Banner Before Header

Jättimäinen pako työpaikoilta yllätti asiantuntijan – etenkin moni 30–45-vuotias on ottanut lopputilin Yhdysvalloissa

Koronapandemian on ennakoitu näkyvän monella tapaa työmarkkinoilla. Yksi ilmiö on jo havaittu ja se ilmenee etenkin Yhdysvalloissa.

Kyseessä on ”suuri irtisanoutumisaalto” eli ”The Great Resignation”. Tällä viitataan siihen, että yhä useampi ottaa töistään vapaaehtoisesti hatkat.

Yhdysvalloissa jätti elokuussa työpaikkansa ennätykselliset 4,3 miljoonaa amerikkalaista. Osa eronneista siirtyy toiseen ammattiin, osa itsenäiseksi yrittäjäksi ja osa kokonaan työelämän ulkopuolelle.

Yhdysvalloissa ilmiö on näkynyt jo usean kuukauden ajan. Myös Euroopan suurissa maissa sitä on ollut havaittavissa, mutta rajoitetummassa määrin.

Yhdysvalloissa eroaaltoa on havaittu etenkin terveydenhuolto-alalla ja teknologiassa työskentelevien parissa. Erityisesti 30-45-vuotiaat työntekijät ovat olleet aktiivisia lopputilin ottajia.

Suomessa vastaavaa aaltoa ei ole ollut. Tosin on puhuttu paljon terveydenhoitoalan henkilökunnan joukkoirtisanoutumisista. Nämä ovat kuitenkin toistaiseksi jääneet toteutumatta, vaikka alalla Tehyn tutkimusten mukaan alanvaihtohaluja onkin.

Sen sijaan koronan koettelemalta ravintola- ja matkailualalta on siirrytty runsaasti muihin tehtäviin taikka kortistoon.

Suomalaiseen työelämään pitkään perehtyneen Työterveyslaitoksen tutkimusprofessorin Tuomo Alasoinin mukaan Suomessa tuskin on odotettavissa Yhdysvaltain tapaista irtisanoutumisaaltoa.

Hän kertoo itsekin hämmästyneensä amerikkalaisten irtisanoutumisintoa.

– Yhdysvalloissa työmarkkinoiden rakenne on hieman erilainen. Siellä on tapahtunut polarisaatiota, ja moni keskituloinen on menettänyt työnsä ja hakeutunut matalapalkkatöihin, Alasoini sanoo.

Hän arvioi, että ainakin osa näistä huonosti palkatuista työntekijöistä on nyt työmarkkinoiden elpyessä päättänyt ottaa lopputilin.

– Monet ovat olleet siellä jo pidemmän aikaa heikossa työmarkkina-asemassa ja tilanteen muuttuessa sitä käytetään hyväksi, Alasoini sanoo.

– Suomessa ei vastaavaa matalapalkkasektoria ei ole päässyt syntymään, koska täällä sen ovat estäneet työehtosopimukset.

Yhdysvalloissa yhtenä syynä eroaaltoon pidetään sitä, että työmarkkinoilla on nyt lähes ennätysmäisesti avoimia työpaikkoja. Samaan aikaan monet ammattilaiset ovat joutuneet koronan aikana kovan rasituksen alle.

Suomessa korona ei näytä lisänneen merkittävästi työntekijöiden yleistä rasittuneisuutta. Työ- ja elinkeinoministeriön kesällä julkaiseman työolobarometrin mukaan pandemia ei näyttänyt juuri vaikuttaneen työn fyysiseen ja henkiseen rasittavuuteen tai työkykyyn.

Tosin eri työntekijäryhmien välillä oli eroja. Ylemmillä toimihenkilöillä sekä valtion palkansaajilla työkyky jopa parani ja työn henkinen rasittavuus väheni.

Mielenkiintoinen barometrin tieto oli myös se, että halukkuus järjestäytyä ammatillisesti oli Suomessa lisääntynyt.

SAK:n kehittämispäällikön Juha Antilan mukaan Yhdysvaltojen ja Suomen työelämän rakenteessa on merkittäviä eroja. Hän arvioi sitoutumisen työnantajaan olevan Yhdysvalloissa vähäisempää kuin Suomessa.

– Suomessa työsuhteen tarjoama turva on suuri verrattuna Yhdysvaltoihin, missä irtisanomisaika voi olla periaatteessa sekunti. Eräs kaunis päivä saatetaan sanoa, että tuossa on pahvilaatikko, kerää tavarasi ja lähde ulos, Antila sanoo.

Hänen mukaansa Suomen ammatillisen järjestäytymisen lisääntyminen kertoo epävarmuuden lisääntymisestä.

– Suomalaisen työsuhteen tarjoamaa turvaa ei haluta menettää. Suomalainen työmarkkinajärjestelmä toimii tässä suhteessa työnantajankin eduksi.

Suomessa on joillain aloilla tapahtunut siirtymää, kuten tapahtuma- ja ravintolapuolella, mutta tämä johtuu suoraan koronan myötä vähentyneestä työvoimatarpeesta.

Joillakin aloilla korona on taas tuonut enemmän asiakkaita ja lisännyt työvoimatarvetta, kuten vähittäiskaupassa.

– Ihmiset ovat hakeutuneet toisille aloille töihin, kuten ravintolasta kauppaan. Ei ole saatu töitä ja muualla on ollut taas töitä tarjolla, Antila sanoo.

– Nyt näillä aloilla on taas ollut vaikeuksia saada ammattilaisia takaisin töihin.

Source Link is.fi