Jesse Puljujärvi viihtyy omissa oloissaan, eikä käy edes ruokakaupassa – Coloradossa oli kuitenkin lähdettävä sukkakaupoille

Edmonton Oilersin kevät on ollut toistaiseksi sensaatiomainen. Vielä helmikuussa joukkue virui pudotuspelipaikkojen ulkopuolella ja antoi valmentajalleen kenkää.

Silloin harva olisi nähnyt, että kausi jatkuu vielä kesäkuussa Läntisen konferenssin finaaleissa.

Parhaillaan Oilers mittelee Colorado Avalanchen kanssa paikasta Stanley Cupin finaaleihin. Avausottelun Colorado voitti kotonaan maalein 8–6. Toinen kohtaaminen pelataan Suomen aikaa varhain perjantaiaamuna.

– Tämä on ainutlaatuinen mahdollisuus. Tuossa puhuttiinkin juuri, että ei tämä joka vuosi ole näin. Pitää pyrkiä myös nauttimaan tästä, mitä tässä nyt saa elää. Ei sitä monesti saa kesäkuussa pelata lätkää, Edmontonin Jesse Puljujärvi sanoo IS:lle.

Ainakaan tylsiksi Edmontonin pelejä ei voi haukkua. Colorado-sarjan 14 maalin avausottelu oli tolkuton sirkus.

– Vähän villejä meinaavat välillä olla, Puljujärvi naurahtaa.

– Totta kai haluamme päästää vähemmän maaleja. Tarkoitus olisi olla mahdollisimman paljon hyökkäyspäässä, ettei tarvitsisi niin paljon puolustaa.

Hyökkäys on siis Edmontonille paras puolustus?

– Just näin!

Colorado lähti selvänä ennakkosuosikkina lännen finaalisarjaan.

Kiekkohuuma on Edmontonissa tapissa. Joukkueen kotiareena on ollut loppuunmyyty jopa vieraspelien aikaan, kun fanit ovat kerääntyneet seuraamaan sieltä käsin omiensa otteita.

– Ihan hullu meininki. Joka paikka on täynnä ja alkoholia vissiin menee, Puljujärvi sanoo.

– Kyllä sen huuman aistii. Mutta enpä minä paljon muuta tee kuin käyn hallilla pelaamassa ja muuten käyn vähän kämpiltä vain kävelemässä.

Paitsi kovan työmoraalinsa myös persoonansa ansiosta kulttipelaajan asemaan noussut Puljujärvi, 24, tunnistetaan Edmontonissa kaikkialla.

Miltä se tuntuu?

– Noo.. Enpä tiedä. Varmaan kaikki katsovat Edmontonissa lätkää. Nyt en ole enää itse käynyt paljon missään.

Puljujärvi viihtyy katseilta piilossa. Hän ei käy edes ruokakaupassa.

– Tyttöystävä käy kaupassa. Minä olen kämpillä. Tykkään olla rauhassa.

– Viihdyn kotona omassa rauhassa.

Puljujärven vastuuta on leikattu pudotuspeleissä, mutta töitä hän paiskii silti kovalla asenteella vaihdosta toiseen.

Konferenssifinaalien ensimmäisenä välipäivänä keskiviikkona Puljujärvi suuntasi Denverissä kaupungille.

– Eilen kävin vähän kävelemässä. Ja käytiin siinä Mikon kanssa italialaisessa lounaalla, Puljujärvi kertasi pelipäivän aamujäiden jälkeen torstaina.

– Kävin myös vähän shoppailemassa. Ostin parit sukat, hupparin ja lippiksen.

Vieraspelireissuilla NHL-joukkueissa on yleensä pienempiä porukoita, jotka viettävät aikaa ja käyvät yhdessä syömässä.

Puljujärvi viihtyy kuitenkin myös reissussa paljon itsekseen.

– Kossun kanssa tai yksin, Puljujärvi sanoo viitaten joukkuekaveriinsa Mikko Koskiseen.

Eräänlainen yksinäinen korpisoturi Puljujärvi on myös kaukalossa. Hänen pelipaikkaansa on vaihdeltu tiuhaan näidenkin pudotuspelien aikana. Vieruskavereista riippumatta Puljujärvi tekee nöyrästi tasan tarkkaan omaa hommaansa. Oli jääaika sitten 10 tai 20 minuuttia.

Viime aikoina se on ollut pääosin noin kymmenisen minuuttia. Nyt Puljujärvi pelaa kolmosketjussa Ryan McLeodin ja Warren Foegelen rinnalla.

– Aina kun pääsen kentälle, pyrin tekemään kaikki asiat niin hyvin kuin vain voin. Luistella kovaa, kamppailla, taklata ja ampua, kun paikka on.

– Onhan tämä aika hieno mahdollisuus olla näin pitkällä. Pelata paikasta Stanley Cupin finaaleihin, Puljujärvi sanoo.

Source Link is.fi