökkääjistä tällaisia nimiä ovat etenkin Marko Anttila, Teemu Pulkkinen, Veli-Matti Savinainen ja Valtteri Filppula.

Reilusti yli tuhat NHL-ottelua pelanneen Filppulan sivuuttaminen Pekingistä varmasti herättäisi vastareaktioita. Lehkosen mukaan edellä mainitusta nelikosta kuka tahansa pystyisi kyllä tuomaan paljonkin vahvuuksia joukkueeseen.

– Tietenkin aina paras maajoukkue pitäisi valita, mutta vähän ajattelin tässä tulevaisuuttakin. Filppulasta saisi varmasti irti paljon, mutta koti-MM-kisat tulossa ja muita turnauksia, niin nyt menin nuori pää edellä, Lehkonen tuumaa.

Valtteri Filppula nähtiin Leijonissa Helsingin EHT-turneessa marraskuussa. Hän on pelannut arvokisoissa viimeksi 2017 MM-kisoissa. Kuva: Matti Raivio / All Over Press

Jos ja kun poisjääntejä tulee, puolustajista joukkueeseen tarjolla ovat ensimmäisenä Tony Sund, Valtteri Kemiläinen ja Miika Koivisto. Växjössä kiekkoileva 31-vuotias Koivisto pelasi kultajoukkueessa 2019 ja voi olla vahvoilla korvaamaan Lehtosen, jos tämä ei kisakoneeseen toivu.

– Esimerkiksi SHL:ssäkin on kovia pelaajia, jotka voisivat tässä olla. Jukka on varmasti katsonut tarkasti muun muassa Juhani Tyrväistäkin (Luleå HF:n varakapteeni). Kyllä Jalosella melkoinen kääntäminen ja vääntäminen on, mutta parempi näin, kuvailee Lehkonen valinnan vaikeutta.

Kun Jalonen 20. tammikuuta joukkueensa nimeää, ryhmään kuuluu pari pelaajaa enemmän kuin Lehkosen ihannekokoonpanossa. Pelaavan kokoonpanon lisäksi matkaan lähtee siis pari varapelaajaa. Tässä jutussa valittuun kokoonpanoon kuuluu 17 miestä KHL:stä, neljä Sveitsin liigasta ja kaksi SM-liigasta.

KHL:ssä on tällä hetkellä paljon hyvässä kehitysvaiheessa olevia suomalaispelaajia.

– Sellaisia pelaajia, jotka tekevät molempiin suuntiin laadukasta tulosta. Kaikille on yhteistä se, että pelitapaa ei tarvitse raapustella, vaan kaikilla on tieto siitä. He pystyvät kehittämään pelaamistaan raamien sisällä, ja ne raamit ovat kristallinkirkkaana. Meillä on kaikkia maita vastaan yliote. Esimerkiksi Venäjä on ollut ihan pulassa meitä vastaan. Yksilösuorittamisella ei vaan Suomea voiteta.

– On myös mielenkiintoista nähdä, millä sapluunalla Ruotsi yrittää Suomea vastaan pelata. Ruotsia pidän jokerikorttina. Ne ovat kokeilleet montaa juttua ja saaneet aina vähän näpeilleen Jukka Jaloselta.

Lue lisää:

Source Link yle.fi