Banner Before Header

Jippu avautuu kirjassaan ensi kertaa suhteestaan yli puolet vanhempaan Jussi Lampeen – tulinen romanssi kariutui yhteen seikkaan

Muusikko Jippu, 36, avaa yksityiselämäänsä harvinaislaatuisella tavalla uutuuskirjassaan Jippu – Kun perhonen lakkaa hengittämästä (WSOY, 2022). Kai Kortelaisen ja Jipun, oikealta nimeltään Meri-Tuuli Elorinteen, kirjoittamassa kirjassa avataan poikkeuksellisen avoimesti laulajan suhdetta näyttelijä Jussi Lampeen, 60.

Jipun ja Jussi Lammen seurustelusta uutisoitiin heinäkuussa 2009, mutta suhde päättyi vuoden 2010 alussa. Kaksikkoa ei nähty suhteen aikana yhdessä julkisuudessa.

Nyt Jippu kertoo uutuuskirjassaan, miten hän rakastui Jussiin ja miten suhde syöksyi vääjäämättömään päätökseensä. Kirjan mukaan kaksikon tiet kohtasivat ensimmäistä kertaa Lapissa, jossa tuolloin 23-vuotias Jippu ihastui välittömästi lähes 50-vuotiaaseen karismaattiseen näyttelijään.

Jippu oli samaan aikaan kihloissa ”urheilullisen ja komean” miehen kanssa, ja pari oli juuri muuttanut Espooseen unelmiensa kotiin. Jussin vetovoima oli kirjan mukaan kuitenkin ylitsepääsemätön.

”Tunnistaessani yli kaksimetrisen jättiläisen mieltäni ei täyttänyt tyyneysrukous vaan palava flirttailun halu. Jussi Lampi – tätä näyttelijää olin katsellut jo pikkutyttönä televisiosta. Vilkaisiko hän minua?”

He päätyivät viettämään yön yhdessä. Kirjan mukaan mitään fyysistä ei tapahtunut, vaan he makasivat sängyllä jutellen elämästä ja nauraen. Jippuun vetosi Jussin lempeys ja lämpö, jotka olivat jotain aivan muuta, mihin hän oli aiemmin tottunut.

”Kaikesta huolimatta lopetin Lapin-kiertueen jälkeen aloittamani tekstiviestittelyn Jussi Lammen kanssa lyhyeen. Päätin taistella ryhmien ja terapian avulla itseni takaisin hyväksi vaimoksi.”

Jussi Lampi oli hetken ajan historiaa, mutta Jippu koki hänen jälkeensä tulisen romanssin ohjaaja Jussi Parviaisen kanssa. Syrjähyppy Jussi Parviaisen kanssa johti Jipun kihlauksen päättymiseen. Kun kihlaus oli purettu, oli Jippu vapaa nainen. Hän otti uudelleen yhteyttä Jussi Lampeen, ja välit lämpenivät siitä, mihin olivat edellisellä kerralla jääneet.

Jussi Lampi oli samaan aikaan Heinolan kesäteatterissa, joten päivittäiset harjoitukset sitoivat hänet tiukasti paikkakunnalle. Kirjeenvaihto ei riittänyt Jipulle, joten hän seurasi Jussia Heinolaan.

Romanssin tielle oli astunut vain yksi ongelma: kirjan mukaan Jussi käytti alkoholia runsaasti. Samaan aikaan Jippu taisteli omaa alkoholismiaan vastaan käymällä vertaistukiryhmissä.

”Jussi ryyppäsi minkä kerkesi. Samaan aikaan, kun miesystäväni oli teatteriharjoituksissa, minä kävin kesäteatteria vastapäätä olevassa alkoholistien vertaistukiryhmän kokoontumispaikassa päivittäin.”

Jippu esitteli kuitenkin Jussin perheelleen. He ihastuivat näyttelijään.

”Isän tavatessamme kuitenkin järkytyin itsekin – voi Luoja, Jussihan on melkein saman ikäinen kuin isäni.”

Kirjan mukaan Jussin alkoholinkäyttö vaivasi Jippua enemmän ja enemmän, vaikka Jussi oli humalassakin aina vitsiniekka ja lempeä. Kirjan mukaan Jussi joi kuitenkin niin, että Jippu joutui usein raahaamaan ”kaksimetristä sammunutta näyttelijää portaita ylös yksiöön nukkumaan”.

Ilta-Sanomat kertoi Jussi Lammen ja Jipun romanssista 10.7.2009 ja 11.–12.7.2009.

Käännekohta tapahtui syksyllä baarissa, kun Jippu katsoi Jussin juomista. Hän sortui tilaamaan itsekin snapsin. Ennen kuin se saapui, Jippu säikähti ja juoksi ulos. Hän säntäsi kadulle ja juoksi kirkkoon, jossa hän purki tuntonsa laulunsanoituksiksi.

