Banner Before Header

Jo useat ministerit jättäneet tehtävänsä Boris Johnsonin hallituksessa – näin perheministeri Will Quince perusteli eropäätöstään

Britannian hallituskriisi syvenee entisestään, sillä niin sanottu apulaisministeri, perheasiain ministeri Will Quince ja koulutuksesta vastaava Britannian hallituksen apulaisministeri Robin Walker kertoivat keskiviikkona Twitterissä eroavansa tehtävistään. Apulaisministerit ovat hallituksen ulkopuolisia ministereitä, joilla on varsinaisia ministereitä vähäisempi rooli hallituksessa.

Lisäksi kaksi muutakin apulaisministeriä ilmoitti keskiviikkona eroavansa Boris Johnsonin hallituksesta. Finanssipalveluista vastannut John Glen ja muun muassa vankiloista vastannut Victoria Atkins eroavat. Glen kertoo erostaan Twitterissä. Atkinsin erosta on uutisoinut ITV-kanava.

Eilen tiistaina pääministeri Boris Johnsonin johtamasta hallituksesta erosi jo kaksi varsinaista ministeriä, kun valtiovarainministeri Rishi Sunak sekä terveysministeri Savid Javid jättivät eroanomuksensa. Javid perusteli lähtöään pääministeriin kohdistuvalla luottamuspulalla.

Walker kertoo eronsa syyksi ongelmat konservatiivipuolueen johdossa.

Quince puolestaan eroaa, koska kokee antaneensa aiemmin medialle valheellisia lausuntoja Chris Pincheriin kohdistuvasta skandaalista ja Boris Johnsonin osuudesta siihen.

Perheministeri Quince julkaisi Twitter-tilillään erokirjeensä. Twitter-päivityksen löydät täältä. Quince mainitsee erokirjeessään päätöksen olleen vaikea, ja tuo esiin Boris Johnsonin hänelle antamat epätarkat tiedot ennen median tapaamista.

Will Quince viittaa erokirjeessään brittimedialle antamiinsa maanantaisiin haastatteluihin, joissa hän puolusti pääministeriä. Quince sanoi brittilehti Guardianin mukaan silloin, ettei pääministeri Johnson ollut tiennyt mistään erityisistä syytöksistä konservatiiviedustaja Chris Pincheriä kohtaan ennen Pincherin nimittämistä vastuullisiin tehtäviin aiemmin tänä vuonna.

Chris Pincherin ympärillä on kuohunut sen jälkeen, kun Pincher kourimissyytösten myötä erotettiin konservatiivien parlamenttiryhmästä.

Pääministerin luottamuksesta äänestettiin jo kesäkuussa

Boris Johnsoniin kohdistuva luottamuspula on jäytänyt maan politiikan kentällä jo pidempään. Konservatiivipuolue äänesti pääministerin luottamuksesta kesäkuun alussa. Luottamusäänestyksen taustalla oli silloin erityisesti Johnsonin virka-asunnolla koronasulun aikana järjestetyt juhlat.

Lopulta Johnson voitti puolueensa epäluottamusäänestyksen äänin 211-148. Puolueen sääntöjen mukaan epäluottamuksesta ei voida äänestää ainakaan vuoteen, koska Johnson voitti äänestyksen.

Nyt brittilehdet spekuloivat, saako pääministeri kasattua rivinsä ja palautettua luottamuksen ministerien joukkopaon jälkeen.

Lue lisää:

Boris Johnson selvisi omiensa epäluottamusäänestyksestä, mutta hänen asemansa on heikentynyt merkittävästi

Source Link yle.fi