Jesse Puljujärvi leikkaukseen – pelasi pudotuspeleissä vaikean vamman kanssa

Edmonton Oilersin kausi päättyi Suomen aikaa varhain tiistaiaamuna, kun Colorado Avalanche luuti öljymiehet kesälomille suoraan otteluvoitoin 4–0. Ratkaisevan neljännen osaottelun ratkaisi jatkoaikamaalillaan Avalanchen suomalaishärkä Artturi Lehkonen.

Samaan aikaan Oilersin suomalaisten, Jesse Puljujärven ja Mikko Koskisen, kaudet päättyivät pettymykseen.

Oilers pelasi pahasti siipirikkoisena Avalanchea vastaan, kun Oilersin supertähti Leon Draisaitl, ykköspuolustaja Darnell Nurse ja luottohyökkääjä Ryan Nugent-Hopkins kärsivät ikävistä vammoista. Erityisesti Draisaitlin luistelu oli tuskaisen näköistä. Saksalaiskolossi loukkaantui pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Los Angeles Kingsiä vastaan.

Oilersin GM Ken Holland kertoi The Athleticille, että Draisaitl kärsi vaikeasta nilkan nyrjähdyksestä. Saksalaisen vaiva ei kuitenkaan vaadi leikkaustoimenpidettä.

Ikävästä vammasta kärsi myös Puljujärvi. ”Biisonikuningas” loukkaantui Avalanche-sarjan neljännessä osaottelussa. Puljujärven vamma vaatii leikkaushoitoa ja 4–6 viikon toipumisjakson.

Puljujärven vamma selittänee osittain, miksi häntä peluutettiin kovin nihkeästi pudotuspeleissä. Puljujärven peliaika herätti voimakasta porinaa niin Suomessa kuin Edmontonissa. Torniolaisen edistyneet tilastot olivat kuitenkin hyvät läpi pudotuspelikevään.

Source Link is.fi