Kirjan mukaan hetki sai Jussinkin raitistumaan. Samalla suhteesta loppui nauru. Huumorin tilalle astui vakavamielisyys. Suhteessa tuntui olevan jäljellä enää vain syvällisiä keskusteluja ja köllöttelemistä.

”Minä kävin salilla ja olisin halunnut keskustelujen ohella jumpata myös yksiön pienessä sängyssä.”

Vuoden loppuun mennessä suhde oli Jipun mukaan kuivunut kokoon. Hän kertoi haluavansa erota.

”Hän otti ilmoitukseni vastaan stoalaisella tyyneydellä. Ainoastaan hänen silmäkulmassaan läikähtänyt surumielisyyden häivähdys todisti siitä, ettei asia ollut kummallekaan meistä yhdentekevä.”

Jipun mukaan Jussi oli pohtinut suhdetta myös hänen näkökulmastaan.

”Hän ymmärsi minun olevan nuori nainen, jolla on elämä, kenties myös perhe-elämä, edessään. Jussi olisi voinut olla minulle elämäni mies. Koin, että välittäminen välillämme oli aitoa. Olin vain liian nuori ja olimme liian eri vaiheissa.”

Jippu

■ Laulaja-lauluntekijä, oikealta nimeltään Meri-Tuuli Elorinne. Syntyi 10.9.1985 Helsingissä.

■ Esikoissingle Kii julkaistiin 2005. Kappale kuultiin FC Venus -elokuvan tunnusbiisinä.

■ Palkittiin Emma-palkinnolla 2006 parhaasta debyyttialbumistaan Salaisuuksia, joita yksinäiset huutaa unissaan.

■ On julkaissut kuusi studioalbumia ja yhteisalbumin Samuli Edelmannin kanssa.

■ Ollut kolmesti naimisissa. Sai esikoislapsensa Romeon ex-miehensä Sami Putikan kanssa 2014.

■ On työskennellyt evankelistana Turun Mikaelinseurakunnassa.

Lampi kertoi alkoholin jättämisestä IS:n haastattelussa 2010. Viimeiset vuodet olivat olleet näyttelijälle raskaita: kahteen vuoteen ehti mahtua tyttären kuolema ja avioero, sekä Jipun kanssa päättynyt suhde.

IS kertoi tuolloin, että Lampi näytteli kesällä 2009 Heinolan kesäteatterissa, ja epäsäännöllinen elämä terassilla istumisineen alkoi tuntua riittävältä. Kun korkki meni kiinni, laihtui Lampi 25 kiloa.

– Tuli mitta täyteen, Lampi valotti IS:lle kuntokuurin taustoja 2009.

– Ensimmäinen juttu oli se, että panin korkin kiinni puoleksi vuodeksi, Lampi kertoi IS:lle.

Jussi Lampi ja Jippu eivät koskaan näyttäytyneet yhdessä julkisuudessa suhteensa aikana.

Jippu kertoo IS:lle, että hän soitti kirjaa tehdessään rakentavan puhelun sekä Jussi Lammen että hänen toisen julkisuudesta tutun entisen kumppaninsa, ohjaaja Jussi Parviaisen kanssa.

– Sain kiittää heitä yhteisestä ajasta ja kokemuksista. Kerroin, että olen tullut uskoon ja muistelin, miten sekaisin silloin olinkaan.

– Halusin kertoa kirjassa suhteestamme hyvin, enkä loukata ketään.

Myös kirjan kirjoittaneen Kai Kortelaisen mukaan molemmat Jussit ovat olleet tietoisia kirjasta.

– Ensireaktio oli, että molemmat saattoivat hieman säikähtää, mutta Jippu on tehnyt hyvää työtä ja aidosti ajatellut ihmisten parasta, kun hän on perustellut oikeuttaan kertoa tarinansa, Kortelainen sanoo IS:lle.

– He ymmärsivät tämän alkujärkytyksen jälkeen. En usko, että he tässä kohtaa enää pahastuvat siitä, että ovat mukana kirjassa.

Jippu myönsi IS:n haastattelussa 2012, että saman vuoden keväänä ilmestynyt albumi Väärinpäin lentävät linnut oli erolevy. Levyltä löytyvä Kuningas-kappale pureutui suorasukaisin sanankääntein Jussin tatuointeihin, kantakapakassa viihtymiseen ja jopa aikuisviihdekokoelmaan.

Jussi Lampi on Suomen tunnetuimpia näyttelijöitä. Hänet muistetaan muun muassa elokuvista V2 – Jäätynyt enkeli, Matti, sekä Rölli – hirmuisia kertomuksia ja Rölli ja metsänhenki.

Lampi on ollut 10 vuotta kihloissa nykyisen kumppaninsa Marjon kanssa. Pari asteli avioon vuonna 2019.

Jippu puolestaan päätyi avioeroon lapsensa isän kanssa vuonna 2020. He olivat naimisissa kuusi vuotta.

Kursivoidut kohdat ovat kirjasta Jippu – Kun perhonen lakkaa hengittämästä (WSOY, 2022).

Source Link is.fi