Jengiväkivallasta huolestuneet aikuiset yhdistivät voimansa – romanityöntekijä: ”Jo 10-vuotiaat ovat mukana tosi pahoissa jutuissa”
Poliisin mukaan pääkaupunkiseudulla ja Turussa toimii kymmenisen katujengiä. Rikoskomisario Antti Hyyryläinen Keskusrikospoliisista (KRP) arvioi maanantaina, että katujengeissä on noin 200 jäsentä, joista suurin osa on täysi-ikäisiä, mutta jengien liepeiltä löytyy iso kasvualusta, koska mukana on suuri joukko nuorempia niin sanottuja juoksupoikia.
Poliisi on löytänyt viime kuukausina jengiläisten hallusta viidakkoveitsiä, pesäpallomailoja ja starttipistooleja.
Seurattuaan poliisin raportteja, nuorten pahoinvointia ja naapurimaamme Ruotsin tilanteen kehittymistä, joukko asiasta huolestuneita vanhempia ja nuorten kanssa työskenteleviä ammattilaisia päätti perustaa ryhmän, jotta eri tahoja voitaisiin koota yhteen ja toimia ennaltaehkäisevästi.
Together Against Violence Finland (TAVF) -ryhmä kokoontui ensimmäistä kertaa maanantaina Helsingissä.
– Emme voi vain jatkaa tilanteen sivusta seuraamista. Mukana on ihmisiä, joiden tuki nuorille on korvaamatonta. Osa mukana olevien lapsista on väkivallan uhreja, osa väkivallan tekijöitä, ryhmän perustajajäsen Heli Kaartinen sanoo.
Kaartinen kertoo tavanneensa paljon nuoria, joiden elämä on solmussa tehdessään 30 vuoden ajan töitä nuorten parissa Uudellamaalla. Hän toivoo, että ryhmän avulla myös väkivallan kokeneita voitaisiin auttaa toipumaan ja väkivallan tekijöitä muuttamaan suuntaansa.
– Yhden nuoren ajautuminen rikos-, väkivalta- ja päihdemaailmaan maksaa yhteiskunnalle satoja tuhansia euroja, hän muistuttaa.
– Vanhemmille, joiden lapset ovat vaikeuksissa, tilanteeseen liittyy myös häpeän tunteita. Harvoin ventovieraat alkavat näistä keskenään keskustella. Koulun ja vanhempien välinen yhteistyö on merkittävässä roolissa, Kaartinen painottaa.
TAVF:n esikuvia löytyy muista maista. Britanniassa (siirryt toiseen palveluun) vastaavaa toimintaa on ollut jo vuodesta 1999, viime vuosina myös Ruotsissa.
Tapaamisessa oli paikalla perustajajoukon lisäksi muun muassa Aseman Lapset ry:n**,** KRIS-Suomen keskusliiton sekä Suomi-Syyria-Ystävyysseuran edustajia.
Jasmin Palm: Yksikään perhe ei enää pääse ohittamaan näitä asioita
Kolmen lapsen äiti, Helsingin kaupungin romaninuorisotyönohjaajana toimiva Jasmin Palm sanoo innostuneensa TAVF:n perustamisesta välittömästi henkilökohtaisten kokemustensa vuoksi sekä oman yhteisönsä ja työnsä kautta.
Palmin oma tuntuma on, että nuorten mielenterveys- ja päihdeongelmat lisääntyivät koronavuosien aikana.
Palmin mukaan romaniyhteisössä on aina ollut jonkinasteista päihteiden väärinkäyttöä tietyissä piireissä, mutta nyt hän näkee tilanteen muuttuneen nopeasti. Päihteitä on nykyisin helposti saatavilla ja niiden kanssa käsi kädessä kulkevat rikollisuus ja väkivalta.
– Ongelma on räjähtänyt silmille. Kukaan ei pääse enää ohittamaan näitä asioita, ne koskevat jollakin tavalla kaikkia perheitä ainakin pääkaupunkiseudulla, Palm sanoo.
Hän kertoo kuuluvansa romanityön paikallisverkostoon, jossa poliisit kertovat pikkugangstereiden alueellisesta jengiytymisestä ja rikollisuutta ennaltaehkäisevästä toiminnasta.
Palmin työkentässä näkyvät myös niin kutsutut pystyryöstöt, jossa suurempi porukka tulee ja vie merkkivaatteet ja merkkikengät ryöstettävän päältä. Palm kohtaa niitäkin nuoria, jotka on jo rikoksistaan tuomittu, mutta saavat liikkua poliisin seurannassa jalkapannassa.
