Jättiyllätys: Tässä on The Rasmuksen uusi jäsen! Ikonisen tyttöbändin Emppu häkeltyi odottamattomasta ehdo­tuksesta

The Rasmus on suomalaisille erittäin tuttu yhtye. Nyt jotain on kuitenkin muuttunut totaalisesti. Bändin riveissä istuu nimittäin nykyään uusi kitaristi. Hän on Tiktakista tuttu Emilia ”Emppu” Suhonen – ja tällä uudella yllättävällä kokoonpanolla The Rasmus lähtee tavoittelemaan paikkaa Suomen euroviisuedustajana.

The Rasmus on yksi Suomen suosituimmista yhtyeistä, mutta myös yksi kansainvälisesti menestyneimmistä bändeistä. Emppu, 36, astuu tammikuussa lopettamispäätöksestään tiedottaneen entisen kitaristin Pauli Rantasalmen saappaisiin.

Isoja muutoksia yhtyeelle, joka on soittanut yhdessä lähes 30 vuotta. Aki Hakala, Lauri Ylönen ja Eero Heinonen eivät kuitenkaan voisi olla enempää innoissaan uudesta jäsenestään ja UMK-taipaleesta.

– Empun liittymistä bändiin, UMK:hon osallistumista, tätä uutta biisiä ja kaikkea on pitänyt salailla monta kuukautta, ja vihdoinkin voidaan huutaa tästä koko maailmalle, yhtye iloitsee videopuhelun välityksellä UMK:n pressitilaisuudessa.

Yhtye on varjellut suurta salaisuutta uudesta kitaristista jos kuukausia.

– Emppu on taitava muusikko ja oikea piristysruiske meille. Tämä on todella hieno juttu, yhtye kiittelee.

– Olemme varjelleet tätä todella tarkasti. En ole tästä elämänmuutoksesta kertonut juuri kellekään, joten tämä tulee varmaan ystävillekin vähän pommina, Emppu nauraa.

Tiktak-tähti Emppu vuonna 2002.

Miten ihmeessä Tiktakista tutun Empun ja The Rasmuksen jäsenten tiet kohtasivat? Yhteinen historia ulottuu itseasiassa aina nuoruuteen saakka, sillä nelikko on kasvanut samoilla seuduilla Helsingissä.

– Olen vähän nuorempi, joten olemme käyneet ala-asteella kavereidemme kanssa kuuntelemassa The Rasmuksen jotain aivan alkutaipaleen treenejä. Me fanitettiin heitä. Polut meni sitten erilleen, kun me perustettiin Tiktak, joten ei koskaan ystävystytty sen enempää, Emppu kuvailee.

– Siksi tämä oli aikamoinen shokki, kun minua pyydettiin mukaan! Emppu myöntää.

Idean takana oli alun perin Lauri, joka lähetti muille yhtyeen jäsenille Empun kuvan ja kysyi, että olisiko tässä heidän uusi kitaristinsa.

– Mietin, että ois kiva, että hän olisi suomalainen, suuntanumero olisi mielellään 00740 Suutarila, ja että hän olisi nainen. Siinä oli enää yksi nimi jäljellä, Lauri nauraa.

The Rasmuksen kokoonpano näytti vuosikausia tältä. Kuva vuodelta 2005.

Ensimmäisissä koetreeneissä yhtye piti pokerinaaman yllä, vaikka he huomasivat heti, että homma toimii hienosti.

– Kun aloimme soittaa, huomasimme heti, että meillä on yhteinen historia. Se tuntui siltä kuin olisin himaan tullut. Dynamiikka ja kemia loksahti vain paikoilleen kerta heitolla, Emppu sanoo.

Yhtye muistelee nyökytelleensä Empun selän takana hyväksyvästi hänen soittotaidoilleen ja yhteisen sävelen löytymiselle.

– Jäbät laittoivat minut silti tiukille ja pistivät minut näyttämään kitarataitojani. Treenien päätteeksi he vielä totesivat, että he jäävät miettimään asiaa, vaikka homma taisi olla aika selvä, Emppu nauraa.

The Rasmuksella on vankka lavakokemus, josta on hyötyä UMK:ssa.

Emppu todella vaikuttaa istuvan yhtyeen riveihin mutkattomasti. Kuvio tuntui niin luontevalta, että itseasiassa Empun rakas lapsuudenystävä, niin ikään Tiktakista tuttu Noora, oli ehtinyt mystisellä tavalla aavistaa ystävänsä salaisuuden.

– Hän tuntee minut läpikotaisin, olemme olleet ystäviä 7-vuotiaista asti. Menin sinne kylään, ja hän tiesi, että minulla oli megaluokan salaisuus.

