Banner Before Header

Jenni Poikelus ja Sami Helenius putosivat Tanssii tähtien kanssa -kisasta – näin parien pisteet jakautuivat

Tanssii tähtien kanssa -kisassa nähtiin sunnuntaina jo kahdeksas pudotus, kun juontaja Jenni Poikelus ja hänen parinsa Sami Helenius joutuivat jättämään kisan.

Poikelus ja Helenius tanssivat sunnuntaina quickstepin sekä muumilaakson maailman sukeltaneen jiven, joista he saivat tuomaristolta yhteensä 28 pistettä. Yleisöäänten jälkeen parin pistesaalis jäi kuitenkin illan huonoimmaksi ja he joutuivat jättämään kisan.

Poikelus kertoi TTK:n olleen upea kokemus kaikin puolin. Hän kiitteli kyyneleet silmissä vuolaasti kaikkia häntä taipaleella tukeneita.

Poikelus tanssi kisan aikana Heleniuksen lisäksi myös Katri Mäkisen kanssa, jonka hän sai tähtiopettajakseen parinvaihtoviikolla.

Poikelus ja Helenius tanssivat viikko sitten ysäritunnelmissa.

Parit tanssivat sunnuntaina kaksi tanssia, joista toinen vei katsojat tunnettujen tarujen ja satujen maailmaan. Illan parhaaksi pariksi yleisöäänten jälkeen julistettiin Ernest Lawson ja Anniina Koivuniemi. Parhaat tuomaripisteet saivat puolestaan Waltteri Torikka ja Kia Lehmuskoski.

Kilpailusta ovat aiemmin pudonneet näyttelijä Kiti Kokkonen, somevaikuttaja Sita Salminen, ohjaaja Viivi Huuska, rapartisti Mikael Gabriel, näyttelijä Kristo Salminen, ex-nyrkkeilijä Elina Gustaffsson ja julkkispappi Kari Kanala.

Sunnuntain pudotuksen jälkeen kisassa jatkaa enää neljä paria, jotka tanssivat kisan semifinaalissa.

Näin parien tuomaripisteet jakautuivat:

Waltteri ja Kia: 26 + 9 = 35

Ernest ja Anniina: 25 + 9 = 34

Krista ja Anssi: 24 + 8 = 32

Jenni ja Sami: 21 + 7 = 28

Aki ja Katri: 18 + 6 = 24

Nämä tanssit sunnuntaina nähtiin:

Jenni ja Sami: quickstep, Creep (Richard Cheese) ja jive, Käy Muumilaaksoon (Benny Törnroos)

Waltteri ja Kia: salsa, La Gozadera (Feat. Marc Anthony) ja paso doble, Victory (Two Steps From Hell, Thomas Bergersen)

Krista ja Anssi: samba, Taki Taki (AnTi prod., DJ Maksy, Avera) ja jive, Hakuna Matata (Billy Eichner, Seth Rogen, JD McCrary, Childish Gambino)

Ernest ja Anniina: quickstep, Kun kellohame heilahtaa (Sinitaivas) ja tango, Tango Private (Tsuumi Sound System)

Aki ja Katri: hidas valssi, If You Don’t Know Me By Now (Simply Red) ja samba, Peppi Pitkätossu (Mari Laurila)

Tanssii tähtien kanssa sunnuntaisin klo 19.30 MTV3-kanavalla.

Source Link is.fi