Eniten häntä huolestuttaa se, miten nuoriin päihteiden käyttäjiin sekä jengejä ja rikollisuutta ihaileviin nuoriin hän törmää työssään kaduille jalkautuessaan. Nuorimmat ovat Palmin mukaan noin 10-vuotiaita.
– Itseänikin pelottaa laittaa oma lapsi kouluun ja olla pitkä päivä töissä. Omaakin lasta on pahoinpidelty muutamaan otteeseen. Enää ei ole sellaista yhteisöllisyyttä ja ”koko kylä kasvattaa” -meininkiä.
Palm kertoo, että romanikulttuurissa läheinen ja äitiä kunnioittava äiti-poika-suhde on tavanomainen, kuten arabikulttuureissakin. Tätä läheistä suhdetta kannattaisi Palmin mukaan hyödyntää silloin, kun nuoren valtaa epätoivo ja hänen uskonsa viranomaisiin ja yhteiskuntaan on horjunut.
Palm pelkää, että ilman vanhempien ja järjestöjen verkostoitumista on mahdollista, että voisimme ajautua Ruotsin tielle.
– Pitäisi toimia ennakoivasti. Meillä on paljon eri toimijoita nuorten parissa romaniyhteisönkin sisällä, mutta jokainen pitää tiukasti omasta tontistaan kiinni. Kaikilla on kuitenkin yhteinen fokus, nyt pitäisi unohtaa raja-aidat niin oman yhteisön kuin muidenkin yhteisöjen sisällä, hän summaa.
”Jengit houkuttelevat, jos ympäröivästä yhteiskunnasta ei saa arvostusta”
Pitkän työrupeaman somalitaustaisten nuorten kanssa tehnyt Mukhtar Abib sanoo, että nuoria, jotka eivät sopeudu syystä tai toisesta yhteiskunnan normeihin on ollut ja tulee aina olemaan.
Hän on havainnut, että meilläkin on tunnistettavissa Britannian ja Ruotsin tapaan ulkopuolisuuden tunteen aiheuttamaa katkeruutta ja toimettomuutta.
– Jos ihmiset eivät pääse eteenpäin elämässä, syntyy ongelmia ja niihin haemme ratkaisuja. Teemme näiden nuorten kanssa töitä, jotta syrjäytymiskierre saataisiin katkaistua.
– Voi olla kova pala Suomessa syntyneelle lapselle, jos joutuu päivittäin selittämään metrossa tai kaupassa, mistä on lähtöisin.
Abib hymähtää, että tosin hän itsekin joutuu yhä harva se päivä kertomaan taustastaan – asuttuaan Suomessa 30 vuotta.
– Ihmiset eivät kysele pahantahtoisuuttaan, ei se sitä ole, mutta jotenkin täällä aina asuneen on hirvittävän vaikea nähdä, että suomalainen voi näyttää vaikka siltä kuin minä.
Hän pohtii, että jatkuvasta kyseenalaistamisesta voi seurata nuorille vaikeuksia identiteetin muodostamisessa. Kun Abib oli hiljattain tavannut Britanniassa ja Ruotsissa syntyneitä toisen polven somaleja, nämä olivat kertoneet olevansa brittejä ja ruotsalaisia, eivät somaleja.
– Suomessa syntynyt ulkomaalaistaustainen nuori taas takertuu yleensä aina kiinni vanhempiensa synnyinmaahan puhuessaan identiteetistään.
Abib pitää sitä vakavana ja näkee sen estävän integroitumista.
– Olen pohtinut miten kummassa tässä maassa jo päiväkodit ja peruskoulut käyneenä kokee yhä, ettei kuulu tänne. Tämä on yksi perustava syy sille, miksi jengit houkuttelevat, sieltä löytyy porukka, joka hyväksyy sinut ja jossa saat arvostusta.
Mutta olemmeko Ruotsin tiellä?
Asiantuntijat arvioivat, että Ruotsissa katujengiongelma on eskaloitunut niin pahaksi, että sen torjumiseen on vaikeaa löytää enää keinoja.
Viime vuosi oli Ruotsin jengirikollisuuden verisin. Ammuskeluissa kuoli yli 60 ihmistä, ja se on Euroopan mittakaavassa suuri määrä.
Abib kertoo heristevänsä korviaan kuullessaan asiaohjelmissa ja poliitikkojen lausahduksissa ”Suomen olevan Ruotsin tiellä”. Hän seuraa tarkasti tilannetta naapurimaassa, todeten, ettei Suomen tilannetta pidä kuitenkaan liioitella.