– Hän oli miettinyt ja laskelmoinut asiaa, ja lopulta hän kysyi, että ”Emppu, oletko sä liittynyt The Rasmukseen?”, Emppu paljastaa.

– Mitä! Siis oliko tämä sen jälkeen, kun Paulin lähdöstä uutisoitiin? muu yhtye ihmettelee.

– Ei, kun ennen sitä! Mutta tätä selittää se, että meillä on yhteisiä tuttuja, olemme samoilta seuduilta kotoisin ja Noora tietää täsmälleen, millaiseen bändiin voisin lähteä, Emppu kuvailee.

Emppu on edelleen lämpimissä väleissä Tiktak-yhtyeen kanssa. Yhtye oli toiminnassa vuosina 1998–2007 ja 2018–2019. Vuonna 2018 napatussa kuvassa vasemmalta oikealle Nea, Tuuli, Petra, Emppu, Mimmu ja Noora.

Yhtye on saanut rivinsä kasaan ja harjoiteltua hyvin, vaikka osa jäsenistä asuu ympäri maailmaa. Laurin koti on Havaijilla, ja Eero puolestaan asuu Australiassa.

– Olen ollut nyt Suomessa, ja on ollut ihanaa olla täällä taas, Lauri sanoo.

– Lentokoneet onneksi kulkee, Emppukin toteaa.

Yhtyeen UMK-kappale on nimeltään Jezebel. Se syntyi lopulta muutamassa tunnissa Laurin tekemän demon pohjalta, minkä jälkeen hän kertoi suunnitelmansa muille jäsenille. Nimi Jezebel viittaa Raamatun Isebeliin, joka oli kapinallinen ja jopa syntisenä pidetty hahmo.

– Se on tunnustus kaikille itsenäisille naisille, oman tien kulkijoille, vapaille sieluille, Lauri kuvailee.

Yhtye myöntää, että The Rasmuksen kansainvälinen suosio olisi varmasti valttikortti viisuissa. Euroviisut kisataan tänä vuonna 10.-14.5.2022 Torinossa Italiassa.

– Ei siitä varmasti haittakaan olisi! Meillä on paljon faneja maailmalla.

Uudistunut The Rasmus lähtee tavoittelemaan paikkaa Suomen euroviisuedustajana.

Entä miten fanit ottavat vastaan Empun astumisen yhtyeen riveihin? Yhtye myöntää, että jäähyväisten jättäminen Paulille oli surullista, ja ottaa faneiltakin ehkä aikansa. Muutos on kuitenkin joskus väistämätöntä. Asiaan vaikuttaa toki sekin, että Pauli lähti yhtyeestä omasta tahdostaan.

– Jotkut saattaa sanoa, että bändi ei ole entisellään, mutta toisaalta, ei tarvitsekaan olla. Kaikki tässä maailmassa muuttuu koko ajan, ja yhtyeissäkin tulee erilaisia ajanjaksoja. Tämä on uuden, erilaisen The Rasmuksen alku, jossa minä saan olla mukana, Emppu tiivistää.

– Hyvin sanottu! Olemme soittaneet 27 vuotta bändissä, se on pitkä aika. Asiat muuttuu. Me ei voida kahlita itseämme, vaan mennä fiilis edellä, Lauri sanoo.

Koko poppoo on luottavainen siihen, että fanit tulevat huomaamaan UMK-lavalla, miten hyvin uuden The Rasmuksen kemiat kohtaavat.

– Porukka tulee olemaan fiiliksissä siitä, miltä me nyt kuulostamme! Jos näin saa sanoa, niin meidän bändi kuulosti paremmalta kuin pitkään aikaan.

The Rasmusta odottavat nyt uudet kuviot, kun edessä on uuden kitaristin Emppu Suhosen aloittamisen lisäksi UMK-koitos.

Suomen euroviisuedustajan paikasta kilpailee tällä kertaa seitsemän finalistia. Finalisteina nähdään Cyan Kicks, BESS, The Rasmus, Younghearted, Olivera, Tommi Läntinen ja Isaac Sene. Kilpailukappaleet julkaistaan jälleen yksi kerrallaan peräkkäisinä päivinä 13.1. alkaen aina keskiyöllä.

The Rasmuksen kilpailukappale julkaistaan maanantaina 17.1.

UMK22 huipentuu Turun Logomossa lauantaina 26. helmikuuta. UMK-show nähdään TV1:llä, Yle Areenassa ja Ylen radiokanavilla klo 21.

Source Link is.fi