– Ei Suomessa ammuta samalla tavalla ihmisiä kaduilla kuin Ruotsissa. Rohkenen silti sanoa, että Ruotsin kaltaista liikehdintää on meillä lievästi nähtävissä ja tästä on yhteisössä keskusteltu.
Helsingin poliisi oli lokakuussa samoilla linjoilla, sanoen että jengirikollisuudessa on samoja piirteitä kuin Ruotsissa, vaikkakin ilmiön kehityskaari on vasta aluillaan.
Abib korostaa, että joka tapauksessa olisi parempi toimia ennakoivasti.
– Emmehän me toki myöskään halua Ruotsin tielle. Siksi on hyvä, että Suomeen perustetaan Together Against Violence -ryhmän kaltaista toimintaa. On tärkeätä, että vanhemmat tai ketkä tahansa nuorten kanssa toimivat yrittävät tehdä yhdessä asioille jotakin.
Abib sanoo huomanneensa, että Ruotsissa on vihdoinkin herätty maahanmuuttajaryhmien järjestelmälliseen osallistamiseen, sitouttamiseen ja vastuuttamiseen. Hän kuitenkin kysyy perään, että onkohan se jo liian myöhäistä, koska ryhmien välinen koston kierre on jo syvällä.
Puuttuuko kotouttamisesta sitouttaminen?
Abib toivoo, että Suomessa havaittaisiin, että maahanmuuttajien kotouttamisessa mennään silloin mönkään, jos tulijoilta ei edellytetä heidän mukana oloaan yhteiskunnassa.
– Pitäisi osoittaa, että kaikkien tulee puhaltaa yhteen hiileen, eikä antaa sellaista mahdollisuuttakaan, että voi jatkaa omassa lokerossaan, ikään kuin toisistaan tietämättä.
Ihan tavallisia ihmisiä maahanmuuttajayhteisöistä pitäisi hänen mielestään kutsua seminaareihin ja kokoontumisiin vaikkapa moskeijojen kautta.
– Kun yhteisöissä koetaan, että viranomaiset ovat aidosti kiinnostuneita keskustelemaan kanssamme, silloin voidaan myös sitouttaa yhteisön jäseniä.
– Usein minulta kysytään, miksi nuo (pääväestön edustajat) puhuvat meidän asioistamme. Sanon aina, että Suomi on vapaa maa, täällä kuka tahansa saa keskustella mistä haluaa, mutta tärkeintä olisi, että juuri sinä yhteisön jäsenenä osallistuisit näihin keskusteluihin.
Abib sanoo puhuvansa nuorten kanssa jatkuvasti myös Suomen tarjoamista mahdollisuuksista, kuten siitä, että opiskelemaan pääsee ilman, että takana on varakasta sukua.
– Muistutan, että elämä ei ole ruusuilla tanssimista kenellekään, ei suomalaiselle eikä maahanmuuttajalle, aina on haasteita, mutta sanon nuorille, että jos et täällä selviydy on vika sinussa eikä yhteiskunnassa.
Abib pohtii, onko Suomessa ja Ruotsissa tehty kotouttamisen osalta kuitenkin myös virheitä, joita toistetaan yhä.
– Ihmisiä autetaan tänne saapuessa todella hienosti, mutta sen jälkeen ei olla kiinnostuneita, mitä heille tapahtuu. Lähtökohtana tulisi olla se, että ihminen pääsee eteenpäin työn kautta, joka mahdollistaa kielen oppimista ja yhteiskunnan tuntemusta.
Muutoin on hänen mukaansa vaarana, että elämä jatkuu pelkästään omien keskuudessa päivästä toiseen syöden samaa ruokaa ja katsoen samoja tv-ohjelmia kuin kotimaassa.
– Pahimmillaan olet aivan ”kujalla” siitä, mitä ympärilläsi tapahtuu.
Abib muistuttaa, että ihmisen luonne on sellainen, että tekemisistään halua kokea arvostusta.
– Jokainen haluaa olla jossakin vaiheessa myös oman onnensa seppä, jos ihmisiä hyysätään liikaan, tuo ei monen kohdalla koskaan pääse toteutumaan, hän päättää.
Lue lisää aiheesta:
Poliisi on havainnut uusia katujengejä Helsingin seudulla
Katso Yle Areenasta keskustelu katujengien väkivallasta ja dokumenttisarja ”Äidit väkivallan varjossa”: